sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lion King

Tämä söpöläinen on tänään metsästänyt lelukepistä sulat, murissut kavereille saalis suussa ja jopa sähissyt täti-ihmiselle kun emme päässeet ihan yhteisymmärrykseen josko vielä oltaisiin laitettu sulat takaisin tötteröön vai maisteltu saalista.

Ehtaa kännykkäkuvaa goes instagram
Päädyimme maistelemaan saalista. Nisuri Suuri Ensimmäinen on oikea Lion King. Metsästysmaiden Kuningas. Kuningas Suuri. Eläköön Kuningas !

Olen uljas soturi, Kuninkaanne Lion King. Sähisen vaikka, jos tahdon! Miu!
Toimitus tahtoo tässä myös samalla saada yleiseen tietoisuuteen oman tietoisuutensa valtavasta määrästä NilssonNilssonNilsson-aiheisista teksteistään. Se on siksi, että Ukkeli on kauhee linssilude. Aina siellä missä kamera. Tytöt välttelee kameraa, Böö on suostuvainen ja Nilsson sitten addiktoitunut. Että niin. Nilssonia siis tiedossa jatkossakin.









16 kommenttia:

  1. Ei haittaa lainkaan, hän on hurmaava! :) Meillä sama ongelma tuppaa olemaan Mitmitin kanssa. Jos ei kiinnitä huomiota, hänestä bloggaisi yhtenään, kun tuntuu olevan aina ja joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä hän kyllä on, hurmaavista hurmaavin ♥

      Musta olisi kyllä tosi kiva saada noita tylleröitäkin tänne, mutta tyypit ottaa hatkat AINA kun näkevät kameran. Miksi ne ei muka voi tykätä kamerasta, ne on kissoja. Ei kissat tiedät mitä kameralla tehdään?! Täytyykin pitää nille puhuttelu illalla ;)


      Poista
  2. Nisuri posettaa siis muidenkin edestä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin posettaa ♥
      Mut hyvä niin, onpahan edes jostain katista kerrottavaa kun noi muut vaan mökötää jossain sohvan alla niin kauan kun kamera on kädessä ;)

      Poista
  3. Olenkin hieman ihmetellyt Mimmin vähäistä osuutta kuvituksessa, mutta ylhäinen luonne ei tarvitse julkisuutta vaan tietää arvonsa toki ilmankin (rapsutuksia Mimmille)
    Herra Nilssonin taas on aikakin päästä leikkimään sotaleikkejä ja treenaamaan taistelulajeja (Motonetissa ainakin kalastuspuolella upeita höyhenjuttuja)nuorukainen on nyt terve ja sen kuuluu näkyä ja kuulua.
    Meillä ylitse kaikkien muiden on metton pyrstösulka, voi sitä metsästystä ja huimia loikkia. Toinen kiva on strutsinsulka, mutta se on aina katonrajassa turvassa.
    Etenkin Mintusta sukeutuu todellinen puuma kun se saa sulan suuhunsa, kipittää karkuun ja murisee tosissaan, varmaan se tuo mammalle syksyllä mettopaistin (tietenkin oikeaan metsästysaikaan, ei ole laissa kiellettyä käyttää puumaa mettonmetsästyksessä, eihän?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on välillä podettu suunnatoman huonoa omaatuntoa, kun nyt kaikki luulee ettei täti-ihminen muka olisi ihan lääpällään Madame Mimmiin. Tai ElliKaramelliin. ( Rapsutukset toimitetaan perille asap.)

      Täti-ihminen ON ihan lääpällään molempiin ja tulee jatkamaan tyttöjen jahtausta tästäkin eteenpäin. Jonain päivänä.....

      Ja kyllähän Mintun pitää paistia tuoda mammalle, tottakai. Ei siinä mitään laitointa ole että puuma metsästää :) Treeni-intoa sinnekin, murinat ja sulat kuuluvat yhteen !

      Poista
  4. Kyllä me ainaskin tiedettiin, että siellä teillä ihmiset on ihan lääpällään jokaisen perheen kissaan yleisesti ja yhtäläisesti, kaikkiin yhdessä ja jokaiseen erikseen! Mutta kun siitä tyypistä tulee kuvat, kun on kameran saavutettavissa. Niin vaan on.

    Eikä meitä haittaa, vaikka Nilssonista on miten paljon kuvia. Nilsson on söpö ja ihana ja komea ja kaikkea ♥

    Mutta että Nilssonkin on sähisijöitä! Friedekin on. Pienempänä se sähisi ja murisi lelu suussa vähän väliä. Ei pure kumminkaan. Figo ei ota sen pärinöitä miksikään, ei vaikka se huutais miten isosti ja rumasti. Ja sen äänet on välillä aika vertahyytäviä! (Me vaan toivotaan, ettei Figo koskaan joudu tekemisiin sellaisen kissan kanssa, joka murisee tosissaan. Se ei voi ymmärtää sitä. Sen synnyinkodissa oli samanlainen pärisijä kuin Friede on...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tiedätte ja onneksi tytökii tietää. Taas aamulla sain jättipuskut Ellilta ja sitä ennen Mimmi tuli pöyriin peränsä ympäri mun kyljellä rapsutusten saatamana ♥

      Suhinajengiä siis sielläkin....Nää muut tottelee Nilssonia, mutteivät pelkää ja Elli suhisee Nisurille, mut se on niin Kingi ettei välitä ollenkaan ja ärsyttää Ellliä reikkumalla peräkarvoissa edelleen ;)

      Pärisijä. Tolle määää joudun nauraan varmaan kyllä ainakin viikon. Niin hasukasti sanottu :D

      Poista
  5. Jos Nilsson on linssilude niin pitäähän sitä kuvata! :)

    VastaaPoista
  6. Olisi ihanaa omistaa linssilude-kissa! Vaan kun ei :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se kiletämättä helpottaa memorabilian keräämistä ja blogin kuvittamista. Täällä eletään toivossa, että sama lude tarttuu noihin muihinkin ja samalla voisinkin toivoa, että Minni herää huomaamaan kuinka ihanaa on olla huippumalli myös kuvissa :)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)