sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kurnauskis Purnauskis

Lauantaina 26.9 Nakulan Mamma ja Saaripalstan Saila kurvasi täti-ihmisen huudeille ja nappasi tämän kyytiin. Matka vei Tampereelle, jossa oli kissabloggaajamiitti kissakahvila Purnaskiksessa.


Arvatkaapas miltä kuulostaa, kun yhdessä tilassa on kissoja ja noin 20 kappaletta kissatätejä ja yksi kissasetä ? Kyllä. Justiinsa siltä.

Purnauskis on vienyt tämän tädin sydämen täysin. Syötävät ja juotavat on todella herkullisia ja laadukkaita - saludoa ei kuppiin täältä saa vaan Tampereen paahtimon Purnauksille tekemää omaa sekoitusta. Ja Suklaafondantin sisus oli juuri niin valuvaa ja pehmeää kuin vaan voi olla ja arvatkaa tekikö mieli uida siinä?  Tai se raikas  juustokakku....IHANAA! Ja se kanttarellikeitto. Ah.

Leivät ja voin kanssa sormisuolaa, tykkään. Kanttarelli - ja kurpitsakeitot. Nättejä ja herkullisia. Cappucino kisulla, hondurilaisesta kahvista. Jälkkärit. NAMNAM.
Ai niin, me ollaan kissablogi! Kahvilan kissat. IHANIAAAAA - luonnollisesti. Vaan tämä täti tekikin sellaisen päätöksen, että tähän juttuun en lailtakaan niiden kuvia vaan keskityn muihin juttuihin kahvilassa. Eikä muuten ole eka kerta.













Purnauskis on kuin satumaailma. Ihana, värikylläinen paratiisi, jossa aika pysähtyy. Kissat on ihania ja paikka on täynnä yksityiskohtia, joita tutkiessa vierähtää helposti  jokunen tovi.

Meillä oli sitten vielä tietty bonuksena iso kasa kissabloggareita, arvontoja ja goodie bag PrimaCatilta. Hälinää riitti, aika ei. Niin monen kanssa ei ehtinyt vaihtaa sanaakaan, toivottavasti sitten seuraavalla kerralla !
Kiitoksia myös ihanalle pöytäseurueelleni, oli niin kiva tavata ja kikatella :)

Todella iso kiitos myös miitin järjestäneille Elämää ja elämyksiä- blogin Pirkolle ja Tassulinnan ihmiselle.

Menossa mukana oli:

Sekä tietenkin blogeja seuraavalle Leenalle ja pojille :)



35 kommenttia:

  1. Voi huokaus, noin paljon kissabloggaajia läsnä. Ja mää olin vaan täällä R&A. Noku oli lippua ostettu etukäteen.

    Niis. SNIIIF.

    No niin. Kahvila näyttää kovin viehättävältä. Kissakello nam! Miten ne uskaltaa pitää noita posliinikissoja siellä? Luulisi että ne lentää pitkin poikin heti ekan iltavillin aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten seuraavalla kerralla sinäkin joudat? ;) Kiitos muuten terveisistä, rakkautta on kaadettu Unnalle puolestanne :)

      Jos olisit ollut paikalla, olisit nähnyt kuinka Lumi-kissa tuli alas tuulikaapin päältä myytävää kissarihkamaa täynnä olevalle pöydälle tarkasti sille ainoalle tyhjälle kissankokoiselle läntille. Täsmäsi oikein seinähyllyltä hypätessään, kyllä sen näki!

      Poista
    2. Posliinikissakysymystä kylläkin pöytäseurueessa pohdittiin aivan porukalla ennen tätä Lumin taidonnäytettä! Joskin siellähän on muitakin kissoja, mutta ilmeisesti niistä kukaan ei tunne paloa esim. sisustustyöhön...

      Poista
    3. Ella ja Henna, kiitti kommenteista :-))
      Ihmeellinen Lumi!

      Poista
    4. No mutta seuraavalla kerralla sitten Anakin tulee mukaan, eikö ?

      Ihmettä noi tilpehöörit meissä kyllä aiheutti, kunnes Lumi tosissaan näytti pölvästeille kuin homma hoidetaan ;)

      Mä olen NIIIIIN ihastunut tohon kahvilaan, mutta pölynpyyhijänä ei siellä suostuisi olemaan ;)

      Poista
    5. Ei se pölyjen pyyhintä sielä niin paha homma oo ;)

      Poista
  2. Kiitti seurasta, oli mukava tavata! Aika kyllä tosiaan tuntui loppuvan kesken.

    Komppaan hehkutusta. Syötävät oli taivaallisia, kissat ihania (no oho...) ja rentoja ja paikka kodikas kuin mikä, ehdottomasti! Multa jäi mm. nuo magneetit aivan huomaamatta, niin kuin jäi varmaan joku kiljardi muutakin asiaa, niin paljon yksityiskohtia siellä on. Ihana, ihana paikka! Suorastaan pakko käydä toistekin, sanoisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne ! Aika lensi niin nopeasti, että ilta jäi ihan kesken !

      Mä epäilen, että mullakin on edessä vielä visiitti sinne koska mä tidcän että jotain jäi taas näkemättä. Ja harmittaa toi magneetti, unohdin ostaa sellaisen.

      Poista
  3. Kiva tapaaminen, vaikka tosiaankaan kaikkien kanssa ei ehtinyt jutella; aikaa oli ihan liian vähän.
    Tuo paikkahan on käsittämättömän ihana. Niin ja pääasia: kissat tietysti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja teidän kun piti vielä lähteä etuajssa pois ! Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla ehtisi juttelemaankin , sanoo hän tällä toiveikkaana :)

      Poista
  4. Fanitan Purnauskis-kahvilaa, vaikken ole siellä vielä päässyt edes käymään. Aivan ihanalta paikalta vaikuttaa (olen itse asiassa sisustanut kotiamme Purnauskis-kahvilan inspiroimana, kissamaista taikaa omaan kotiinkin :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihana paikka, suosittelen sitä niin täysillä :) Luulin, että näin toisella visiitillä en olisi ollut ihan yhtä ihastunut kuin ekalla kerralla mutta kuinkas kävi. Ihastuin vielä lisää!

      Sun pitää hei ehdottomasti tehdä teidän sisutuksesta juttu, se kuulostaa niin älyttömän ihanalta. Mä jään nyt odottelemaan tätä toivepostausta sitten ;)

      Poista
  5. Ihania kuvia! Mutta olitko sinäkin siellä.. ei taidettu ehtiä törmätä ;) - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Hulinaa oli kyllä niin kamalasti, että mäkin näin sut ensin siinä tilausuuden alussa seisomassa Pirkon vieressä js siinä se sitten melkein olikin :)

      Poista
  6. Oho, miten olet onnistunut ottamaan noin monta kuvaa missä ei näy ketään, kun paikka oli tupaten täynnä ihmisiä?
    Oli tosi ihana päivä! Kiitos hyvästä seurasta ja antoisista matkakeskusteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meigä vaani siellä ihmisten välissä otollisia hetkiä ;)

      Autoreissut eestaas oli kyllä niin kivat, hasukat, antoisat ja kiinnostavat että täytyykin pakottaa Naukulan Mamma ajelemaan vaikka kehää ympäri me kyydissä joku kerta ;D

      Poista
  7. Oli kiva nähdä pikaisesti, tosiaankaan ei kaikkien kanssa juuri höpöttää ehtinyt. Purnauskis on ♥ ja nähdään taas seuraavalla tapaamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein kiva, seuraavalla kerralla täytyy ottaa sut tähtäimeen heti alussa ;)

      Ja kiitos ihan mielettömän hyvin järkästystä tilaisuudesta !

      Poista
  8. Olipa kiva, kun taltioit noita ihania yksityiskohtia! Olin itse sen verran pölähtänyt kaikesta, etten oikein edes tajunnut kaikkea pysähtyä katsomaan - tai kaikkia tervehtimään tai jututtamaan. Ehkä seuraavan kerran hämmennys on paremmin hallinnassa. :-D Toivottavasti löysitte hyvin oikealle tielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli siellä sellainen hetkellinen persoonallisuushäiriö päällä ja tunsin olevani maailmankuulu ja ihailtu valokuvaaja liikenteessä tekemässä juttua kahvilasta ;) Se tunne kyllä vähän notkahti , kun sain kuvat koneelle ja dellailin niistä valtaosan :D

      Oli tosi hyvä, että te ohjasitte meidät ensin sinne Onnibussin luo ja Saila sitten jatkoi siitä ohjaamista Helsinkiin päin ;)

      Kahvilassa oli kyllä sellainen kuhina ja hälinä, että pölähtäneenä oli tämäkin siellä :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Oli ihan toooosi kivaa ja herkullista.

      Mä jään odottelemaan sitten sellaista tapaamistä tässä, mihin säkin pääset mukaan :)

      Poista
  10. Kissablogistanian huippukokous :)
    olisipa ollut mukava olla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivaa, ja vielä kivempaa olisi ollut jos olisit päässyt mutta seuraavaan kertaan sitten eiksjeh? ;)

      Poista
  11. ❤️ Kamalan kivaa oli taas myös ei-kissaboggaajalla mutta ikuisella kissafanilla ❤️
    Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos on kissafani niin silloihan sitä on jo tavallaan sellainen henkinen kissabloggaaja ;) Purnauskis on IHANA paikka ♥

      Poista
  12. Pieni huvitus pääsi tuosta "Nakulan mamma"-typosta... :D

    Oli mukava tavata mukavissa merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KAUHEETA, mä en huomannut ollenkaan :D :D

      Huomio kaikille: Naukulan Mamma johtaa Naukulaa eikä mitään Nakulaa - pahoitteluni Naukulaan, jos sinne alkaa tulemaan epämääräisiä yhteydenottoja :D

      Oli tosi kiva nähdä :)

      Poista
  13. Kiitos seurasta. Oli tosi mukava tavata! Tuntuu siltä, että kahvilassa oli ihan oma aikavyöhykkeensä, jossa aika kului extranopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne !
      Aika lensi ihan liian kovaa vauhtia ja tunti, että ilta jäi ihan kesken :)

      Poista
  14. Oi, näyttääpä hurjan kivalle kahvilalle ja tapaamiselle! Tosi hyvä, että tämmöisiä järkkäillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvila on niin ihana, lähteminen sieltä pois on tosi hankalaa ;)

      Seuraavaan miitiin pitää teiltäkin tulla edusta ;)

      Poista
  15. Purnauskiksessa on näemmä panostettu yksityiskohtiin ihan kunnolla, todella kauniin näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on niin nättiä ja viihtyisää ettei tottakaan !

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)