lauantai 23. toukokuuta 2015

Kehityskeskustelu vol. 2

Kohtasimme Mimmin kanssa kehityskeskustelun tiimoilta tässä mennä päivänä. 
Agendalla oli siis lukijatoiveet, että nämä meidän kaksi daamia aktivoituisivat tuottamaan vähän enemmän materiaalia blogiin.

 

(varpaat, pusipusi ♥)



Keskustelu käytiin hyvässä hengessä ja kuten huomaatte, Madame lämpeni ajatukselle saman tien ja alkoi hieman keimailemaan kameralle.

Uskomme siis vahvasti, että jatkossa Triolan daamit esiintyvät blogissa enemmän - kunnes toisin päättävät.

28 kommenttia:

  1. Pörröpohjalliset varpaat ♥
    Ja voin suorastaan sormissani tuntea Madamen kauniiden kasvojen puskun. Hyvä että kehityskeskustelut tuottavat tulosta. Monissa organisaatioissahan ne on lähinnä muodollisuus ilman sen suurempia vaikutuksia tai arkipäivän sovelluksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madamen manikyyri/pedikyyri on vaan vähän vaikea hoitaa pohjallisten takia, kun yhtään karvaa ei tahtoisi leikata - oliskohan jollain sellaista tosi ammattitaitoista kynsihoitolaa minne Söpöläisen voisi viedä ;) ?
      Madame on nyt aikuistuttuaan lähentynyt henkilökuntansa kanssa todella paljon ja rapstusten tarve on lisääntynyt varmaan 250 %. Ehkäpä siksi tuo oli näin suostuvainen yhteistyöhän "rapsuta muo korvien takaa niin mä poseeraan sun kameralle " ?

      Poista
  2. Nyt aavistan, mitä salaisuuksia Börjen korvaan kuiskailtiin. Taidettiin varoittaa kehityskeskusteluista :)

    Hyvää tulosta oli keskustelu tuottanut, kun on ihania poseerauksia ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Börje-rukka luulee, että hudaa tulee mutta eihän pojille tarvinnut keskusteluja pitää kun sitä poseeraamista tulee useamman blogin tarpeiksi jo nytten ;D

      Poista
  3. Oi miten ihanat karvaiset varpaat. :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä hyvä Mimmi, ei anneta näiden nuorempien viedä kaikkea palstatilaa, pidetään puolemme!
    - Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Lilli, juuri näin !

      T. HRH Madame Mimmi, vallasta sysätty mutta sininverinen ikuisesti.

      Poista
  5. Ihanaa, naiskauneutta lisää tänne vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ollut kyllä kumma juttu, kun tässä taloudessa vallitsee akkavalta mutta blogi on täynnä ukkeleita ;)

      Poista
  6. Voiks söpöys tästä vielä kehittyä jonkin keskustelun pohjalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahdollista, riippuu täysin osataanko kameran takana valita oikeita sanoja jatkossakin ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. NIitä pitää kyllä kutitella aina mahdollisuuksien mukaan :)

      Poista
  8. Uuuh, täällä kans yksi tassufani! :) Hyvin keskusteltu muuten.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä vasta taitaakin ollakin oikein A-luokan karvavarpaita ihailtavana ♥

      Yllätyin kovasti vastaanottavaisesta keskustelukumppanista ja toivon, että tilanne jatkuu yhtä keimailevana ;)

      Poista
  9. Mahtavaa että Hänen Kuninkaallinen Pörrrhöytensä suhtautuu näin suopeasti kehityskeskusteluun! Olosuhteet näyttävät olleen ylen suotuisat keskustelulle; HRH yläilmoissa ja ihminen asiaankuuluvasti tuulen alapuolella.
    Jep, lisää tupsuvarpaita, puuhkahäntiä ja barokkikiharaisia peräpeilejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio muuten, olisko onnistumisen syy juurikin tuossa oikeassa asetelmassa keskutelijoiden suhteen? Tämä vaihtoehto tuntuu nyt kyllä kaikista järkeenkäypältä. Jatkossa siis samalla tekniikalla niin barokkikiharaisia (ihana sana!) yllätysosiakin voidaan saada julkaistavaksi ;)

      Poista
  10. Kyllä meiänkin poppoo tykkää noista tyttösistä enempi ;)

    VastaaPoista
  11. Ensiluokkaista sisältöä HRH:lta! ♥
    Kuninkaalliset jakavat runsaudestaan, silloin kun se heille käy.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet Kaisun asianytimessä, juurikin näin :D

      Poista
  12. Oh la laa, ihania kuvia, näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritämme liehitellä Madamea jatkossakin oikein sanakääntein kuvien toivossa ;D

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)