Kansaivälisen kissojen päivän kunniaksi : Tolkkisten kissatalo

Jos oma kissa karkaisi, sitä toivoisi sormet ja varpaat ristissä, että joku olisi sen toimittanut lähimpään eläinsujelukeskukseen. Huoli olisi infernaalinen. Laittaisin ilmoituksen karkureihin, Facebookin erinäisiin kissaryhmiin ja soittelisin löytötaloihin. En nukkuisi ennen kuin kissa on kotona.

Porvoon ja Sipoon alueella tämä paikka olisi Tolkkisten kissatalo.

Karri

Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys (PSEY) ry. on perustettu helmikuussa 1993. Vuodesta 1994 se on toiminut nykyisessä paikassaan, Massatie 1:sessä. Kissatalo on viihtyisä, persoonallinen, puhdas ja tuhottoman viihtyisä. Joissain paikoissa on vaan jotenkin tosi hyvä henki, tiijätkste? Täällä on.

Viiru

Homma pyörii vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Nostan kuvan pipoa heille kaikille, työ on raskasta. Henkisesti ja ihan varmasti myös fyysisestikin.

..koska omat on pitänyt pipoa makuualustanaan...

Talossa on kerran viikossa käyvälle eläinlääkärille oma tutkimushuone ja kodittomilla kissoilla on omat kämpät (16 karanteenihuonetta)  missä saavat asua ja vahvistua koitoksistaan. Ja tällä hetkellä 57 kissaa.

Tolkkisten ehkä kuuluisin entinen asukki on Naukulan edesmennyt Helmi Orvokki, täältä meidän kissablogistaniasta.

Vaan olisko tässä sitten seuraava kissatalon kuuluisuus?

Sasu, josta tuli Miki

Sasu löytyi Porvoon kupeesta ja toimitettiin Tolkkisiin. Ihana, rauhallinen musta pantteri. Ja tässä päästääkin takaisin tuohon tämän jutun alustukseen. Kai sitä ihminen yrittää löytää oman kadonneen kissansa? Ei kaikki yritä. Kukaan ei kysellyt Sasun perään, vaikka kissan tiedot oli kissatalon sivuilla ja facebookissa. Kukaan ei Sasua kaivannut.

Paitsi yksi. Minäkö keski-ikäinen?-blogin Tiia oli ihastunut Sasuun jo aiemmin ja vietti Sasun kanssa yhteistä aikaa sillä välin, kun me muut kissatädit pyörittiin katselemassa muita kissoja. Tiia perheineen teki Sasusta alustavan varauksen ja sitten alkoi jännittäminen siitä kyseleekö kukaan kissan perään, lainmukainen 15 päivän aika oli käymässä loppuun.

Miki, omassa kodissa.

Viime sunnuntaina Sasusta tuli Miki. Hän muutti uuteen, omaan kotiin  pappakissan Oskun ja koiran, Samun seuraksi. Erittäin toivottuna perheenjäsenenä.

Ja juurikin nämä adoptiotarinat kannustavat vapaaehtoisia työntekijöitä jaksamaan kaiken sen epätoivon keskellä. Koska sitähän se on.

Kissoja löytyy kuoleman kielissä, laihoina ja verisinä. Kissoja jotka selkeästi ovat tottuneet ihmisen kanssa olemaan, mutta ei enää kelpaakaan ihmiselle. Syystä tai toisesta. Kissa on tavara, jonka henki ei paljoa maksa. Uusia saa ilmaiseksi vanhan tilalle.

Se vaan ei ole oikein.  Ei vaan ole.

Menovinkki! (Jos omistat aikakoneen...)

Kissa on todellakin päivänsä ansainnut, vaikka mehän se kyllä tiedetäänkin. Vielä kun saataisiin ne muut tajuamaan, että kissan elämä on arvokas siinä missä  vaikka koirankin.

Uupunut seuramies

Auttakaa ihmiset kissataloja ja muita eläinsuojeluyhdistyksiä. Kissojen takia.