lauantai 21. huhtikuuta 2018

Eläinystäväni 2018

Tunnustan. Täti-ihmiselle tuli valtava messuväsymys viime vuonna ja olin päättänyt, että tämä vuonna skippaan kaikki  - siis ihan kaikki - messut.

Sitten Pikkupetojen Piivi ilmoitti, että hän tulee Noran kanssa näyttelyyn.
 - Pakkohan mun on molemmat nähtävä!

Seuraavaksi näin, että Ananimalab on paikalla.
 - Pakkohan mun on livenä nähtävä mielenkiintoisin uusi kissa_design-tuote Suomesta aikoihin!

Ja Deluxe PrimaCat on paikalla.
 - Parhaat messutarjoukset ikinä!

Niinpä.




Seuraavaksi ajattelin, etten kumminkaan tee juttua blogiin eli jätän kameran kotiin.
Onneksi on puhelimessa kamera, koska juttuhan se on tehtävä. Sen verran olen innoissani tällä kertaa.


Takana on tosi kivat messut ! Näin Piivin ja Noran. Sain Hupsun ja Tosi Höpsön Sandran seuralaiseksi ja kävimme sössöttämässä rotille, pupuille ja marsuille.
Naukulan Mamma löytyi euroopplaisten ständiltä. Ja muitakin tuttuja näin, mm. Prinsessa Adagian.  Ja ihmisiä. Kissabloggareita ja kasvattajia. Kuin kivaa! !

Ja löytyi se Ananimalab ensin Sandran kanssa käveltiin kyllä ihan väärään suuntaan.



Messutarjous  - 10 % on nyt hyödynnetty ja meille on tulossa mustalla sisalilla, mustilla reunoilla 5 yksikön kombo. Täti-ihminen on aivan täpinöissään täällä, enkä saa varmaan nukuttua seuraavaan kahteen viikkoon!

Palaamme siis tämän tiimoilta asiaan muutaman viikon päästä !

Ja sitten piti hyödyntää ne PrimaCatin tarjoukset.


Siinä on ruokaa vähäksi aikaa, noi mustassa lootassa olevat nampat sain kaupanpäällisiksi.

Messut vielä huomenna auki klo 9-17.

Eläinystäväni löytyy  muuten tänä vuonna hallissa 2 eli alakerrassa.
Eurooppalaisten kissojen ständi paikalla  2e69  ja Ananimalab 3g68. PrimaCatiin ei edes osoitetta tarvi antaa, sen kyllä näkee kaukaa!





21 kommenttia:

  1. Tuo seinä on niin hieno! Olen salaa haaveillut itsekin sellaisesta.

    Kaikki kissatutut on messuilla ja näyttää siltä että minä en ole ikinä. Pöh. (Lemmikkimessujen kanssa näyttää olevan sama kuin Helsinki International Horse Shown, jonne olen haaveillut meneväni melkein joka vuosi sitten noin vuoden 1996, mutta ei vaan näytä tapahtuvan, koska saamattomuus...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen haaveillut kanssa jo jokusen aikaa tuosta, mutta paikkaa sille en meinannut keksiä millään. Kunnes selvisi, että messuilla on edustus ja se paikka selvisi samantien :D

      Sun nyt vaan joku kerta pitää päättää, että mä lähden messuilemaan ja piste. ;). NIh.

      Poista
  2. Näyttää että on ollut onnistunut messupäivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa ja kerrankin jotain uutta ! Suo kaipailtiin, mutta sä olitkin muilla messuilla.

      Poista
    2. Itse asiassa oli ajatus käydä molemmilla messuilla viikonlopun aikana, mutta väsymys voitti 😁

      Poista
  3. Kiitos messuvinkeistä! Tää suuntaa ytimeen vasta huomenna.. ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitti hurjan hauskasta seurasta! :o) Hyvin me harhailtiin, ja hieno seinä on tulossa! Odotan muuten nyt innoissani vloggausta asennustetriksestä - ja yritinpä täällä meilläkin jo miettiä, mihin voisin tuollaisia raapimalättyjä Hupsuille virittää. Vähän vielä huvittaa, kun tarjolla olisi ollut myös kömpelöiden kissojen mallistoa. En kertonut Nupulle, ettei vain tulisi se kuuluisa paha mieli. :-D Käytetään puhelinta toistekin - kannatti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti itsellesi, musta oli tosi kiva seikkailla sun kera :D !
      Otetaan uusiksi taas seuraavalla kerralla, nyt varsinkin kun tutustuttiin siihen internettiin ja sitä puhelintakin onnistuttiin tosissaan käyttämään onnistuneesti :D.

      Missään tapausessa ei sitten Nupulle vihjaa, että jouduit valitsemaan sen kömpelön kissan mallin, jos se paikka löytyy. Kerrot, että se on vaativin malli mitä kissoille on suuniteltu ja sitä suostutaan myymään vaan ketterille kateille, kovien kuulustelujen jälkeen <3

      Poista
  5. Oli kyllä yllättävän kivat messut! Ihan samat PrimaCatin ständit ja kiipeilyseinät listaisin kans messujen parhaaksi anniksi. Harmi, etten päässyt tapaamaan livenä Sandraa ja sua, vaikka samoilla alueilla varmaan pyörittiin. Porukkaa oli niin paljon siellä kuitenkin pörräämässä. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi alakerran halli oli hyvä valinta, en tiedä miksi mutta tykkäsin jotenkin enemmän.
      Seuraaville messuille pitää tehdä tärät, olisi ollut tosi kiva nähdä !

      Meidän kiipeilyseinän pitäisi saapua viimeistään 5.5 ja mä en nyt millään jaksaisi odottaa ;)

      Poista
  6. Kyllä jonkin verran harmittaa, että nyt tällä kertaa oli pakko jättää messureissu väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta olisi kyllä kovasti kiva, jos suokin pääsisi näkemään jossain vaiheessa:)

      Poista
  7. Piti ihan googlettaa tuo raapimaseinä,kun en ollut ikinä kuullutkaan. Näyttää tosi hienolta ja odotan jo innolla, mitä teidän tyypit siitä tykkäävät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä törmäsin firmaan viime kesäkuussa ja laitoin heidän fb-sivuille toiveita väreistä. Silloin ei vielä ollut tarjolla näin kattavasti värejä. Mutta nyt on ja haave toteutuu <3 <3
      Musta tossa on vielä sekin, että se on oikeasti uutta ajattelua, suomalaista suunnittelua kissoille tyylikyydestä joustamatta. Just mitä mä tahdon meidän kissoille, tyyikkäitä juttuja.

      Miten niin mä olen innoissani..... :D

      Poista
  8. Me lähdetään messuilemaan tänään, kun eilinen meni toisessa eläintapahtumassa. Saa nähdä mitä sieltä itse bongaa. Shoppailubudjekti on kyllä tänään valitettavan rajallinen, mutta ainahan sitä voi onneksi kerätä ideoita myöhemmin toteutettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa messupäivää, toivottavasti sieltä löytyy budjettiin sopivia hankintoja kumminkin ;)

      Poista
    2. Kyllähän sieltä sit jotain löytyi näätyläisille tuliaisiksi. Mutta kauhean kissa- ja koirapainotteiseksi tuo on kyllä mennyt. Näädille nyt käy kissajututkin, eli niille pääsee yhä bongailemaan juttuja, mutta ei tuolla ollut oikein mitään myynnissä esimerkiksi terraarioeläimille ja akvaarioihin, ja muutenkin todella moni laji jäänyt pois, kun vielä muutama vuosi sitten saattoi olla parikin matelijaständiä, nuolimyrkkysammakoita, akvaarioita, siilejä, hamstereita, frettejä... Nyt on vain muutamat sitkeimmät yhdistykset, mutta esimerkiksi rotillakaan ei ole enää näyttelyä, niin ei moni tuttu niistäkään piireistä enää messuille lähde. Niin oli vähän orpo olo. Pitää alkaa selvästi jatkossa aktiivisemmin yhdistää seuraamiinsa kissablogeihin kasvoja, jos löytäisi sit uutta messuseuraa 🙂

      Poista
  9. Toi seinä on niiiiiin superhieno! Oottelen päivitystä mitäs kisut siitä on mieltä 😄

    Messutunnelma ei näillä eläinmessuilla petä koskaan, siellä on aina kivaa olla. Harmi että itse istuin töissä viikonlopun , jäi paljon näkemättä! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ilahduiduin niin kamalasti justiinsa tosta Ananimallabin paikallaolosta, kun VIHDOINKIN pääsin livenä näkemään ja tilaamaan sen meille ;D

      Poista
  10. Oi, teillähän lähti paljon Primacatia! Ja tuo seinä on ihan huippu, en malta odottaa että saan kahlattua lukurästit ja pääsen lukemaan teidän paketinavausjulkaisun. :DD

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)