keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Step by step by Ananimalab

Triolassahan on toi yksi kohta ollut pohdinnan alla kohta 8 vuotta. 

Millä saadaan yhdistettyä kirjahylly ja kissojen rallihylly niin, että kaikki pääsevät niiltä helposti Nilssonia pakoon ? 




Se pohdinta on saatu nyt päätökseen.

Muutama emailin vaihto Ananimalabin Antin kanssa ja ostoskorissa oli metrin step-elementti ja siihen vielä kustomoituna leveät tarrat niin kestää meidän shetlanninponien pomppimiset.




Yllättäen, Nisu ei ollut siellä päälle_päsmäröimässä, mutta on toki käynyt siihen tutustumassa.

Börje, oli erittäin motivoitunut herkuista ja lopulta tajusikin, mihin tarkoitukseen toi steppi on hankittu.  



Tässä pitkä ja pitkästyttävä leffa siitä, kun Börje vihdoinkin tajuaa pellin hengen. Leffa on aivan paskasti kuvattu, mutta monipuolinen. Se nimittäin vaihtuu lopussa kauhuelokuvaksi, kun Täti-ihminen alkaa lopussa huutamaan lässytyksiä. 

Kandee siis käydä veskissä ennen, me kaikki säikähdettiin sitä itsenkin ja hutipissan vaara on todellinen. Ja äänet ehkä asetta hiljaiseksi.




Nythän sitten kukaan ei ole koko stepistä kiinnostunut. Odotettavaa, koska nämä on kissoja, vaikkakin niiden ponien kokoisia. 

Sinne on jätetty täkyksi yksi lelu ja uskoisin, että jossain vaiheessa homma alkaa toimimaan ja sielä löytyy kissojakin sitten läpikulkumatkalta. Tai vaikka lepäämästä.





Elementti tosin on aika isohko tuohon kohtaan. 
Yllä kuva keittiöstä päin eli piilossa se ei ole siihenkään suuntaan. Tämä oli toki tiedossa, mutta mielikuva  ei aina vastaan todellisuutta. 

Ja jos silmä ei siihen totu, edessä on jokunen uusi projekti sen piilottamiseksi, mutta koska se on sitten taas sisustamista niin ei ees harmita! 

Tuote on ostettu omalla rahalla, mutta sain todella hyvän alennuksen siihen. 
Siksipä tämä projekti valmistuikin nyt, eikä vasta seuraavan kahdeksan vuoden pohtimisen jälkeen.

Mitä mieltä olette, huti vai hitti?




17 kommenttia:

  1. No mutta, he varmasti ajattelevat, että tässä on pakko nyt olla jokin koirahaudattuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :D. Ja nyt ne luulee, että se on joku herkkkubaari, jossa on tarjoilu joka ilta ....

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oppisivat vaan hyödyntämään sitä muuhinkin, kun karkin syömiseen ;)

      Poista
  3. No hitti selvästi! Ja hyvät kannustukset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustukset, jotka lähtivät reilusti myöhässä ja Börje tästä oppi, että se syö tosi hyvin karkkia :D

      Poista
  4. Ehdoton hitti, varmasti on käytössä jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä jännät paikat: Ellikin on siellä pyörähtänyt mutta uskallus hypätä pitkän seinän hyllylle puuttuu siltäkin. jatkamme harjoituksia !

      Poista
  5. Tosi hieno askelma ja Börje on kyllä äly hyvä otus! :D Kyllä sille vielä käyttäjiä löytyy. Ja jos ei tunnu muka löytyvän, niin laitat siihen jotain sisustuskoristuselementtejäpatsaitatms, niin heti on kaikki kissat jonossa siihen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi idea on loistava sisustaa se, vähintääkin silloin siitä tulee Nisun lempipaikka lätkiä kamaa lattialle :D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Sitä odotellaan, peukut pystyyssä ja kavereilla onjoka ilta ollut siellä karkkibaari auki :D

      Poista
  7. Hitti mikä hitti!
    Ja Böökin esittelee kuinka varttuneempikin kissa oppii uusia asioita!
    T:liki 12-v kattimuksen, joka on oppinut kipittämään kantokassiin ruuan saannin toivossa, ylpeä emäntä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihaan paras harjoite teillä saatu kuntoon, onnea !
      Ei olisi yhtään pöllömpi juttu treenata se sama täällä Börjen ja mimmin kanssa kuntoon, kun kumpikaan ei kauhean suopeasti kantokoppaan mene.

      Poista
  8. Tosi hyvältä vaikuttaa ja kyllä tuohon varmaan silmäkin tottuu nopeasti. Mainio reitti kissoille ja hyvä leffa myös!

    VastaaPoista
  9. Tästä niin tykkään Ananimalabissa, tasoja riittää jos minkälaiseen tarpeeseen. ♥ Tässäkin tuo taso on melkeinpä tehty tuota kohtaa varten! :D Todellakin hitti! Tosi nätti edestä katsottuna ja veikkaan, että silmä tottuu takapuoleen.

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)