lauantai 23. helmikuuta 2013

10 metrin ennätys !

Kuvittele seuraava: kaksi palvelijaa, kaksi kissaa. Valkoiset hanget, valjaat ja yhteinen aika. Kuulostaa ihanan laadukkaalta yhteiseltä ajalta.

Kainaloon siis matzo Böö, joka miehekkäästi huutelee ulos päivittäin niin ulko-oven edessä kuin parvekkeenkin. Kaveriksi Elli, joka on aiemmin ulkoillut ainoana kissana eikä lämmennyt sille sillä kertaa.

Ja näin ihanaa meillä sitten oli luonnon helmassa:

On hanget korkeat nietokset ja hieman pelokas Matzo
Miksi mut kannettiin ulos istumaan?Olisin voinu istua kotonakin....

Kaikki ovet eivät vie kotiin, vaikka Böö niin toivoikin....
ASKELIA !!!! Oikeesti, se käveli metrin !!!!!

....rappusille. Kivat talvimaisemat, muuten.

Matzo edelleen toiveikkaana, Elli käveli toisen metrin istumaan vähän kuivemmalle paikalle.
Ulkoilumme oli siis tälläkin kertaa iso farssi. Ennätyksiä silti tehtiin sitten viime kerran niin matkan kuin ajankin suhteen. Tänään oltiin hulluttelemassa kokonaiset 3 minuuttia.




20 kommenttia:

  1. Me ollaan todettu että valjastelugeeni joko on tai sitten ei:) Blackie menee valjaissa kuin höyryjuna eteenpäin. Vakaasti ja reipasta tahtia. Aina. Kuin koiraa ulkoiluttaisi. Gini istuu persiillään ja ihailee kaunista ilmaa. Ja juurikin noin, eli jos on ale 0-keli niin ei kiinnosta..
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa luultiin, että Börjellä toi geeni olisi. No, kuvat todistaa toisin :D

      Ja toi Ellin istuskelu. Sitä se oli viime kerrallakin.

      Poista
  2. Mahtavaa. Teidän pitää mainostaa että maalaisserkut saattavat ulkoilla KOKO päivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kerroin nille, mutta meidän citykanit oli ihan että talk to the paw ;)

      Poista
  3. Joo, kissojen kanssa ulkoilu ei ole ihan kuin koiran kanssa ulkoilu (paitsi Blackiellä, mutta se ehkä onkin erikoiskissa) :D Mutta kyllä se siitä aikanaan. Ehkä. Ei se kaikilla.

    Meillä Friede on ulkoillut tuolleen valjaissa ja hiippaillut pitkiäkin matkoja (siis aivan satoja metrejä, kiipeillyt puihinkin). Silloin pienenä, ennen Figon aikaa. Figo ei ole suuressa maailmassa valjastellut ikinä. Nykyisin riittää parveke, nyt kun on verkotettu parveke. Siellä on paljon kivempaa noiden mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blackie on !

      Börje ja Mimmi on kakaroina kiipeillyt puussa muutta ne ajat on historiaa. Meillä on ongelmana se, että meillä opn terassi jota ei saa oikein kissaystävälliseksi. Tai jos saa kissaystävällliseksi niin sitten se on tosi epämukavaa ihmisille ;)

      Poista
  4. Kyl kannatti pakkautua talvivaatteisiin ja laittaa valjaat :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ! Kuvista oikein paistaa kissojen ulkoilun riemu ja ilo :D

      Poista
  5. Ei meidän Napsukaan suostu talvella ulos lainkaan. Kesällä on aina kinuamassa ulos ruohoa syömään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei taida oikein kesäsäätkään innostaa. Ehkä koitan kertaalleen vielä ensi kesänä... ;)

      Poista
  6. BOOM! Ellin silmät <3

    Eiköhän ne ulkoilut taas olleet Börjen ja Ellin mielestä siinä. Ihmiset toistaiseksi lannistettu sopivalla innottomuudella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellin silmiä ihailen päivittäin, ihanat kultaiset napit <3

      Kissojen kehonkieli tulkittu juurikin samalla tavalla, tää taisi olla aikalailla tässä :D

      Poista
  7. Anna mä arvaan: Börje maukuu ulos entiseen malliin? Hyvä yritys kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on meillä aikaisemmin käynyt, mutta eilinen kokemus taisi olla niin ravisteleva ettei tyyppi ole eden mennyt ovien lähellekään :) Tuskin tulee olemaan normaalitila eli odotettavissa on oven edessä laulavaa nuortamiestä varmaankin ihan pian :D

      Poista
  8. Itseään arvostava kissa inhoaa kaikenlaisia valjaita ja hihnoja. Peppi opetti sen minulle sillä ainoalla valjastelureissulla, jonka talomme pihaan suoritimme. Taisi vajaan tunnin aikana edetä sadevesiojasta peräkärryn alle n. 15m.
    Tänään sen sijaan kävimme yhdessä retkellä lammen rannassa saakka, siis mie kävelin ensin ja takaisin kääntyessäni huomasin mataminkin tulleen perässäni. Se on niin touhukkaana ja tyytyväisenä, kuuntelimme talitintin luritusta ja haistelimme hirvenjälkiä. Se onkin kasvattanut hienot varvasvälitupsut ja komian kaulurin, jotta kelpaa sitä ulkoilla, ilman valjaita.
    Mutta päähenkilöihin takaisin: Neito on erittäin kaunis punaisissa valjaissaan ja Börjekin näyttää niin hoikkaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otamme haasteen vastaan ja yritämme ylittää teidän 15 metrin !

      Teidän ulkoiluja kyllä on kovastikin kade, ihanaa että teillä on siellä maalla paikka missä mamma saa tehdä polun Matamille ja yhdessä tallustella luonnon helmassa. Kuvia olisi muuten kiva nähdä Pepin talvikauluksesta ;)

      Ja kiitti, punainen valittiin varta vasten Karamellia varten ja hienoa että Börjenkin figuuri näyttää sutjakalta pitkästä aikaa :D

      Poista
  9. No mutta, kävitte kuitenkin! :D

    Jostain syystä Helmi ei ollut moksiskaan kun viime keväänä sen päälle puin valjaat. Takapihalla ollaan käyty vaan. Etuovesta ei voi mennä ulos. Siellä ei ole heinätuppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ulkoilua ei voita mikään ;)

      Voi tota Helmin heinätuppoa, on se rakas <3 Ja teillä on muuten törkeen magee catio !

      Poista
  10. Kyllä meilläkin joskus valjasteltiin, mutta ei kovin montaa kertaa; arvaatte varmaan miksi! :D Nyt ulkoillaan sitten vain mökkireissuilla saareen, jossa kissat voivat olla irrallaan. Ja ei ne sielläkään esim. viileinä ilmoina paljon ulkona käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kyllä todellista riemua seistä kissa valjaissa pihalla ;)

      Toi olisikin niin ihanaa, kun olisi paikka missä kissat voisi päästää vapaasti liikkkumaan. Varsinkin, jos ne on sisimmiltään citykissoja eikä vällää luuhata reissuillaan kylmässä pitkiä aikoja ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)