torstai 15. toukokuuta 2014

Vähän Mimmiiii ja paljon Nilssoniiiii

Tämä on Madame aká Her Royal Highnessin syntymäpäivä. Ikää on karttunut 3-vuotta ja sitä on valtaosa vietetty tämän lauman johtajattarena.


HRH ja osa juhlaväestä
Syntymäpäivä juhlallisuuksiin palaamme myöhemmin, koska sisällöntuottajamme on tänään saanut taas uuden diagnoosin.

Lupa dallailla tutkimushuoneessa, koska Nilsson on VIP
Herra Nilsson on nimittäin kutissut jokusen viikon niin, että ennestäänkin ohut tukka on ohentunut lisää ja pälvikalju pilkottaa. Tästä huolestuneena tilasin ajan luottolääkärillemme tälle päivälle.

Filmitähtenä omalle lääkärilleen, huomaa intensiivinen katse kameraan.
Bussimatkan Nilsson, joka yleensä ei juurikaan juttele, päätti olla hevilaulaja. Ja laulu jatkui kunnes päästiin tutkimushuoneeseen. Kyllä muuten lähti kissasta iso ääni! 45 minsan ajan...

Ja se diagnoosi:

Tällä meidän astmaatikolla on siitepölyallergia.
Onneksi on kaapit jo täynnä tarvittavaa lääkettä ja pillerihommat on hallussa joten ainoa muutos on se, että otetaan taas noi kortisonit käyttöön. Astmaoireet siis aina helpottaa keväisin jossain vaiheessa ja pillerit voidaan jättää pois. 

..kun rahaa laittaisi pankkiin, taas yksi hammas vähemmän mihin voi tulla hammaskiveä....
Miten sitä muuten unohtaa, että toi meidän Nisu ei ole ihan "normaalin" kissan näköinen ja sillä on noita kehityshäiriöitä? Sitten lääkärillä kun kurkitaan sen suuhun niin näkee sen hampaattomat ikenet ja nyt niitä hampaita on sitten yksi vähemmän.

Läkärikin tahtoi Nisusta videon omiin ammatillisiin arkistoihin, koska Nilsson on vähän...no, erikoinen ♥

34 kommenttia:

  1. Tsemppiä suloiselle ja reippaalle erikois-Nilssonille ja onnea Hänen Majesteetilleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme onnitteluista ja tsempistä ! Erikois-Nilsson luulee erikoisuuden itsessään olevan maailmankaikkeuden valtijan titteli, varmaankin ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mun oma mussukka, aina seuraamassa täti-ihmistä ja auttamassa kokoajan ♥

      Poista
  3. Onnea Mimmille ja paranemisia Nilssonille!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut ja kumarrus (ja niiaus) Madamelle ♥
    Toivokaamme että lääkkeet tuovat helpotuksen Nisurin oireisiin. Erityislapsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka sopivaa, niiausta täälläkin on Madamelle esitelty :)

      Ja kiitos, näyttää siltä että takajalka ei käy niin useasti korvan takana kun aikaisemmin :)

      Poista
  5. "Tervetuloa" kutisevien kastiin. Toivottavasti auttaa lääkkeet! Niin ja ei se hampaidenkaan määrä niin justiinsa ole, hyvin nää vetää ilmankin :D Ja mahtavaa että Nilsson ottaa aika rennosti noi eläinlääkärihommat. Kyllä ei meillä vaan...

    Onnea Madamelle! Olkoon edessä runsain mitoin terveitä ja onnellisia vuosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos ;) Kyllä olisi voinut tämänkin jättää kokematta, mutta minkäs teet. Kunhan tämä rauhoittuisi eikä olisi todellakaan mitään ruoka-allergiaa....ääk.

      Hammashommat tarkoittaa vaan vähän pienempää lihakimpaletta ja helpompaa lääkitsemistä mulle, Nisulle taas sillä ei ole mitään merkitystä ;) Painokin oli noussut 300 grammaa eli kyllä tolla suulla saa yhden kissan ravintotarpeet hoidettua.

      Kiitos onnistuksista, toivomme täysin samaa Madamelle ♥

      Poista
  6. Onnettelut sankarille ja tsemppiä urhoolliselle Nilssonille!

    VastaaPoista
  7. Nilssonin tie ei ole niitä helpoimpia teitä kulkea, onneksi hänelle sattui sinunlaisesi hoitaja jolle tärkeämpää on kissien tasokas hoito kuin viimeisimmän Volvo-mallin hankinta. Madame on niin suurisydäminen, että hän siirtää suosiolla syntympäivänsä viikonlopulle, huomioiden tietysti jotta poronpaisti vähintäänkin on tarjolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi kauniista sanoista ♥

      Madame on aina niin suurisydämellinen ja jalo, että aina huomioi muut ensin. Tänään tarjolla olikin jo karitsan jauhelihaa niin paljon kun napa veti ja yllinkyllin rapsuja. Madame on ♥

      Poista
  8. Kuninkaalliset onnittelut Mimmille ja rapsutukset juuri tuollaisena ihan täydelliselle Nilssonille! :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut ja rapsutukset Madame Mimmille!

    Nilsson on vaan niin ihana, juuri sellaisena kuin on ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme, rapsuja onkin toivottu ja ollut tarjolla erikoisen paljon juuri tänään :)

      Kyllähän toi harvahammas on lunastanut ison osan sydämestä tuolla höpöllä persoonallaan, ei voi kieltää Kiitämme, rapsuja onkin toivottu ja ollut tarjolla erikoisen paljon juuri tänään :)

      Kyllähän toi harvahammas on lunastanut ison osan sydämestä tuolla höpöllä persoonallaan, ei voi kun tunnustaa ♥.

      Poista
  10. Synttärionnea taloon ja myös Nilssonille peukkua - sut ainakin muistetaan siellä lekurissa! Unohtumaton Nisse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Zepa!

      Kyllähän tolla kaverilla on aikamoinen VIP- status tuolla on, mut onhan se aika swag, kissaksi ;)

      Poista
  11. Onnittelut Madamelle ja peukut Nilssonille, blogistanian omalle erityiskissalle =)

    VastaaPoista
  12. Pipsun ja Miirun Pirjo16. toukokuuta 2014 klo 7.28

    Lämpöiset onnittelut tyylikkäälle Mimmi-johtajattarelle, hyvin kaitsee kuvankin perusteella laumaansa :-).
    Hieno juttu, jos lääke alkaa jo auttaa velikulta Herra Nilssonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madame on loistava johtajatar, pitkämielinen ja tasapuolinen ;)

      Lääke toimii oikein loistavasti, nyt on hyvä nukkua ilman kutinoita aurinkoläiskässä ♥.

      Poista
  13. Myöhästyneet onnittelut HRH:lle ♥ Nilssonkin sitten päätti laulut luritella, ehkä oli ajoitus pielessä kun Mimmi ei ollut kuuntelemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme nöyrästi :)

      Olisi kyllä suonut laulujen soineen täällä kotona eikä bussissa, jossa yleisö ei aina osannut arvostaa esitystä sen vaatimalla tavalla...

      Poista
  14. Oi, HRH on ihan nuori plikka vielä! Ja NIIN ammattitaitoisesti hallitsee Triolan kuningaskuntaa!

    Ja voi noita Nisurin kutinoita!
    Usein kaksijalkaisillakin nisäkkäillä myös astma ja allergiat käyvät käsikädessä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtakausihan on vasta aluillaan HRH:lla, tytönhupakkohan tuo vielä on ♥.

      Onneksi on lääkkeeet noihin molempiin vaivoihin, niin ilmisille kuin elukoillekin. Ja samat kaiken lisäksi ;)

      Poista
  15. Iloiset synttärionnittelut! :)

    Joskus kissoja alkaa bussissa laulattamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Olisi kyllä vähemmät aarit riittänyt ;D

      Poista
  16. Myöhästyneet onnittelut Madamelle ja ♥ Herra Nilssonille!

    VastaaPoista
  17. Nilsson ei takuulla jää keneltäkään huomaamatta, on se semmoinen erityispersoona. Harmillista, että tuli uusi diagnoosi, mutta onneksi henkilökunta handlaa.

    Myöhästyneet onnittelut Madamelle!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)