Aika se vaan lentää.
Tänään Börje on 45-vuotias kissanrotkale, joka on siis kissan vuosissa 8-vuotta .
Eikä siinä vielä kaikki, koska Nilssonin synttärit on sovittu vietettäviksi samaan aikaan.
Nilsson on siis 41-vuotias Öykkäri. Eli 7- kissanvuotta, sekin kyllä Öykkärinä.
Ja vaikka kuinka nämä komiat urhot joko matzoilee ja öykkäröi, niin ihan on mammanpoikia molemmat. Kainaloisia ja pussailevia löllyköitä molemmat.
Ja se on ihanaa !
tiistai 30. huhtikuuta 2019
lauantai 27. huhtikuuta 2019
Kotiinpaluu - uncut versio !
Täti-ihminen ajatteli tehdä dokumentin meidän kissaperheenelämästä.
Innokkaana aloitin kuvaamaan kotiinpaluuta, kun sormissa tuoksui ystäväni kissan Miiun tuoksut ja kello oli perjantai-iltana 21.30.
Noh.
Kommentaattori huohottaa kuin zombie.
Kuvaus kännykällä ja väärinpäin, siksi video kapeana raitana.
Jutut on aina yhtä tasokkaita ja huudeltu tolla mikkihiiren serkun äänellä.
Voi hyvinkin olla, että tämä kissavlogin alku oli sen loppukin, enkä muuten sitten editoinut videota pätkääkään.
Onneksi siinä näkee selvästi, kuinka lämmin vastaanotto täti-ihmiselle järjestetään joka päivä.
Mun kissat on ♥

Ps. Nisu taas. Se alkaa siellä isottelemaan Mimmille. Buu.
maanantai 22. huhtikuuta 2019
Arvoitus
Pahoittelen jo etukäteen, koska meillä on teille tosi vaikea arvoitus tarjolla.
Koska ensimmäinen kuva on niin vaikea, tässä tarjolle sama kuva, ilman kysymysmerkkejä.
Yleensä parin kirjan sisustaminen lattialle riittää karkoittamaan uupumuksen sohvalla makoilevalle täti-ihmisestä.
Me kaikki täällä elellään ton yhden diktatuurin alla, ei mulla muuta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019
Kämpillä
Kiitos hullujen päivien ja ilmeisen strategisen ostoksen, saimme kissoille samassa ehkä parhaan yksiön ikinä!
Yksiö on ikkunaton ja omaa roikko-oven.
Sisustuksessa on ainoana elementtinä käytetty 2.5 metrin sisustuspaperia ja vaihtuvia pieniä sisustustavaroita. Kuvassa nähtävissä pääsiäishenkinen sulkasomistus.
Vaikka kuvissa esiintyy blogimme takuuvarma sisällöntuottaja, on siellä nähty Madamenkin viettäneen aikaansa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Mimmi vol 2
Niinkuin tiedätte, Nilssonin diktatuurissa Mimmi elelee tyylikkään hissukseen, kuten vallasta syöksyn kuningattaren kuuluukin.
Nyt kuten jo tuossa aiemmassa jutussa pääsimme huomaamaan, on kevät saanut HRH:kin tanssitassut liikkeelle ja leikkiminen on alkanut kiinnostamaan.
Madame kannustaa blogiasioissa, silloin kun niitä yritän tuottaa.
Kaikista eniten täti-ihminen kumminkin iloitsee siitä, että nykyään me hengaillaan Mimmin kanssa paljonkin yhdessä. Mimosa on nyt tullut makoilemaan täti-ihmisen paksulle kyljelle, kun täti möllöttää viihdettä unia tietokoneelta kuorsaten makuuasennossa.
Madame on myös aloittanut Nilssonilta opitun tavan merkkailla makkarin pöytälamppua suupielillään.
Tämä ei nyt niin ihanaa ole, koska muistissa on vielä viime vuoden äitien päivä. Silloin tuli Nilssonilta lampusta namaan.
Tyyppi oli samaa hommaa puuhastelemassa silloisen lampun kanssa, nimittäin.
Nyt kuten jo tuossa aiemmassa jutussa pääsimme huomaamaan, on kevät saanut HRH:kin tanssitassut liikkeelle ja leikkiminen on alkanut kiinnostamaan.
Madame kannustaa blogiasioissa, silloin kun niitä yritän tuottaa.
Madame on myös aloittanut Nilssonilta opitun tavan merkkailla makkarin pöytälamppua suupielillään.
Tämä ei nyt niin ihanaa ole, koska muistissa on vielä viime vuoden äitien päivä. Silloin tuli Nilssonilta lampusta namaan.
Tyyppi oli samaa hommaa puuhastelemassa silloisen lampun kanssa, nimittäin.
lauantai 6. huhtikuuta 2019
Mimmi
Kevät.
Se jos mikä saa kissakansalaisiin liikettä.
Mimmi on luonnollisesti älyttömän söpö ja ihana tällä videolla, mutta Börje ehkä hysteerisen hassu möllöttäjä taas kerran.
Ja hommathan jää aina kesken, kun diktaattori tulee ja lopettaa hauskanpidon.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)