Maailmojen sota.
Maailmanlopun läheneminen.
Avaruusolentojen hyökkäys maahan.
Ja kaiken lisäksi Tom Cruisella vapaapäivä ja Matt Damon on taas yksin jäänyt jumiin ties minne galaksille.
Tai sitten vaan Täti-ihminen olisi kompuroinut, poikkaissut koipensa. Odottamassa sairaalassa kintun korjausta. Kaikki kissojen hoitajat on matkoilla ja sähköt myrskyn takia poikki. Paikalle olisi saatava joku tyyppi - kuka vaan. Luotettava kuka vaan, siis.
Vaikka sellainen, joka ei kissojen kanssa olisi koskaan ollut, eikä tietäisi niistä yhtään mitään.
Tämä on yhteispostaus jutun lopussa listattujen blogien kanssa, SPEK:n #72 tuntia -ohjeistuksen inspiroimana.
Ja idean äiteinä Tsjut-blogin Satu ja Jovelan Johanna. Kiitos kun pyysitte meidän jengin tähän mukaan!
Meidän osuus on käsitellä kissojen selviytyminen poikkeustilan aikana.
RUOKA
Jos se Täti-ihmisen jalka napsahtaisi heti palkkapäivän jälkeen, kissoilla ei ruuan kanssa olisi mitään hätää. Prisman kauppakassi-palvelusta on pakkaseen haettu 30 pakettia broilerin filesuikaleita ja näillä kissat saataisiin ruokittua sen 72 tuntia, vaikkei muuta syötävää niille kaapissa olisikaan. Märkäruuat olisi Postin lakon takia jumissa jossain Saksassa, nimittäin.
Paitsi sitten jos jalka menisinkin siinä samaisen myrskyn aikana, justiinsa palkkapäivänä, eikä ruokahakua olisi vielä tehty.
Olisimme oikeasti isossa pulassa.
|
Palkkapäivä. |
VESI
Täältä ei löydy edes pullollista vettä. Ei yhden yhtä. Jääkaapista löytyisi kissojen hoitajalle kylmiä blandiksia pari pientä pulloa ja baarikaapista lämpimiä brenkkuja, mutta kai sille hoitajalle tulisi ihan vesijanokin jossain vaiheessa?
Eikä mun kissat dokaile, ne tahtoo vaan vettä. Niillä ei olisi uutta, raikasta juotavaa.
Ja se vasta tekisi kutaa Börjen pissavaivoille.
(Nuori Aikuinen joutui syksyllä muuten vedettömään tilanteeseen Bermudalla, kun hurrikaani Lorenzo pyyhkäisi sähköt saarelta. Siellä nimittäin hanavesi ja veskivesi tarvitsee sähköä. Oli kuulemma vähän haastavaa.)
Toisaalta, meillä on useampi iso ja aina täynnä oleva vesipiste kissoille niin ne riittäisi kyllä sen 72 tuntia, koska kissat ei juo kumminkaan paljoa. Ihminen tuskin tahtoisi juoda kissojen juomapisteistä, kun niissä se vesi olisi sitten seissyt aika pitkään ja katit siellä sitä vettä lipsutellut?
LÄÄKKEET
Tässä alkaa lievä paniikki nousemaan tällä puolen konetta.
Kissojen lääkkeitä on hyvät varastot, mutta ohjeet niiden antoon puuttuu. Tai ei puutu, mutta ne on Täti-ihmisen emailissä, eläinlääkärikansiossa.
Useammassa emailissä.
Ja Täti-ihmisen päässä.
Ei paperilla.
Iso ongelma.
|
Leipälaatikkoni. |
KARKIT JA HERKUT
Niitä on periaattessa aina kaapissa, mutta jos ovat loppu - kissat onneksi pärjää ilmakin.
Toki se vieras hoitaja mielellään varmaan vähän lahjoisi kissoja, jolloin tutustuminen sujuisi helpommin.
LELUT JA AJANVIETE
No problemo.
Kissoilla on esillä aina leluja ja hoitajalle olisi hyvää ajankulua yrittää etsiä niitä lisää kaapista ja muista säilytyspaikoista. Humalapäissään. No oikeasti ei humalassa, kuha hassuttelen.
Sitä paitsi, kissat leikkii aina jollain muulla kuin omilla leluillaan niin melkein mikä vaan paperitollo kelpaa.
Paitsi ei varmaan kelpaisi silloin, kun justiinsa pitäisi kelvata.
|
Kissamaista ajanvietettä. |
VESSAHOMMAT
Osa kaksi, missä ei oltaisi pulassa.
Triolasta löytyy 4 vessaa ja jos vaikka kaapissa ei olisi kissanhiekkapussia, koska sekin paketti olisi jumissa sen Postin lakon takia Saksassa , niin vähiten suositusta veskistä voi aina siirtää hiekkaa siihen suosittuun vessaan.
KORJAUSLIIKKEET
- Jatkossa tulen hankkimaan muutaman ylimääräisen paketin broiskua kissoille pakkaseen.
- Kuivakaapissa on aina oltava muutama märkäruokapurkki eli enää en odottele ruokatilauksen kanssa siihen, että lähes kaikki tölkit on syöty.
- Vesikippojen vedenvaihto ja pesu tehtävä useammin.
- Kaappiin ostan pari isoa pulloa vettä. Ihmiselle. Saa antaa myös kissoille. Varsinkin Böölle.
- Kirjoitan selkeät lääkitysohjeet per kissa ja printtaan ne leipälaatikoon aká kissojen lääkelaatikkoon.
- Kirjoitan myös selkeät hoito-ohjeet kissojen hoitajalle, koska rutiinit, rutiinit, rutiinit.
Ensialkuun pelkäsin, että me oltaisiin aivan retuperällä näiden meidän kissojen kotivarojen kanssa. Ei se tilanne kumminkaan ole ihan niin paha, kun luulin.
Se on vaan paha niiden tärkeimpien juttujen kohdalla eli lääkkeet ja hoito-ohjeet.
Onneksi tilanne on korjattavissa.
Täti-ihminenkin alkaa pohtimaan kaappeihin sellaisia ruokia, joita ei tarvitse kypsentää.
Tällä hetkellä ruuaksi olisi nimittäin valmiita papu- ja linssisekotuksia Mutti tomaattimurskan kanssa.
Niin että pitäkää tunkkinne Cruise ja Damon, täällä kyllä osataan ihan itse korjata kriisit kuntoon!
Miten teillä muilla? Oletteko varautuneet mitenkään vai ette ? Vai varautunut ihmiselle mutta eläimet unohtunut? Tai siis eläimet muistunut mutta ihmiset unohtunut?
Käykäähän muuten kurkkaamassa muiden osallistuneiden blogien mietteitä aiheesta: