sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Häshtag 72 tuntia

Maailmojen sota. 
Maailmanlopun läheneminen. 
Avaruusolentojen hyökkäys maahan. 
Ja kaiken lisäksi Tom Cruisella vapaapäivä ja Matt Damon on taas yksin jäänyt jumiin ties minne galaksille.

Tai sitten vaan Täti-ihminen olisi kompuroinut, poikkaissut koipensa. Odottamassa sairaalassa kintun korjausta. Kaikki kissojen hoitajat on matkoilla ja sähköt myrskyn takia poikki. Paikalle olisi saatava joku tyyppi - kuka vaan. Luotettava kuka vaan, siis. 
Vaikka sellainen, joka ei kissojen kanssa olisi koskaan ollut, eikä tietäisi niistä yhtään mitään.

Tämä on yhteispostaus jutun lopussa listattujen blogien kanssa, SPEK:n #72 tuntia -ohjeistuksen inspiroimana. 
Ja idean äiteinä Tsjut-blogin Satu ja Jovelan Johanna. Kiitos kun pyysitte meidän jengin tähän mukaan! 

Meidän osuus on käsitellä kissojen selviytyminen poikkeustilan aikana.

RUOKA

Jos se Täti-ihmisen jalka napsahtaisi heti palkkapäivän jälkeen, kissoilla ei ruuan kanssa olisi mitään hätää. Prisman kauppakassi-palvelusta on pakkaseen haettu 30 pakettia broilerin filesuikaleita ja näillä kissat saataisiin ruokittua sen 72 tuntia, vaikkei muuta syötävää niille kaapissa olisikaan. Märkäruuat olisi Postin lakon takia jumissa jossain Saksassa, nimittäin.

Paitsi sitten jos jalka menisinkin siinä samaisen myrskyn aikana, justiinsa palkkapäivänä, eikä ruokahakua olisi vielä tehty. 
Olisimme oikeasti isossa pulassa.


Palkkapäivä.


VESI

Täältä ei löydy edes pullollista vettä. Ei yhden yhtä. Jääkaapista löytyisi kissojen hoitajalle kylmiä blandiksia pari pientä pulloa ja baarikaapista lämpimiä brenkkuja, mutta kai sille hoitajalle tulisi ihan vesijanokin jossain vaiheessa? 
Eikä mun kissat dokaile, ne tahtoo vaan vettä. Niillä ei olisi uutta, raikasta juotavaa. 
Ja se vasta tekisi kutaa Börjen pissavaivoille.

(Nuori Aikuinen joutui syksyllä muuten vedettömään tilanteeseen Bermudalla, kun hurrikaani Lorenzo pyyhkäisi sähköt saarelta. Siellä nimittäin hanavesi ja veskivesi tarvitsee sähköä. Oli kuulemma vähän haastavaa.)

Toisaalta, meillä on useampi iso ja aina täynnä oleva vesipiste kissoille niin ne riittäisi kyllä sen 72 tuntia, koska kissat ei juo kumminkaan paljoa. Ihminen tuskin tahtoisi juoda kissojen juomapisteistä, kun niissä se vesi olisi sitten seissyt  aika pitkään ja katit siellä sitä vettä lipsutellut? 

LÄÄKKEET

Tässä alkaa lievä paniikki nousemaan tällä puolen konetta.
Kissojen lääkkeitä on hyvät varastot, mutta ohjeet niiden antoon puuttuu. Tai ei puutu, mutta ne on Täti-ihmisen emailissä, eläinlääkärikansiossa. 
Useammassa emailissä. 
Ja Täti-ihmisen päässä. 
Ei paperilla. 
Iso ongelma.


Leipälaatikkoni.


KARKIT JA HERKUT

Niitä on periaattessa aina kaapissa, mutta jos ovat loppu - kissat onneksi pärjää ilmakin. 
Toki se vieras hoitaja mielellään varmaan vähän lahjoisi kissoja, jolloin tutustuminen sujuisi helpommin.


LELUT JA AJANVIETE

No problemo. 
Kissoilla on esillä aina leluja ja hoitajalle olisi hyvää ajankulua yrittää etsiä niitä lisää kaapista ja muista säilytyspaikoista. Humalapäissään. No oikeasti ei humalassa, kuha hassuttelen.
Sitä paitsi, kissat leikkii aina jollain muulla kuin omilla leluillaan niin melkein mikä vaan paperitollo kelpaa. 
Paitsi ei varmaan kelpaisi silloin, kun justiinsa pitäisi kelvata. 


Kissamaista ajanvietettä.


VESSAHOMMAT

Osa kaksi, missä ei oltaisi pulassa. 
Triolasta löytyy 4 vessaa ja jos vaikka kaapissa ei olisi kissanhiekkapussia, koska sekin paketti olisi jumissa sen Postin lakon takia Saksassa , niin vähiten suositusta veskistä voi aina siirtää hiekkaa siihen suosittuun vessaan. 

KORJAUSLIIKKEET

  • Jatkossa tulen hankkimaan muutaman ylimääräisen paketin broiskua kissoille pakkaseen.
  • Kuivakaapissa on aina oltava muutama märkäruokapurkki eli enää en odottele ruokatilauksen kanssa siihen, että lähes kaikki tölkit on syöty.
  • Vesikippojen vedenvaihto ja pesu tehtävä useammin.
  • Kaappiin ostan pari isoa pulloa vettä. Ihmiselle. Saa antaa myös kissoille. Varsinkin Böölle.
  • Kirjoitan selkeät lääkitysohjeet per kissa ja printtaan ne leipälaatikoon aká kissojen lääkelaatikkoon.
  • Kirjoitan myös selkeät hoito-ohjeet kissojen hoitajalle, koska rutiinit, rutiinit, rutiinit.

Ensialkuun pelkäsin, että me oltaisiin aivan retuperällä näiden meidän kissojen kotivarojen kanssa.  Ei se tilanne kumminkaan ole ihan niin paha, kun luulin. 
Se on vaan paha niiden tärkeimpien juttujen kohdalla eli lääkkeet ja hoito-ohjeet.
Onneksi tilanne on korjattavissa.

Täti-ihminenkin alkaa pohtimaan kaappeihin sellaisia ruokia, joita ei tarvitse kypsentää.
Tällä hetkellä ruuaksi olisi nimittäin valmiita papu- ja linssisekotuksia Mutti tomaattimurskan kanssa.

Niin että pitäkää tunkkinne Cruise ja Damon, täällä kyllä osataan ihan itse korjata kriisit kuntoon!



Miten teillä muilla? Oletteko varautuneet mitenkään vai ette ? Vai varautunut ihmiselle mutta eläimet unohtunut? Tai siis eläimet muistunut mutta ihmiset unohtunut? 


Käykäähän muuten kurkkaamassa muiden osallistuneiden blogien mietteitä aiheesta:
















24 kommenttia:

  1. Kiitos kun kirjoitit nimenomaan lemmikkien huomioinnista kotivarassa. Se on niin tärkeää! Ja miten hauskasti kirjoitit :D

    Tuolla omassa jutussani kerron ihan konkreettisesta kokemuksesta pitkän sähkökatkon aikana. Miten kurjaa se oli kokonaisuutena ja miten avuttomaksi sitä itsensä tunsi, mutta kaikki se omakohtainen kurjuus oli kestettävissä. Lemmikeistä meillä oli suurin huoli. Se, että itsellä oli tukka "olisi pitänyt pestä jo eilen" -likainen, ruokaa ei voinut valmistaa, vettä ei ollut kuin vedenkeittimen jämät, akut loppuivat niin kännyköistä kuin läppäristäkin, huusholli alkoi olla kolea ja pimeä, tankissa ei ollut kuin höyryt bensaa, eikä mikään ollut auki, että saisi mitään lisää.. se oli pientä harmia siihen verrattuna, mikä huoli oli lemmikeistä. Niille kun ei voi edes kertoa, että tässä nyt ehkä menee pari päivää, ennen kun tilanne paranee, että nyt ollaan laihiksella ja nuollaan lunta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kuva kun pääsin mukaan !

      Toi teidän kokemus oli erittäin silmiäavaava ja erittäin motvioiva( hoitaa siis omat asiat vähän parempaan kondikseen). Tällä hetkellä omaan erämiestaidoista ainoastaan kynttilän sytytksen ja lämmikkeen ottamisen baarikaapista ;)

      Poista
  2. Huomasin muuten, että meidän linkki ei toimi sun listalla ;) Siinä on jotain blogspotin linkkiä alussa, joka tekee linkistä toimimattoman ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että otit tämän varautumisen esille lemmikkieläinten kannalta :)
    Näitä toisten kirjoituksia lukemalla huomaa monta kohtaa, joissa itsekin voi petrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä niin helposti ajattelee vaan omaa selviytymistään ( paitsi en ollut kyllä sitäkään ajatellut ), mutta sitten unohtaa ne tärkeimmät - jotka ovat täysin riippuvaisia ihmisistä. Joilla voi hätätilanteessa mennä vaikka terveys tai henki, kun ei olla valmistatutuneita.
      Huomasin :/

      Tämä on kyllä ollut erittäin silmiä avaava projekti ja mielenkiintoinenkin vielä :)

      Poista
  4. Vaikka aihe on vakava, niin hekottelin täällä ruudun takana värikkäälle ilmaisullesi. Olen odottanut tätä tekstiä, aion nimittäin linkata tämän muutamalle kissaihmiselle ajatuksia herättämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä irvileuka vaan pysty vakavoitumaan, vaikka kuinka yrittäisin ;)
      Toivottavasti tästä meidän jutusta olisi tosissaan hyötyä muillekin, koska itselleni tämä oli loistava herättäjä omaan tilanteeseen.

      Poista
  5. Mielenkiintoista, hmmm...pistää miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yllättäviä huomioita löytyi täältäkin vaikka mielestäni olen ollut aina jo kaukaa viisas.
      En kyllä ole, varsinkaan itseni kanssa.

      Poista
  6. Aloin pohtimaan tuota kissojen yksilöllistä lääkitystä ja hoitaja vaikka tuntematon. Liitä ohjeeseen kissan kuva josta on kyse niin umpi outokin tunnistaa oikean kissan. Jos on vaikka tilanne, että et itse ole paikalla7 tavoitettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on ihan älyttömän loistava huomio!
      Ohjeet per kissa, kuvan kanssa. Silloin hoitaja voi ottaa yhden paperin, yhden kissan kerrallaan ja edetä sen kanssa alusta loppuun. Ihan nerokas idea :)

      Poista
  7. Hei Taru, sä kirjoitat hauskasti ja helposti lähestyttävästi, tykkään <3.
    Kiva lukea erinäkökulmasta kirjoitettuja kotivarapostauksia ja saihan se avaamaan omatkin silmämme:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja kiva kun tulit kylään :)
      Itselleni tämä postaussarja oli kyllä sellainen herättäjä: vaikka kissojen kanssa ollaan melko hyvin varautuneita niin itseni kanssa tilanne onkin sitten ihan toinen!

      Poista
  8. Ihana kun huomioit lemmikit tässä postauksessa. Meillä on naapurin kanssa yya-soppari, molemmin puolin kissat hoidetaan, jos jotain sattuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä selvisi vielä tässä ihan pikkujouluaikaan, että jopa meidän vakihoitaja eli tyttäreni oli hieman pulassa noiden lääkkeiden kanssa. Eli ei meillä edes tarvittu suurempaa kriisiä tapahtua vaan pelkät bileet ja heti oltiin vähän kääk-tilanteessa.

      Poista
  9. Niimpä niin ne eläimetkin olisi hyvä saada hoidetuksi poikkeustilanteessa. Meillä on koira, jonka saa kuka vain hoidetuksi. Suurin ongelma olisi varmaan sen yksin jääminen jos koko muu perhe olisi vaikka sairaalassa. Kanat tarvitsevat vain hätätapauksessa tsekkauksen, vettä ja jyviä kerran päivässä. Puput menevät lähes samoilla hoito-ohjeilla. Onneksi kumpiakaan eläinlajeja ei välttämättä tarvitse hoitaa yksilöllisillä ohjeilla vaan menevät köntässä. Mehiläisten suhteen olisi varmaan turvauduttava ammattiapuun, jossei itse kykene. En keksi lähipiiristämme ketään joka haluaisi/uskaltaisi/osaisi/jonka uskaltaisi päästää neitejä hoitamaan. Onneksi ne tarvii huomiota vain kesäisin ja silloinkin vain kerta viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen näemmä niin tottunut noihin mun kattien lääkityksiin, että jotenkin oletan muidenkin hoitavan ne tosta noin vaan. Onneksi siellä on joukossa yksi perusterve tyyppi, jolle riittää rakkaus ja ruoka :) Tosin, kriisissä se just ei olisi se tärkein juttu.

      Ajatuksena olla mehiläisten sijaishoitajana on niin hurja, että mä en edes osaa ajatella millaista se olisi. Neidit eivät todellakaan olisi hyvässä hoidossa, jos se olisi mun pesti ;)

      Poista
  10. Huippu! Sillä jos meillä jotain sattuisi, olisimme kaikki pulassa. Joten nämä teidän postaukset jäävät kyllä kolkuttelemaan.

    Mukavaa viikon jatkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sama täällä, mä varsinkin olisin niin helisemässä. Onneksi nyt tietää jo vähän, miten edetä ja varautua (ainakin ostan sitä vettä kaappiin pari pulloa ).

      Kiitos Tiia kommentista ja hyvää alkavaa viikkoa <3

      Poista
  11. Minä tunsin piston sydämessäni siinä, että joskus kissojen ruoat pääsee liian vähiin ennenkuin haen lisää. Lääkitys- ym. ohjeet sentään on tietokoneella heti työpöydällä (ei tarvita salasanaa) ja perusruokintahommat (sis. peruslääkitys) taululla keittiön seinällä, joten ne on kunnossa sen puolesta. Mun puhelimessa on kaksi ICE-henkilöä, joista toinen on Miesihminen ja toinen kissojen kummi. Molemmat (kissojen kummi varsinkin) saa hoidettua kissan kuin kissan milloin vain.

    Vesihomma hoituisi nykyään _ehkä_. Meillä on nimittäin oma kaivo. Ehkä siksi, että en tiedä onko se laadultaan juomakelpoista, normaalioloissa kun käytetään kaupungin vettä. Ihmisillä voisi siis tulla jano, kissat pärjäisi paremmin. Niiden kupeissa on vettä.

    Ihmiset pärjäisi ruoan puolesta sikäli, että kuivaa tavaraa on jonkin verran. Puuroa, makaronia jne. mutta säilykevarasto on huvennut, se pitäisi täydentää ihan vaikkei kriisejä olisi tulossakaan! Juureksia on aina jotakin. Muu tuoretavara on ajoittain vähissä, mutta hengissä silti selvittäisiin 72h. Talvella pakastimenkaan kanssa ei tulisi hätä, siellä olevat jutut pärjäisi kuistilla hyvin (kunhan hiiret ei söisi niitä...). Meillä on paristokäyttöinen radio ja siihen paristoja. Taskulamppuja on. Tupa pysyisi lämpimänä ja saataisiin lämmintä ruokaakin (sitä puuroa), koska meillä on puuhella ja takka. Puhtaana pysyttäisiin, koska pihassa on puusauna ja pata. Sinne tulee vesi kaivosta. Käsipelillä se toki nostaa pitäisi, mutta eikö tuo onnistuisi. Vesivessa tokikaan ei toimisi, jos pumppu ei täytä säiliötä, mutta käypä vessa saadaan toimimaan viemällä saavi ulkohuussin istuimen alle. Kissojen hiekkikset pysyy kunnossa kyllä, vaikka silloin tällöin hiekkavarasto on vähissä. Vessoja on kuitenkin kaksi, joten kolme vuorokautta nyt selviää senkin puolesta aina, ei ne koskaan niin huonoon kuntoon pääse.

    Niin että sähkökatkoista ja sellaisista selvitään. Jos mulle käy jotakin, ja joku ymmärtää ja pystyy kaivamaan mun puhelinta, pitäisi selvitä siitäkin. Korjattavaa on ruokavarastoissa etenkin kissojen osalta. Ohjeet voisi myös olla kuvalliset ventovieraiden varalta. Ja vesivarastoja olisi syytä joka tapauksessa olla varmuuden vuoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaas mitä Henna: vaikka mä olin korjoittanut tämän jutun ja olin päättänyt skarpata noiden ruokien kanssa niin taas laitoin tilauksen liian myöhään matkaan ! Mä en tajua mikä siinä on, että ei osaa tilata ajoissa ?!?!!

      Itselleni ostin nyt kotiin vesipulloja 4.5 litraa, jolla uskon pärjääväni.Onhan mulla niitä blandiksia kanssa :D Naurattaa ehkä vähän vaan se, että ihan kaikki 3 pulloa ei mun mielestä voinut olla vaan vettä,yksi niistä on hapollinen sitruunalla maustettu vesi :D
      Pitää siis hankkia myös retkikeitin, koska jos sitruunaveden kanssa joutuisin syömään sitä tomaattimurkaa niin ainakin se saisi olla lämmintä !

      Poista
  12. Itsellä on koira ja välillä tulee miettineeksi, että tuota noin, mitenkäs onnistuisi jos jotain kävisi. -Nappuloita ja lääkkeitä neidolle löytyy kotoa, mutta veden kanssa tulisi ongelmaa. Itsekään en usko että koira innostuisi kipottamaan baarikaapin sisältöä nestevajeeseen hankalassa paikassa ajankuluksi, eikä omistajakaan sitä kauaa jaksaisi ennen kuin tulisi ihan vesi-jano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi kyllä yksi kissa, joka on vähän punaviiniin menevä ;D
      Koirien kanssa vettäkin pitää olla ihan kunnolla, toisin kun kissoilla. Iso koira varmaan vaatii omat 6 litraa per 72 tuntia vettä.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)