perjantai 7. marraskuuta 2014

Kissatonta messuilua

Haettiin Meidän viikonloppu-messuille bloggaajapassia ja se saatiin.

Töistä otettiin lomaa kaksi päivää (no maanantai tietty kanssa, koska pitäähän sitä tädillä olla yksi lepopäivä) ja tänään sitten marssittiin nuoreen aikuisen kanssa messuille lesoillen. Minä lesoillen, nuori aikuinen taas ei ollut ollenkaan otettu, kun sai hengailla tälläisen VIPin kanssa vaan hymähteli säälin sekaisesti, kun fiksalin korttiani parhaaseen mahdolliseen ja näkyvään kohtaan.

Tällä kortilla pääsee pressitiloihin eli olen mielestäni kovin lahjakas ja haluttu journalisti. Joka salaa kuvasi naistenvessassa tämän passin kännykällä ;)

Lemmikkimessut alkaa vasta huomenna, joten tänään keskityimme Elmailemaan ja tekemään ostoksia Outlet-messujen puolella.

Arvatkaa käytiinkö morostamassa ahkeria Rekkulaisia? No tiätty käytiin!
Sitten rakastuin possuihin, taas kerran. Toinen noista töpselinokista meinasi purra mun sormea kahdesti sormen haistelun lomassa  ja täti-ihminen oli ihan lääpällään.

Irtokäsi tuntematon.
Rekkujen lisäksi Animalialla on standi, kuten SEY:lläkin.

Punapaitainen täti Animalian tiskillä, SEY onkin helppo paikallistaa tästä kuvasta.
Elman ruokapuolen messuille kannattaa ehkä  mennä juuri syöneenä, koska siellä on niin paljon herkkuja että taju lähtee. Tai sitten nälkäisenä, koska maistiasia piisaa ja messutarjoukset hyviä.

Suklaahedelmätiski, tässä vaan omppuosio...
Oliivi poikineen
Tekiskö mieli sukeltaa joukkoon mukaan ? No tekisi.

Elman eläimistä tulemme raportoimaan lisää seuraavissa jaksoissa. Huomenna lemmikkimessuillaan  ja haaveissa olisi saada ostettua jotain kivaa kissoille, siis siksi vaan kun ne pyysi. Vänttisen valjaatkin näytti olevan näytteillepanijoiden listalla...


Tutkiva journalisti Täti-ihminen kuittaa ;)  Päivä yksi pulkassa ja kaksi vielä edessä.
Tässä vielä linkki meidän viime vuoden Elmailuun: *klik*

19 kommenttia:

  1. Ai te kävitte messuilemassa jo tänään! Mä oon menossa huomenna. Pienet töpselinokat näyttävät hurjan söpöiltä, niistä pitää saada monta kuvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tiedä vaikka törmäämme huomenna! Mun on mentävä nimittäin huomennakin ihastelemaan noita pinkkejä söpöläisiä ;)

      Poista
  2. Emäntä: Ai kun näyttää tosi makoisalta ja ihanalta! Ja ihan Vip passin olet saanut :-) Voi kun olisin päässyt myös paikalle, mutta hienoa että kerrot täällä messuista; voi kuvitella itsekin olevansa siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuori aikuinen sitä ei kyllä kuulemma VIP-passiksi kutsuisi, mutta mitä se muka tietää ;)

      Kiva kun kelpasi tällainen erillainen juttu meiltä, oli aika kiva itseasiassa kirjoitella vähän laajemminkin jutuista ( eikä aina pelkästään oman lauman toilailuista) pitkästä aikaa.

      Poista
  3. Kivoja messuja! Toivottavasti Rekut, SEY ja Animalia saa jaettua paljon tarpeellista tietoa ihmisille. Vaikka tuolla taitaa kyllä pääosa porukasta olla sellaista, jotka osaa jo, mutta siltikin. Tiedonvälitys on aina tarpeen.

    Nuo omenat on kyllä niin hyvän näköisiä, että saisin jonkun psykoosin varmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli messuilla koululaispäivä ( kuulemma sellaiset 9000 koululaista siellä pyörimässä aamulla ) eli ihan varmasti saatiin tietoa eteenpäin myös vähän tietämättömimmillekin tyypeille.

      Noi omenat oli vaan vuoreen huippu, tiski oli täynnä suklaalla marinoituja hedelmiä ja marjoa..ja kyllä. Psykoosi tuli ;D

      Poista
  4. Oottepa ahkeria kun jaksatte messuilla monta päivää! Joudun joskus olemaan töissä messuilla, mutta vapaalla kierrän ne kaukaa. Aiiivan liikaa ihmisiä, huh! Ansaitsette hatunnoston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullun hommaahan se, mutta ajattelin ottaa sen liikunnan kannalta ;) Tänään oli aika vähän ihmisiä, mutta huomenna saa samasta tilanteesta vaan haaveilla...

      Poista
    2. .Huomenta ja täällä kaksoisbloggaaja bussissa matkalla messuille. En ole erityisvieras vaikka Kymenlaaksosta tulenkin, mutta kissa- ja matkabloggaajalle sentäs tarjosivat ilmaislipun, kun piskuisen kissablogin karvoihin kääriytyneenä sitä kyselin.

      Tiedänpä siis, että possujen luota voi löytää sinut. Lempinimeni oli pienenä Nasu, koska äitini oli sitä mieltä, ettei mikään ole niin sievä kuin sika pienenä...

      Hyvää messuviikonloppua!

      Poista
    3. No emmepä sitten törmänneet, vaan eipä tuo ihme ole kun populaa oli sen verran liikenteessä. Toivottavasti sulla oli kivat messut, itse tykkäsin :)

      Poista
  5. Voi kun törmättäis, olen siellä lauantaina. Mäkin saisin sitten lesoilla kun tunnen journalistin :)
    Olen muuten alk. klo 10, en mä varmaan ehdi mitään messujuttuja näkemään kun yritän vaan
    bongailla mun journalisti-kaveria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin huomasit, meigä on isosti leso ja odottelen tässä pulizeria postiin saapuvaksi ;) Oli kiva nähdä, möykätään taas kunnolla seuraavan kerran kun törmätään!

      Poista
  6. Hienoa journalismia :) Tänään messuillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos messuilussa, pressipuolen kaffeet maistui ehkä parhailta ikinä ;)

      Poista
  7. Possut on ihania valkoisine silmäripsineen. Muistan lapsuudesta. Hyvällä asialla messuillaan.

    VastaaPoista
  8. Nyt tuli _nälkä_ näitä kuvia katsoessa. Nammmm! Pitääpäs piipahtaa jääkaapille, mutta mukava sitten kuulla lisää messuistakin! Täällä on herätty marrashorteesta ja eka viiksikuva on tulollaan blogiin :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin eilen käyty isolla lounaalla ennen messuille menoa, mikä oli hyvä koska muuten olisi noihin herkkuihin uponnut omaisuus ;)

      Viiksikuvia odotellessa!

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)