tiistai 8. elokuuta 2017

Kansaivälisen kissojen päivän kunniaksi : Tolkkisten kissatalo

Jos oma kissa karkaisi, sitä toivoisi sormet ja varpaat ristissä, että joku olisi sen toimittanut lähimpään eläinsujelukeskukseen. Huoli olisi infernaalinen. Laittaisin ilmoituksen karkureihin, Facebookin erinäisiin kissaryhmiin ja soittelisin löytötaloihin. En nukkuisi ennen kuin kissa on kotona.


Porvoon ja Sipoon alueella tämä paikka olisi Tolkkisten kissatalo.

Karri

Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistys (PSEY) ry. on perustettu helmikuussa 1993. Vuodesta 1994 se on toiminut nykyisessä paikassaan, Massatie 1:sessä. Kissatalo on viihtyisä, persoonallinen, puhdas ja tuhottoman viihtyisä. Joissain paikoissa on vaan jotenkin tosi hyvä henki, tiijätkste? Täällä on.

Viiru

Homma pyörii vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Nostan kuvan pipoa heille kaikille, työ on raskasta. Henkisesti ja ihan varmasti myös fyysisestikin.

..koska omat on pitänyt pipoa makuualustanaan...
Talossa on kerran viikossa käyvälle eläinlääkärille oma tutkimushuone ja kodittomilla kissoilla on omat kämpät (16 karanteenihuonetta)  missä saavat asua ja vahvistua koitoksistaan. Ja tällä hetkellä 57 kissaa.



Tolkkisten ehkä kuuluisin entinen asukki on Naukulan edesmennyt Helmi Orvokki, täältä meidän kissablogistaniasta.

Vaan olisko tässä sitten seuraava kissatalon kuuluisuus?

Sasu, josta tuli Miki
Sasu löytyi Porvoon kupeesta ja toimitettiin Tolkkisiin. Ihana, rauhallinen musta pantteri. Ja tässä päästääkin takaisin tuohon tämän jutun alustukseen. Kai sitä ihminen yrittää löytää oman kadonneen kissansa? Ei kaikki yritä. Kukaan ei kysellyt Sasun perään, vaikka kissan tiedot oli kissatalon sivuilla ja facebookissa. Kukaan ei Sasua kaivannut.

Paitsi yksi. Minäkö keski-ikäinen?-blogin Tiia oli ihastunut Sasuun jo aiemmin ja vietti Sasun kanssa yhteistä aikaa sillä välin, kun me muut kissatädit pyörittiin katselemassa muita kissoja. Tiia perheineen teki Sasusta alustavan varauksen ja sitten alkoi jännittäminen siitä kyseleekö kukaan kissan perään, lainmukainen 15 päivän aika oli käymässä loppuun.

Miki, omassa kodissa.

Viime sunnuntaina Sasusta tuli Miki. Hän muutti uuteen, omaan kotiin  pappakissan Oskun ja koiran, Samun seuraksi. Erittäin toivottuna perheenjäsenenä.



Ja juurikin nämä adoptiotarinat kannustavat vapaaehtoisia työntekijöitä jaksamaan kaiken sen epätoivon keskellä. Koska sitähän se on.



Kissoja löytyy kuoleman kielissä, laihoina ja verisinä. Kissoja jotka selkeästi ovat tottuneet ihmisen kanssa olemaan, mutta ei enää kelpaakaan ihmiselle. Syystä tai toisesta. Kissa on tavara, jonka henki ei paljoa maksa. Uusia saa ilmaiseksi vanhan tilalle.



Se vaan ei ole oikein.  Ei vaan ole.

Menovinkki! (Jos omistat aikakoneen...)

Kissa on todellakin päivänsä ansainnut, vaikka mehän se kyllä tiedetäänkin. Vielä kun saataisiin ne muut tajuamaan, että kissan elämä on arvokas siinä missä  vaikka koirankin.

Uupunut seuramies
Auttakaa ihmiset kissataloja ja muita eläinsuojeluyhdistyksiä. Kissojen takia.


28 kommenttia:

  1. Ihana teksti! <3 Onneksi Mikin tarinalla oli onnellinen loppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Musta oli aivan tolkuttoman upeaa päästä näkemään tämä adoptiotarinan alku. Jännitin tilannetta. Sitten kun Tiia vihdoinkin iltä moitti, että Miki heille muuttaa niin saattaa olla,
      että täällä pääsi pieni ilonitku ;)

      Poista
  2. Tosi kivasti kerrottu; pipo on cool, mutta vielä coolimpi on kun Miki löysi kodin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä toi Mikin kodin löytyminen on niin ultracooljuttu kun vaan voi olla ♥

      Poista
  3. Ihana tarina!! Sasu/Miki ❤️ Tirahti vähän kyyneliä ❤️

    Ja olin muutenkin jo vähän herkistynyt, koska heti ekassa kuvassa on tuollainen tassu ❤️ Ihana Karri ja ihanat kaikki kissat ❤️ No tämä meni nyt ihan nyyhkimiseksi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että mäkin vähän olen tirautellut Mikin vuoksi ;)

      toi Karrin tassu oli ensin kuvattava sitten ei voinut muuta, kuin vähän kutitella sitä. Koska onhan se ♥ ♥

      Poista
  4. Kiitos tästä ihanasta postauksesta. <3 Sitä on vaikea ymmärtää, ettei kissan henki ole minkään arvoinen, että jos kissalle käy jotain, uusi vaan tilalle. Kissoja ihanempia eläimiä ei olekaan.

    Ihanaa, että Karrikin sai kodin eli ainakin kaksi löytökisua sai kodin saman viikon aikana <3 Tekevät tuolla Porvoon kissatalolla upeaa työtä ja paikka on niin viihtyisä ja ihan paras turvasatama ennen omaa kotia, kisuille.

    Muiskuja viikkoon ja kiitos niin paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Karri sai kodin! Se oli loistava uutinen :)

      Poista
    2. Mä olen niin kovasti iloinnut Tiia teidän kaikkien puolesta ♥ Ja Karrin puolesta, ihana pikkujättiläinenkin sai oman kodin (parku pääsee taas kerran) ♥
      Ajattele, nyt siellä on kissoja vajaa 80 kappaletta.
      Jotainhan tässä on pielessä.

      Poista
  5. Tämä oli niin kauniisti kirjoitettu, että ei ole mitään lisättävää. Silmänurkka kostui...
    Ja todella mahtavaa, että Sasu/Miki pääsi Tiian perheeseen rakastetuksi jäseneksi ja myös iki-ihana Karri sai kodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauheeta kun mä täällä olen itkettänyt kissatätejä ;) Mutta tarina on tosi, tarina on ihana ja kissat on ihania.

      Paitsi sitten ne, jotka ei kissoistaan huolehdi eikä välitä.

      Poista
  6. Voi ei, nyyhkin täällä enkä näe kirjoittaa...
    Ensinnäkin, olen tänä kesänä saanut kunnian tutustua tällä saarella mökkeilevään (täältä kotoisin olevaan) mummeliin, joka Porvoossa asuessaan kävi tuolla auttamassa vapaaehtoisena. Juuri niinä vuosina, kun Helmi Orvokki Naukula oli tuolla :-)))
    Ja Miki ♥ ♥ ♥ Ihana tarina! Ja Karri myös! ♥ ♥ ♥
    Nyyhkimiseksi meni täälläkin.
    Kaikille kissoille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi olla totta!!! Siis miten voi olla tuollainen yhteensattuma! Helmi Orvokki Naukula ♥

      Olin ihan tulisilla hiilillä, kun tämä juttu odotteli sitä viidettätoista yötä ja vahvistusta Mikin tilanteesta. Ja että Karrikin! Kumpikaan ei ole enää pentuja, sitä onnellisempi olen että molemmat löysi kodin ! Pennut kun on aina helppoja saada adoptoitua.

      Poista
  7. Ihanaa kuulla, että Sasusta tuli Miki ♥
    Oih, ja rakas Karri myös ♥
    Ihanaa ♥
    Mikä on tuo kun virtaa poskilla tätä lukiessa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän täältä virran takaa osaa eres kirjoittaa.
      Oih, ja rakas Karri myös sai kodin ♥

      Poista
    2. Kissajutut saa tunteet pintaan, tiedän. Itsehän siellä kissatalolla jo herkistelin Naukulan Mamman peesissä Helmin tiimoilta niin vähintäänkin on oikeutettua, että nyt te muutkin saatta vähän pillittää ;)

      Meidän reissu kyllä sai aikamoisen upean päätöksen näiden kahden jo täysikasvuisen kissaherran adoptiolla ♥

      Poista
  8. Kii-tos! Ja kiva, Miki on kotona <3 Karri kans! <3 Ihan huippuviikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita uutisia ikinä. Miki ja Karri ♥ ♥ Nyt niillä on omat ihanat kodit !

      Poista
  9. Eli jos tätä kautta tilaa zooplussalta niin tarvitsee mennä vain blogissa olevaa linkkiä klikaten sivuille, ja tilauksesta sitten menee automaattisesti 4% löytöeläimille ettei tarvitse laittaa mitään koodeja tai muuta tilaukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      Ihanaa kun tahdot auttaa kodittomia :) Linkin kautta kun menet ostoksille, 4 % komissio maksetaan minulle mutta minä laitan sen sitten eteenpäin. Mitään koodeja sun muita ei tarvitse laittaa.
      Koska yhteistyö on minun ja Zooplussan niin luottamuksen vuoksi olen tehnyt sitten näistä maksuhommista jutun aina blogiin, että linkiä käyttäneet lukijat näkevät rahan todellakin menevän eteenpäin:)

      Toivottavasti tämä auttoi!

      Poista
    2. http://triomiumau.blogspot.dk/2017/05/maksun-paikka.html

      Siinä yhteen juttuun linkki.

      Poista
  10. Ihanaa että yksi löysi taas uuden kodin <3 Hyvä teksti!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa miten paljon kisujen hyvinvointiin on panostettu Talossa, vaikka varmasti työnsarkaa löytyy pilvin pimein sen ulkopuolellakin. ♥ Kissusilla on hyvät oltavat odotella sitä loppuelämän rakastavaa kotia, mikä toivonmukaan kaikille löytyy mahdollisimman pian. ♥ Vaikka jokainen adoptio varmasti lämmittää sydäntä, on tuollaiset heti-kodit aivan erityisessä asemassa. ♥ Meidän paikallisella esyllä on ollut ilahduttavan monta ilmoitusta, missä kisu on mennyt ennen kuin on ehtinyt edes julkisesti kotia etsimään. Sitten on taas niitä, jotka odottavat omaa kotiaan vuosia. Tämän esyn kauiten ollut asukki sai viime viikolla kodin. ♥ Tyttö ehti etsiä sitä Omaa Kotiaan jopa 6 vuoden ajan. Nivelrikko oli varmasti sellainen, mikä piti ihmisiä kaukana, vaikka muuten ihana tyttö onkin. :/

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)