maanantai 25. joulukuuta 2017

Aaton painajainen

Silloin kun elämä potkii, se potkii sitten kunnolla.

Aaton ruuanlaiton ohessa huomasin, että Börje oli vähän vaisuna. Mutta välillähän ne on. Jatkoin puuhastelua, sukua kun tulossa syömään.

 Vaan sitten täti-ihmisen äiti totesi, että Börjellä ei ole nyt asiat ihan kunnossa. Se makoili sängyllä ja painoin vähän sen alavatsaa. Kissa rääkäisi kivusta. Siinä vaiheessa meidän joulu sai uuden suunnan.

Kissa koppaan, emännän ohjakset Nuorelle Aikuiselle ja täti-ihminen lähti autolla kissan kanssa kohti Viikkiä. Koskaan en ole ollut niin onnellinen siitä, etten ollut ottanut sitä isoa lasillista punkkua ruuanvalmistuksen ohessa. Se kun yleensä kuuluu asiaan. 



Viikissä ei ollut ruuhkaa. En edes ehtinyt juomaan sairaalan tarjoamaa glögiä, kun kutsu kävi hoitajan puheille. Illan hauskuutus oli se, kun nappasin Böön kantokopasta ulos niin hoitajan silmät levähti lautasen kokoisiksi . Shetlannin ponin kokoinen katti oli valtava yllätys. Sitä unohtaa aina, että meidän kissat on oikeasti isokokoisia. Nyt oli myös rakko turhan isokokoinen. Pissavaivoja, siis. Niitähän itsekin epäilin.

Börje lähti tutkimuksiin, täti-ihminen juomaan lisää ilmaista glögiä. Tohtorille pääsin nopsaan ja hoito sovittiin. Ultrassa löytyi ainakin sakkaa, verikokeiden tulokset tuloillaan  ja rakon tyhjennys nukutuksessa ja tervetuloa hakemaan kissa kotiin klo 21-22 välillä. Lähdin kotia kohti huojentuneena, kamala nälkäkin tietty huuteli omassa putkistossa. 


Lääkäri soitti, kun olin vielä ajomatkalla kotia kohti. Börjen krea (?)  oli 760, kun normaali on 160-170. Urea (?) yli 30, kun normaali on 7. Nyt muuten vedän noita arvoja  ja termejä ihan muistista, korjatkaa ihmeessä jos ilmoittelen ihan vääriä.  Tilanne paha ja oikeasti kriittinen. Munuaiset on oikeasti tosi vaarassa tai jo tuhoutuneet. Mites elvytyshommat, elvytetäänkö ? Lisäksi kissan olisi syytä jäädä tehohoitoon, koska nesteytys. Ajaessa paniikissa sanoin, että elvytetään mutta enhän mä sitä tahdo, jos munuaiset on entiset. Sovittiin, että ell soittaa vielä illalla ennen klo 22 ja kertoo mitä rakosta löytyi.

Klo 21.55 puhelin soi. Börjen vitsaputkessa oli ollut kaksi hankalasti poistettavaa tukosta. Ilmeisesti myös kaksi isoa virtsakiveä, mutta se on vielä epäselvää koska pävityksen ultra on huono. Jos kissa menee uudelleen umpeen, huomenna paikalla radiologi kunnon ultran kanssa.  Leikkaus kivien poistamiseen olisi edessä, mutta jos kissan kunto ei romahda niin sitä ei tarvi tehdä Viikissa. Sairaalapäivien määrä ei vielä selvä, kaikki riippuu pissaamisesta. Lisäksi ollaan puhuttu kestokatetrista. Krea 705, mutta urea oli noussut. Kerroin myös toiveeni ei elvytykseen, jos Börjen tila romahtaa. 


Hyvät uutiset oli ne, että ruoka oli maittanut ja kovasti piti puskea vieraita naisia. Matzot on sellaisia. Toisaalta, kovin terhakkana se oli kipeimmilläänkin, kuten kuvissa näkyy. Nyt me toivotaan, että kukaan ei soita meille yöllä sairaalasta  ja huomenna kun puhelin soi, siellä kerrotaan arvojen laskeneen ja pissan toimineen omin avuin. Mutta elämä on toiveita täynnä, koskaan ei voi tietää toteutuvatko ne.

Facebookin puolella muuten päivittelen tilannetta useammin, siellä voi käydä kurkkimassa niitä viimeistään 25.12 iltapäivästä.
















22 kommenttia:

  1. Voi ei kamalaa, tällä kaikki peukut ja tassut pystyssä että vointi lähtee kohenemaan! Tarmon kanssa niin tuttuja nämä pissavaivat, että tiedän fiilikset ja myötäelän mukana♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Meillä on ensimmäistä kertaa pissavaivoja, etten edes osannut odottaa. Ja sitten kun tilanne oli näinkin vakava. Ja edelleen on. Kiitos myötäelämisestä, se merkitsee ja auttaa paljon kun tietää ettei ole täysin yksin tämän kanssa :)

      Poista
  2. Voi herraisä! Nyt ihan oikeasti menee liioitteluksi. Eihän tuollaista sairausmäärää ja huolta kestä kukaan!

    Börjelle pikaista paranemista! Toivottavasti leikkausta ei tarvitse tehdä päivystyksenä... ja toivottavasti varsinkaan se elvytysasia ei tule ajankohtaiseksi!!

    Voimia taas, ei tässä muuta osaa sanoa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna ♥

      Tänään saatiin vähän toivoa asiaan, mutta jos leikkaus tehdään, se tehdään päivystyksessä. Ellei sitten jouduta sen pahimman eteen huomenna :(

      Poista
  3. Tsemppiä ja toivotaan parasta muuta ei osaa sanoa. Toivottavasti kisu selviytyy. Omani menetin vastaavanlaisessa tilanteessa virtsatietukosten ym takia alke kahden vuoden iässä muutama vuosi sitten. Tsemppiä teille että kaikki menee parhain päin ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tepa ♥

      Olen pahoillani menetyksestäsi, kovin oli vielä nuori sun potilas :(

      Mä olin valmistautunut ruokavalion muutokseen, pissin keräilyyn ja lääkityksiin, mutta en tähän. En todellakaan osannut odottaa, että saatan joutua päättämään Börjen elämän :(

      Poista
  4. Voi ei! Kyllä teillä olis jo muutenkin huolia riittänyt.
    Tsempit ja peukutukset Börjelle ja perheelle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tytöt ♥

      Onneksi olen nyt omin silmin nähnyt, että Börjellä ei ole kipuja hyvän lääkityksen vuoksi ja meillä on silti vielä himpun verran toivoa. keskitymme siihen, jos muuta tulee, se tulee.

      Poista
  5. Voihan kauhistus! Ei mikään maailman paras joulu. Toivottavasti kissan vointi on parempi. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei joo paras joulu, todellakaan. Sen verran tilanne on mennyt parempaan suuntaan, että tohtori on vielä valmis hoitamaan Börjeä. Huomenna selviää lisää. Tilanne on 50/50.

      Poista
  6. Ei voi olla totta että tälläistäkin vielä piti loppuvuodelle sattua. Me täällä toivotaan hurjasti että tilanne lähtisi parempaan päin. Tsempit sinne, toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi ja Börje tervehtyy ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme toivotuksista ♥

      Onneksi parannusta Börjen tilaan oli sen verran tapahtunut, että tohtori tahtoi jatkaa hoitoa. Huomenna selviää jatko.

      Poista
  7. Voimia, voimia, voimia ja paljon parantavia ajatuksia Börjelle, omalle pikku ponille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma N ♥

      Vietiin tänään pikku ponille karvareuhka häkkiin oman lauman tuoksuilla, jotta se tajuaisi lopettaa stressaamisen ja keho aloittaisi hurjan korjauskirin.

      Poista
  8. Voi hurja. Hirveästi voimia ja paranevaa Börjeä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila ♥

      Voimat otetaan vastaan ja mielellään paraneva Börjekin :)

      Poista
  9. Voi ei miten teitä koetellaan. :( Voimia! <3

    VastaaPoista
  10. Olipa tämä Börjen sairastuminen iso yllätys. Parasta Börjelle ja emännälleen toivotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula ♥

      Ihan ollaan itsekin aivan puulla päähän lyötyinä, koska lauantaiyönä Börje täällä oli vielä aivan villinä. Yhtäkkiä meidän pitää pohtia eutanasiaa. Ei pysy pää mukana tässä, mutta onneksi järki sen verran toimii, että Börjen ehdoilla hoidetaan tämä homma.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)