torstai 29. elokuuta 2019

Leego-Landiassa Ellin kanssa + kulut

Elli toimitettu klinikalle klo 08.00.
Elli haettu klinikalta klo 10.55.

Dentanautti Elli Karamelli laskeutunut missionin pääpaikalle. ( Korvamadoksi tarjolla  David Bowien Space oddity).

Siellä puhdistettiin hampaat, otettiin verikokeet + hammas rtg, tutkittiin ne. Humautettiin uneen ja herätettiin, toimenpide tehty inhaloituna ja anestesia tarkkailussa.
Laitettiin nestettä nahan alle ja seurattiin heräämistä. 
Annettiin ruokaa. 
Pidettiin hyvänä.

Ette voi uskoa, miten onnellinen sitä onkaan tästä ihanasta, perusterveestä kissasta. 
Ja sitten kun se on niin söpökin, vielä ;)

Leegot kondiksessa, kissa hintsusti höntsänä.


Se, mikä ei ollut söpö, oli  l a s k u. 

Alviton hinta käy järkeen: Felinan hammashoito on perusteellinen ja siitä tahdon maksaakin. Tieto, että jos jotain menee pieleen niin siellä on parhaat mahdolliset puitteet ja henkilökunta hoitamassa kissaa. Ammatti-ihmiset saa veloittaa laadukkaasta työstään. 

Mutta se ALV. Se helvatan ALV.  Se oli tällä reissulla: 85.05 €.

Alla kopsattuna meidän lasku, alviton punaisella, alv:n määrä sinisellä ja maksettavat summat paksunnettuna mustalla.
Klinikkamaksu 20,97 /24% 5,03 / 26,00

Toimenpiteet 130,45 /24% 31,31 / 161,76 :
(Hammasröntgen, kissa/pieni koira kaikkien hampaiden kuvaus, Hammaskiven ja plakin poisto,kissa kohtalaisesti, Inhalaatioanestesia, kissa < 60 min, Hampaiden ja suun tutkimus.)

Lääkitys 38,40 /10% 3,84 / 42,24
Laboratorio 47,18 / 24% 11,32 / 58,50
Hoitotyö
63,69 / 24% 15,29 / 78,98
Lääkekäsittelymaksu 12,00  /24% 2,88 /14,88
Hammasrtg tutkimus 16,00 / 24% 3,84 /19,84
Toimenpiteen tarvikkeet 39,74 /24% 9,54 /49,28
YHTEENSÄ 368,43 / 83,05 /451,48


Hammaskartta
Hammashoito on perusterveydenhuoltoa, kissallakin. Perhana. 

Toisaalta, ensi viikolla menee kaksi sisään ja niillä onkin sitten jo hampaita poistettavana. Tämä oli vielä halpa reissu ensi viikkoon verrattuna.  








18 kommenttia:

  1. Auts. Kyllä kissa kunnollisen hoidon todellakin ansaitsee, mutta mietin vain, onko tuollaiseen monellakaan varaa. Minulla ei olisi. Siksi harjaan homona kissojeni hampaita ja vien niitä sitten kunnan ell:lle hammaskiven poistoon silloin, kun pakko on. Onneksi harjauksen myötä harvoin on.
    Höntsä-Elli ♥
    Tsemppiä ensi kertaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tossa vähän yritän perustella, miksi maksan näitä summia :/

      Ei noi alvittomatkaan hinnat oikeasti mitään halpoja ole vaikka kuinka järkeenkäypiä ovatkin. Luottokortti mulla on tapissa, eikä se ole nähnyt sellaista päivää vuosiin, ettei siellä jotain maksettavaa olisi pois.

      Hampaiden harjaus olisi ehdottoman tärkeää meillä, missä 3 kissaa kasvattelee vajaassa vuodessa isot plakit. Se ei vaan onnistu, koska kukaan niistä ei sitä hommaa siedä ja harjaus vie kohtuuttoman ajan illasta, sitten ollaan kaikki stressaantuneita.

      Ihanaa, että teillä harjaus onnistuu ja vielä hyvin tuloksin!
      Pojilla varmaan myös saaren ruokavalion itse hankitut syötävät muuten tekee kanssa hampaille hyvää ja tukee teidän harjaushoitoa. Loistava tilanne :)

      Uusiksi aion minäkin nyt yrittää, tällä kertaa eri metodilla aloittaen. Virbackin kananmakuinen hammastahna hankittu ja tällä kertaa aloittelen sitä syöttämällä ja vähän sormella levittelen hampaisiin.
      Aika näyttää, kuin käy.

      Poista
  2. Iuh. Mutta onneksi on sentään perusterve Elli ♥

    Kyllähän ne eläinlääkinnän alvit tosiaan voisi matalampaa verokantaa olla. Edellyttäen, että se myös vähentäisi asiakkaan maksamaa summaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli on ♥

      Se olisi tietty suotavaa, että jos alv lähtisi laskemaan, ne siirtyisi asiakkaan eduksi. Hyväntahtoisena ihmisenä tahtoisin näin ajatella, mutta kyllähän noi klinikat on hintojaan nostanut ihan tolkuttomia määriä, että tiedä sitten kuka keräisi voitot. Moraalisia summia noi en kyllä missään nimessä ole, millään tasolla.

      Poista
  3. Mikä ihana kökötys Elli kultamurudentanautilla!♥ Mutta suljin silmät laskun kohdalla. Ei söpöä se, mitä vilaukselta näin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Elli oli vähän kuutamolla, että ehdin hakemaan kännykän ja samaan ton kuvan :D Vähän huonohkohan se on, mutta ei se mitään !

      Joo. Noi Summat. Kääk!

      Poista
  4. Ellin kuva on kuules hyvä! Söpöläinen kuutamolla, niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakeinen toki, mutta Elli näkyy = kuva on hyvä;) Ymmärrän <3

      Poista
  5. Ugh, on kyllä kallista, mutta nyt on ainakin hampit kunnossa!

    Ja hei, laitoin ne vierailulla ottamani kuvat Dropboxiin, niin voit sieltä käydä lataamassa: https://www.dropbox.com/sh/l5seoe0r7bdgfh3/AADN43yLcBlKaONd1fAEeYUTa?dl=0 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuhinnat, joka hiton kerta :/ Ja kun tota kiveä muodostuu noille niin helpolla. Äh.

      Kiitos, mä kävin kopsaan ja tallensin itselleni. Ne on niin älden hyviä kuvia noistasta <3

      Poista
  6. Silityksiä kaimalle, nyt on puhdas purukalusto ja se on hyvä!

    Itsekin pitäisi (itselleni, ehkä Kassiselle myös) hammaslääkäriaikaa varailla mutta oon varma, että lasku ei tuollaiseksi kohoa. Ihan järjetöntä kyllä, huh. D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on helppo hymyillä, sanoo kaima ;)

      Munkin ehkä pitää tilata tarkistusaika ja iloita siitä, kuin huokeaa se on ihmisille ;)

      Poista
  7. Sofilla on tuo ensi viikolla ja luultavasti joudutaan myös poistamaan ainakin yksi hammas. Sama operaatio oli 2015 ja silloin lasku oli 550€! Tosin siinä oli mukana joku ekstra verikoe muiden juttujen takia, mutta varaudun (tai mun mastercard) vähintään samaan nyt.
    Ai niin, kissa on halpa lemmikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hinnat on kyllä niin karannut taivaisiin, ettei ole tottakaan! Mäkin kun katselin meidän aiemmpia laskuja niin hinnat näyttää nousevan vuosittain.
      Etta niin, kissa on tosi halpa lemmikki.

      Ps. Sofille parjon rapsuja <3 Ja Olgalle kanssa <3

      Poista
  8. Taas aivan hirveitä summia. Mullakin on kuulemma tullut vähän hammaskiven alkua, mutta ihminen ei vielä aio poistattaa. Edessä se on kuitenkin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Summat on ihan päättömiä ja taitaa vielä päättömmiksi mennä! Tsemppiä Viggo hammashoitoon, sit kun se on. Ja pienempiä laskuja siitä henkilökunnalle !

      Poista
  9. Olipa Elli ihan höpröissä kun oli istuutunut noin! :'D Peukut puhtaalle rgt-tulokselle! Toivottavasti esy(t) lähtisi kunnolla lobbaamaan noita alveja. Terveydenhuolto on terveydenhuoltoa lajista riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin hassu tuolloin :D
      Sitä kyllä pitäisi saada just jotain vaikutusvaltasempaa väkeä ajamaan tuota verouudistusta, Esyt olisi hyvä alku sysäämään sen eteenpäin. " Terveydenhuolto on terveydenhuoltoa lajista riippumatta." Ja siinähän olisikin jo, täydellinen slogan kampanjalle <3

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)