torstai 28. helmikuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä....

Täti-ihminen sairastelee, kissat onneksi pitää seuraa. Meno täällä ollut siis kovin seesteinen ( paitsi aamuöisin klo 04 -> kun tällä on kissoilla formulat ja romuralli ).  Siksipä meiltä tulee nukkuvan kissan kuva taas kerran, tällä kertaa Her Royal Highness tahtoo esitellä 3 tassua rusetilla- tekniikan.



maanantai 25. helmikuuta 2013

Maanantai

Sunnuntaisin ei muista että maanantai se vasta kroonisen väsymyksen päivä onkin.
Paitsi jos on lomalla. Mitä emme ole. Vaan vallan uupuneita.

...tulisi jo tiistai niin pääsis vähän höpöileen matzona. Nyt vaan ei jaksa. On ihan pakko nukkua vielä vähän...
Ensi viikolla onkin niin sunnuntai kuin maanantaikin  oikeita juhlapäiviä : silloin ollaan lomalla. Sitä odotellessa...

ZzzzZzZZzzZZzZZZzzzz!

lauantai 23. helmikuuta 2013

10 metrin ennätys !

Kuvittele seuraava: kaksi palvelijaa, kaksi kissaa. Valkoiset hanget, valjaat ja yhteinen aika. Kuulostaa ihanan laadukkaalta yhteiseltä ajalta.

Kainaloon siis matzo Böö, joka miehekkäästi huutelee ulos päivittäin niin ulko-oven edessä kuin parvekkeenkin. Kaveriksi Elli, joka on aiemmin ulkoillut ainoana kissana eikä lämmennyt sille sillä kertaa.

Ja näin ihanaa meillä sitten oli luonnon helmassa:

On hanget korkeat nietokset ja hieman pelokas Matzo
Miksi mut kannettiin ulos istumaan?Olisin voinu istua kotonakin....

Kaikki ovet eivät vie kotiin, vaikka Böö niin toivoikin....
ASKELIA !!!! Oikeesti, se käveli metrin !!!!!

....rappusille. Kivat talvimaisemat, muuten.

Matzo edelleen toiveikkaana, Elli käveli toisen metrin istumaan vähän kuivemmalle paikalle.
Ulkoilumme oli siis tälläkin kertaa iso farssi. Ennätyksiä silti tehtiin sitten viime kerran niin matkan kuin ajankin suhteen. Tänään oltiin hulluttelemassa kokonaiset 3 minuuttia.




tiistai 19. helmikuuta 2013

Elli Karamellin muotokuva

Kissan kuvaaminen on kyllä niin haasteellista.

Ohessa kuvasarja Ellin kasvokuvan metsästyksestä ja  kuten näkyy oli se todella onnistunut sessio  ja kissa erittäin yhteistyöhaluinen.

Työnnähän täti-ihminen se kamera nyt sinne ..kainaloon ja sipsuttele tiehes siitä !
No, joku toinen kerta sitten, kamera on kokoajan esillä ja täti-ihminen valmiina vaanimaan sen kanssa  viatonta kissa parkaa, koska tämä ei jää tähän !


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Fanikuvia

Tänään meillä on tarjolla fanikuvat meidän neljästä säkenöivästä tähdestä. Pidemmittä puheitta:

                                                              Katselkaa ja ihailkaa ;)

Valtakunnassani kaikki hyvin...

Vitsi kun tää tiskipöydän kori on just sopivan kokoinen mun ultrasöpölle venäjänsiniselle pyllylle !

S.O.S.     NÄLKÄ!

Meniköhän se mun matzokohtaus tonne?

lauantai 16. helmikuuta 2013

Matzon koura

Börjen hetkelliset matzoilut on kyllä meidän päiviemme suola. Se on niin  h a s s u   uhitellessaan kavereille ja meille. Yksi ilta matzo otti vallan kissasta täti-ihmisen jalan vieressä.

Tämä jalka on MINUN, suuren alfamatzon Börjen omaisuutta! Se saa tuta minun valtavan kouran voiman ! Ja varsinkin takakouran kynnet. 
Vaikka kuvassa näkyy "villiintynyt petokissa" valtaisat kynnet pureutuneena sukkaan niin voin vakuuttaa ettei täti-ihmistä vahingoitettu tässä. Matzoilu on suurta teatteria, mutta kovin vakuuttavaa kyllä, eikö?

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Haritus maximus !

Ei meillä muuta, kun jotta pojjat pötkötteli kimpassa tossa sunnuntaina ton pöntön päällä.

Pysy aina pikkuveljenä...ai niin mut niinhä sä pysytkii. Hormoonit neutralisoitu ja sä oot vuoden nuorempikii. Pakko heittää soolona takajalka nelonen  !!!
Ne oli niin söpösii, että meinasi taju lähtee.


lauantai 9. helmikuuta 2013

Yläkerran makkari

 Penthousessa hengailevat ja nukkuvat kaverit jaksaa aina ilahduttaa kun koskaan ei tiedä mikä kehonosa sieltä roikkuu. Esimerkiksi vaikka pää ja tassu.

Lady of the Manor päikkäreillä
Madame Mimmi vietti aamupäivän torkkuja roikottamalla kahta tassua ja kovin huolella aseteltua häntää. Erittäin feminiininen tuo meidän Kuningatar, eiksjeh?

Riehuntaa

Nää vaan osaa. Riehua hulluna.

Rökenroll!
Ja silloin kuin tää moodi saadaan päälle, ihmiset hakeutuu turvaan.

Päivittäin.

Ainakin pari kertaa.

Kissat rules OK.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Elämä on douppii

Täti-ihminen on sijoittanut omaisuuden kissojen viihdytykseen. Ne vaan ei viihdy teollisten lelujen keskellä paitsi jos se on se tipun siipien ääniä päästelevä sulkakeppi. Niitä on aina varastossa kaapissa, mutta kun ne tapetaan heti niin niitä säästellään ja yritetään saada killit leikkimään muillakin jutskilla. Mutkun ei sit kelpaa niin ei kelpaa. Eikun kelpaahan vielä yksi juttu: käytetty pilli. Mutta se ei taida ihan olla kissojen leluhyllyltä.

Kattipuoti kasvattaa omat doupit ja lelut tehdään käsityönä. Jos nää ei kelpaa niin sitten saavat leikkiä pölypalloilla ja niillä perhanan pilleillä tästä eteenpäin.

Beibe, sä oot paras pötkö evöh, anna mä haistan.....
Toistaiseksi kyseinen potkutin on kuolattu mm. Ellin toimesta ja Madame Mimmi löysi siitä kanssa uuden rakkauden. Pötkössä on todella hyvät doupit.

Lets halataan, pötkö !
Huumaantuneita kissoja on siis tavattu huudeilla ja pötkö on saanut sellasia takapotkuja ettei tottakaan. Douppi siis toimii, kissat diggaa ja täti-ihminen on aika iloinen. Elämä on douppii !

Trippaillen
Kyllä ne voi vielä joskus saada uusia leluja, mutta tavallisesta kaupasta niitä ei kyllä enää osteta.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lion King

Tämä söpöläinen on tänään metsästänyt lelukepistä sulat, murissut kavereille saalis suussa ja jopa sähissyt täti-ihmiselle kun emme päässeet ihan yhteisymmärrykseen josko vielä oltaisiin laitettu sulat takaisin tötteröön vai maisteltu saalista.

Ehtaa kännykkäkuvaa goes instagram
Päädyimme maistelemaan saalista. Nisuri Suuri Ensimmäinen on oikea Lion King. Metsästysmaiden Kuningas. Kuningas Suuri. Eläköön Kuningas !

Olen uljas soturi, Kuninkaanne Lion King. Sähisen vaikka, jos tahdon! Miu!
Toimitus tahtoo tässä myös samalla saada yleiseen tietoisuuteen oman tietoisuutensa valtavasta määrästä NilssonNilssonNilsson-aiheisista teksteistään. Se on siksi, että Ukkeli on kauhee linssilude. Aina siellä missä kamera. Tytöt välttelee kameraa, Böö on suostuvainen ja Nilsson sitten addiktoitunut. Että niin. Nilssonia siis tiedossa jatkossakin.









lauantai 2. helmikuuta 2013

Tu Blog me inspira



..Eli inspiroiva blogi ja omituiset tavat.


Meidän mielestä sijaiskodin akatemia (aká kissanpäiviä sijaiskodissa-blogi) on kyllä yksi maailman pätevimmistä akatemioista : olemme vastaanottaneet uuden Oscarin heiltä. 
Kiitämme mitä nöyrimmin  !



Tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa vaikka me kyllä ollaan omasta mielestä aika taviksii.

1. Emme välitä tarpoa luonnossa, nurmella tai muussakaan kovin luonnollisessa paikassa. Paitsi jos sinne päästään asfaltti_koneen kanssa.

Pyhhyhhyh, kyllä tämä luonnon_helmassa oleminen on kauhiaa !
2. Emme tykkää saunoa, mikä lienee lähes rikos suomalaisuudelle.
http://www.saunamajuri.com/tag/pieni-sauna/

3. Me hassutellaan aina, välillä vähän väärään aikaakin.

This is hjumor - oranki Berliinin eläintarhassa
4. Täti-ihminen tekee aika paljon ihan päättömiä lauluja asiasta kuin asiasta. Yleensä vähän ooperastail. Ei päätä ei häntää. Jokainen biisi saa yhden esityksen.Koska ei niitä muista enää kumminkaan.

Tooooooreeeeeadooooor, on rotta onneton...

5. Me ollaan vähän sottapyttyjä eikä pyykit löydä kaappiin joskus ollenkaan. Tai kissan herkut. Kukkaruukut. Kissojen namit. Vitamiinit. Jne.

Fine dining rojubaarissa.

Ojennamme kyseisen tunnustuksen eteenpäin yhdelle tutummalle blogille:
Frieden valtakuntaan

Ja aika uudelle, ihanalle blogille:
Kissakko bloggaa.

Olkaatten hyvä, toivottavasti haaste intouttaa molemmat blogistit pohtimaan kuka onkaan omituinen vai onko kukaan ;)

Onnistunut maharapsu

Kippuravarvas kiittää
Herra Nilsson, jonka mielestä ihmiset on tarkoitettu sylipaikoiksi ja lepoalustoiksi  on suhteellisen helppo kissa miellyttää. Ei tarvitse kuin kantaa sitä kaiken heräilläolo ajan ( siis ihmisen hereillä olon) sylissä, rapsutella, syöttää kädestä ja helliä. Antaa toisen nukkua rintakehän päällä pari tuntia, koska Nilssonin tykkää läheisyydestä. Joka on ihanaa. Jopa silloin, kun pitäisi tehdä muutakin kuin istua kissa sylissä kädet maitohapoilla ja odottaa IsonRotan heräämistä ;)

Tänään aamupäivällä nuori aikuinen teki velvollisuutensa erittäin onnistuneesti ja kiitokseksi hyvin suoritetusta masurapsusta Nilssonin toinen jalkaterä meni ihan kippuralle. Toooooosi pitkäksi aikaa.

Ja näin on alamaiset taas saatu onnellisiksi ja suunnitelemaan rapsukuvioita joilla saataisiin kahden tassun kippurat.