keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Leikkiskö nää vaikka toksoplasmoosia?

No mikä ettei, leikitään vaan !



Nilssonin viimeisimpien huikentelevaisten maksa-arvojen takaa löytyi sitten se epäilty akuutti toksoplasmoosi.  Siellä se on Nisun sisuksissa se Toxoplasma gondii-loinen tehnyt ookystia innoissaan. 



Syylliseksi olemme epäilleen raakaa hevosenlihaa pakkasesta , jota tarjoilin jengille yksi sunnuntai. Heti maanantaina Nisu alkoi näyttämään sairastuneelta -> keskiviikkona oltiin Felinassa.  Tosin se liha on ollut pakkasessa jokusen kuukauden ja toksoplasman pitäisi kuukahtaa 3 päivän pakastuksella. Syynä voi olla joku muu liha  (possun ♥ ?), mutta viimeiset 2-3 kuukautta olen ostanut vaan ihmiselle tarkoitettuja valmisteita.

Mene ja tiedä.




Päädyimme Teijan kanssa laittamaan kaikki kissat 4 viikon antibioottikuurille, koska kaikkihan on samaa lihaa syönyt. Parempi hoitaa kaikki nyt, ennen kuin loinen kotiloituu ja sitten sen onkin aikaminen haaste saada häädettyä . Meidän onnella se tilanne tulisi eteen ihan varmasti.


Lisätietoa toksoplasmasta ja toksoplamoosista löytyy kissankujeita-blogista. Voisin sanoa, että ihan itse olisin voinut kirjoittaa yhtä hyvin ja kattavasti aiheesta, mutta se olisi ollut iso, paksu vale. Heh.

30 kommenttia:

  1. No voihan toksoplasma :( Johan on huonoa tuuria. Toivotaan, että antibiootit tappavat mokomat loiseläjät teidän kissoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :/ Yleinenhän tämä kissoilla on, mutta meille sitten tietty siihen reagoitiin sairastumalla. Äh. Pöh. Onneksi on korjattavissa toikin tila lääkkeillä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä mekin kyl, onneksi lähtee lääkeillä! Mutta sen verran pitää purnuttaa, että 4 kissaa kaksi kertaa päivässä 4 viikkoa on aika paljon lääkettä :D

      Poista
  3. Voi kun teitä koetellaan mutta hyvä että on lääkkeitä !
    Pusuja pikkuisille karvatassuille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä koskaan olisi osannut odottaa, että tämä voi olla tämmöstä :/

      Pusut toimitetaan per kissa per iltalääke, tänään. Ensin Börjen kanssa ollaan piilosta, kyllä. Börje on piilossa ( koska vihaa lääkkeenantoa ) ja minä jahtaan :D

      Poista
  4. No hemmetti :-(
    Onneksi on Teija. Voimaa ja rohkeutta toivotamme teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei voita hyvää eläinlääkäriä ( lausutaan Teijaa), kkun terve kissa. Ugh.
      - Uuskannelmäkeläinen sanonta -

      JA kiitti toivotuksista <3

      Poista
  5. No huhhuh, kaikkea sitä teidän perhekin on päässyt imuroimaan kitusiinsa. Mitäs sit ihminen, toksohan voi tarttua? Onko jotain varotoimenpiteitä (muuta kuin että kakkaa ei saa haukata?) tai testejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän harrastus on keräillä diagnooseja kissoille, olen huomannut.

      Tokso tarttuu kumminkin aika huonosti, jos ei nyt tosissaan pistele niit kikkakakkareita suuhunsa. Mä harrastan vaan hyvää käsihygieniaa veskin putsauksen jälkeen, en muuta. Jos nyt jotain kummallista oiretta ilmaantuisi niin voisin mennä tohtorille ja vinkata toksosta. Kyl.

      Poista
  6. Oho! Onneksi niljakainen löytyi ja voidaan savustaa ulos! Tsemppihalit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi me ollaan kerätty näitä lääkkeillä hoidettavia sairauksia kumminkin, vaikka ei niitä nyt enää tarvitsisi vähään aikaa tulla :/

      Kiitti <3

      Poista
  7. ��
    Voihan kakka.
    Ja paska.

    T.LeenajaIpanat

    VastaaPoista
  8. Kyllä teillä kaikenlaista on! :o
    Toivottavasti tropit auttaa ja onneksi on kunnon eläinlääkäri! Tsemppiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin, että meidän blogi on sellainen kevyt hassuttelupaikka mutta se onkin kissojen diagnoosit aasta ööhön + farmasian erikoispainos ;)

      Kiitti tsempeistä <3

      Poista
  9. Siinä onkin pilleröintihomma... Kaikki teille kyllä osuu kohdalle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kukaan ei salaa katsele meille, kun siellä monena iltana viikossa leikkelen tabuja, lajittelen jauhoja ja laitan niitä annospussieihin !
      Voisi kohta olla pollarit ovella, nimittäin :D

      Poista
  10. Hui mikä tulos, aika odottamatonta! Onneksi tuli kuitenkin aiheuttaja selväksi ja hyvät hoito-ohjeet kaikille heti! Kuukauden päästä ootte sitten selvillä vesillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessahan sitä toksosta tietää jotain, mutta tätä en tiennyt. Se, että se voi vetää maksa-arvon taivaisiin, ilman ripulia tms. Toisaalta, mieluummin tämä lääkeellähoidettava, kun joku vakavampi juttu.
      Tässä vaiheessa kuukausi tuntuu tuhottoman pitkältä, mutta nopeasti se kyllä menee.
      Onhan mulla kokemusta syyskuusta lähtien :D

      Poista
  11. Voi ei, mut kai ne sit leikkis sitä! :-o Ne paranis kaikki siitä pian eikä mitään tämmöistä enää tulis!!! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tavallaan tyytyväisiä nyt tähän leikkiin, kun tää on kumminkin hoidettavissa. JOs se maksa oliskin ollut jotain muuta - ei kyllä oltaisi alettu !

      Kiitti toivotuksista <3

      Poista
  12. No hyh 😣 onneks antibiootit hoitaa mokoman veks, ei oo kyllä kiva että semmosillekin on ollut tarvetta mutta minkäs teet :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muo vähän naurattaa, kun tokso ei meillä laittanut Nisua fribulille. Sehän on yleinen oire siitä.
      Meillä sen aiheutti antibiootit. Kaikille. ;)

      Poista
  13. Onhan siinä askarreltavaa, että saa kaikki lääkittyä kunnialla, mutta jos se auttaa, niin tekeehän sen.
    Pöh kaikkea sitä pitääkin yhteen kotiin osua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mullahan alkaa tässä olemaan varsin hyvät rutiinit jo, olenhan mä saanut leikkiä lääkkeidenlaittoa jo sen verran monta kuukautta. Mielelläni sen jopa teen, koska se tarkoittaa että kaverit pysyy seuranani <3

      Poista
  14. Tuli mitä kautta tuli, niin ihan superkurjaa tuuria! :( Eikä joukkolääkitys kuulosta yhtään sen hauskemmalta. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Piivi! Onneksi nyt ollaan jo loppusuoralla ;)

      Poista
  15. Moikka! Meillä todettiin tämä juuri, meillä on 3 kissaa, mutta vain yksi pistettiin (Teijan toimesta) lääkekuurille 4 viikkoa. Oireina oli ripuli, ruokahaluttomuus, tulehdusarvot koholla. Onko sulla mitään vinkkejä tästä? Veikö Clindabuc-antibiootti ruokahalut? Pääsittekö eroon Toksosta? Muutenkin meillä on yhteistä se, että myös meillä kerätään kaikki mahdolliset diagnoosit. Tämän kissan kohdalla esim on ollut niin paljon jo kaikkea, että vakuutuskatto tuli nyt täyteen ja vasta ensi maaliskuussa vaihtuu kausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tsemppii ! Samiksia on monasti kiva olla, mutta ei kyllä tässä hommassa - kissojen sairastelussa siis.

      Meillä päädyttiin laittamaan kaikki 4 varmuuden vuoksi kuurille, koska samaa lihaa söivät ja olisko sitten toi meidän alttius sairaustua isosti sitten toisena syynä ?
      Meillä kaikilla pysyi hyvä ruokahalu läpi lääkekuurin ja tokso lähti. Sitä ei ole uudelleen testattu, mutta kissa voi hyvin. Meillähän se ilmeni tähtitieteellisellä maksa-arvolla ainoastaan.

      Käsittääkseni vastine antibiottikuuriin on todella hyvä, onhan se sellainen tappokuuri. Ohessa syötin maitohappobakteeria ( eri aikaan kun antibiootit, ettei niiden vaikutus vähene) ja se piti kakkihommat sopivan kovina.

      Teille kovasti jaksamista ton lääkitsemisen kanssa. Yllättävän nopeasti se 4 viikkoa loppujen lopuksi menee. Ja tervettä kautta teille nyt sit ensi maaliskuuhun. Nisun kausi vaihtuu lokakuussa ja elokuussa saan taas maksaa ultrat , verikokeet ja röntgenit kun on terveystarkistus ja samalla sitten IBD kontirolli ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)