keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Syrjähyppy vol. 2

Tunnustus: täti-ihmisellä on ollut todella huono omatunto Mimmin vuoksi, koska toisen  hammashoito jäi todella pahasti poikien sairastumisten jalkoihin. 

Ellin sain hoidettua marraskuun lopussa, sitten meni Nisun kanssa hommat taas kriisiksi ja Mimmi jäi hoitamatta.

Kerran olin jo saanut ajan tilattuna kovien pakkasten aikana, mutta sitten auto teki tepposet. Vaan ei tehnyt enää:  Loma ja päivämäärä 30.4 = syrjähyppy Sopulitielle.


Jos Mimmiltä kysyisi niin kotona on hyvä, kiitos vaan. 

Kokonaismatka tohtorille  kotoa n. 14 km, joista ajoin ikkunat auki n. 10 km. Hätäkakki vilahti taas pöksyihin ja ulkona oli  +6 astetta. Kohtuullisen viileä matka.



Käynti sai tältä tädiltä taas ison plussan.

Mimmin paino on noussut noin 300 g ja HRH on  hyvässä, sutjakassa kunnossa ja ideaalissa painossaan. Se on siis 5 kg.

Hampaat putsattiin ultraäänellä ja HRH oli tunnissa nukuttu, hoidettu ja herätetty. Lisäksi katille annettiin kipulääke (tulehtuneet ikenet ja hampaiden ronklaus niiden luota). 


Lisäksi tietty Mimmin boksi putsattiin ja sinne laitettiin puhdas pyyhe. 

Hinta on Sopulitiellä todella huokea: 110 €.  Kotiin tulee toki se herännyt, mutta sekaisesti hortoileva kissa. Itse en tätä kovin  pahana  pidä, kun eihän kissa kotiin yksin jää selvittelemään päätään vaan sillä on vahti paikalla aká täti-ihminen. 



Onko pakko kertoa kaikki intiimit yksityskohdat, onko?  Joka toista syyttää, tekee ite niin ! 
Mutta. 

Meillä on Madamen kanssa pieni ongelma, josta en ole täällä vielä puhunut. 
60 kakista, 59 kakitaan vessan lattialle, pyyhkeen päälle. 
Katselen nyt ensin, vaikuttaako hammashoito käytökseen ja jos ei auta niin sitten täytyy asiaa alkaa selvittelemään oman tohtorin kanssa.




12 kommenttia:

  1. Meillä olis sama operaatio lähiaikoina Neffisterin kanssa, ja kuten myös, vähän huonoa omatuntoa olen potenut kun muut asiat ovat ajaneet edelle. :/ Voi toista <3 Mutta nyt hampaat on ookoo!

    Tsemppiä kakkiongelman selättämiseen. Toivottavasti kyse on vaan preferenssistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, sitä suurempi huojennus tulee sitten kun sen on saanut hoidettua ;)


      Mä kanssa niin toivon, että kakkihommat on ihan jotain muuta kuin joku isompi vaiva.
      Onneksi mulla on pesukone, joka laskee pyykin painon ja sen mukaan käyttää vettä - noita kaikkipyyhkeitä kun saa olla pesemässä pahimmillaan joka päivä :/

      Poista
  2. No äkkiä se pöpperyys menee ohi ja sitten kelpaa esitellä hohtavia legoja!

    Oletteko kokeileet erilaisia (katto/ei kattoa) vessoja ja eri kuivikkeita? Madamehan voi olla vaan niin tarkka, että pitää olla jotain spesiaalia hiekkaa tai pinkki vessa 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt kyllä leegot kiiltääkin! Oli jo aikakin (sanoo Madame).

      Eri kuivikkeita en ole koittanut, mutta katollinen / katoton veski on ollut testissä.
      Tyhmänä en ole merkannut päivää ylös kun vaiva alkoi - kissojen kanssa pitäisi aina tehdä muistiinpanoja, koska ne on ..no kissoja :D. Katselemme nyt miten asia edistyy ja alamme hoitamaan tätä tapaa sitten tohtorin avustuksella tarvittaessa :)

      Poista
  3. Voi sinua Triolan HRH, elämä on välillä ihmisten takia vaikeampaa.. Tarkoittaako se ihminen 60, JOISTA 59 lattiapyyhkeelle. Mitenkäs sinä nyt niin? - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se tarkoittaa, ihan vaan pilkuin jaksoitettuna tuo täsmälleen sama sanoma :)

      Toivottavasti me saadaan syy selville ja HRH takaisin kissanvessaan gaggihommiin!

      Poista
  4. Hyvä että Madamen suu on nyt saatu kuntoon ja Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa todettu muutenkin hyvinvoivaksi. Pieni pöpperyys ja 110€ on siitä pienehkö hinta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä jo aikakin, tuhma ja vähän tyhmä täti-ihminen tässä toteaa ;)
      Toi hinta muo kyllä ihastuttaa melkein eniten ;)

      Poista
  5. Iso jee hampaille, iso :( kakkiongelmalle. Hankala juttu! Onneksi sentään pyyhkeen päälle, ja onneksi laatikon viereen, eikä jonnekin ihan muualle. Meillä ei oo ollut tätä ongelmaa (toivottavasti ei tulekaan...), niin ei oikein osaa sanoa mitään. :/ Oletko vielä kokeillut laittaa vanhan laatikon+vieruspyyhkeen viereen uuden laatikon, jonne sisään pyyhkeen? Näkisi, että käykö Madame mieluummin pyyhkeellä laatikon sisässä (ongelma ehkä kuivike) vai pyyhkeellä laatikon vieressä (ongelma ehkä laatikko).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkihomman luulin jo selvinneen, kun puoleentoista viikkoon ei niitä enää pyyhkeen päältä löytynyt.
      Nyt heti aamulla löytyi.
      Tosin, illalla en jaksanut siivota vessoja ja sehän voi olla kanssa yksi syy. Katsellaan....

      Poista
  6. Hyvä hinta ja matka! Meilläkin toivottavasti nyt lyhenee hamppilääkärimatkat kun 10 km päähän perustettiin uusi eläinlääkäriasema, jossa on jopa röngtenlaite. Vähenisi matka sellaiset 90 km/suunta. :D

    Kakkajuttuihin tässä onkin tullut hyviä vinkkejä, tsemppiä! Kuivikkeita kannattaa testailla tai toisena voi olla, että pissailu sattuu. Se kun voi oireilla myös näin "väärinpäin" ulosteiden kautta. Tai sitten kyse on itsensä rauhoittamisesta/statuksen nostosta oman eritehajun avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whuuhuuu, 90 kilsaa tuntuukin jo jossain ;D

      Kakkahommissa tilanne parantunut sitten tämän jutun ja niitä on tehty laatikkoon enemmän kuin lattialle. Alan epäilemään, että laatikon pitää olla aika puhdas, että sinne voi Kuninkaallinen kakkailija mennä...

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)