sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Salon Felina

Täti-ihminen oikeasti yrittää saada Mimmin turkista tyylikkään
Se on vaan nähty, että lahjaton mikä lahjaton.

Kassisen ja Sepon ihmisäippä vinkkasi, että jospa vaikka eläinläärikäynnillä antaisin ammattilaisten suristella sen kampauksen kuntoon. Idea, joka oli itsellänikin käynyt mielessä, mutta kun kustannus.

Meillä oli Mimmin kilpirauhasen kontrolliaika 3.3. Ja kun Mimmi pitää kumminkin vähän humauttaa uneen niin...



Maksoihan se, mutta nyt on saatu kaikki nipistävät takut pois ja hilsekin näyttää kadonneen kokonaan vuorokaudessa.




Sitä moni luulee, että kissan trimmaus on  täysin turhaa ja turhamaista. 
Ei se ole, jos kissan turkki ei voi hyvin, ei kissakaan voi hyvin.



Mimmin olo on selvästi helpottunut. Se liikkuu seurassa paljon enemmän, menee nukkumaan uusiin paikkoihin ja vaikuttaa olevan muutenkin paremmilla fiiliksillä liikenteessä. 


Ja juttuun multikissaperheen kevennys:

Nilsson hyppäsi alas keittiön tasolta ja Mimmi säikähti (Täti-ihminen kanssa). 
Ei huolta, Mimmi jatkoi ruokailuaan ja Nisu lähti muihin hommiin tosta. 
Sattui vaan kameraan tämä tilanne. 

Ja kun tukkakin näkyy siinä kivasti.

19 kommenttia:

  1. Voi että, Mimmistä kuoruitui ihana kotijellona! Kyllä ehdottomasti turkin ja ihon hyvinvointiasiat on tärkeitä! Tuosta käytöksestä ero näkyy, kun tunnet kissasi, ihan kuten toteat. Ihana Mimmi ja Mimmin hyvinvointi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkään, että Mimmi on kovin nätti tässäkin kampauksessa ♥ Sen ansioista ollaan saatu viel nauttia Madamen hellyyskohtauksista paljon enemmän ja yksi yö mä jouduin oikein neuvottelemaan HRH:n kanssa, että voiko ihminen unissaan rapsutella kissaa :) Olen onnellinen, Mimmillä on oikeasti tosi hyvä olla nyt ♥

      Poista
  2. Mimmi, oikeestaan sulla on aika makee kampaus nyt ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  3. Siitähän tuli tosi hieno! Ja sentään on vielä puuhkahäntä tallella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin paljon nätimpi kuin mun tekele :D
      Ja joo, toi häntä ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  4. Mimmiiii! Nyt on hyvä olla leijonalookissa. <3 <3 <3

    Pakko kyllä sanoa, että jälki ei ole ihan niin kaunista kuin arvelin. :D Kumma juttu, että eivät kuitenkaan tuon tasaisempaa trimmausjälkeä saaneet aikaan, siinä missä keskiverto ajelemalla trimmattavan koiran omistaja saa nätin jäljen jo muutman harjoituskerran jälkeen... :'D Toivottavasti ei ollut liian kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roaaaaar ;)

      Maksoi ihan pirusti ( 120-130 euroa), mutta tämähän oli ns. terveydellinen sheivaus ja tehtiin nukutuksessa eläintenhoitajan toimesta. Jossain amerikoissa varmaan olisivatkin kiinnittäneet huomioita enemmän tohon kampaukseen, mutta meillä Suomessa ollaan vähän vakavia näissä hommissa. Oletan :)

      Poista
    2. Hinta. :O Näköjään joissain koiratrimmaamoissa voisi ajeluttaa myös kissan, ja lähtöhinta olisi selvästi tuota alempi. Tosin hinta voi joskus määräytyä ajelun helppouden = käyttäytymisen mukaan, ja hankala venkuloiva vastaanpaneva Mimmi-asiakas voisi rokottaa äti-ihmisen kukkaroa vähän enemmän. ;)

      Poista
    3. Ei mamma pystyisi kiusaamaan Mimmiä, se pelkää niin hirveästi jo pelkästään sylissä olemista niin siihen vielä joku vieras ihminen trimmerin kanssa ja kahlittuna kiinni - ei vaan voi.
      Rahallisesti, se toki olisi ihanaa vaihtelua, jos joskus saisi jotain vähän halvemmalla :D

      Poista
  5. Oikein hyvä! Etenkin se on hyvä, että iho on jo heti parempi. Ja siitä kans tykätään että viestimet - häntä ja pää - on edelleen pörröiset ja jaloissa on villasukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me Mimmin kanssa ollaan kovasti iloisia tästä kampauksesta, koska nyt me vaan hengaillaan yhdessä ja välillä v'hän hassutellaan <3

      Poista
  6. Madame Mimmi esittelee kevään hoteinta hiusmuotia. 😸 Kaupan päälle sitten vielä takuton ja hilseetön olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trendikkäistä trendikkäin kuninkaallinen. :D

      Poista
  7. Mimmi on kyllä aito fashionista - oli tyyli mikä hyvänsä, niin se kannetaan kuin kuningatar! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ Niin kyllä on, aikaansa edellä ja tyylikkäänä. Aina. Mun ihana kuningatar ❤️

      Poista
  8. Onpa ihana, että mieli ja kroppa virkistyi tuosta! :) Tosin totta kai hinnan ja nukutuksien vuoksi ei tarvitse toivottavasti ulkopuolista salonia kovin tiheäksi tavaksi ottaa. :'D

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)