sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Mutta tässähän me ollaan koko ajan oltu : osa 2

Nyt voitaisiin jutella meidän jengin lopuilta tyypeistä, osa kaksi olisi tässä. 

Elli

Ellin kanssa podettiin yksi säikähdys tänä vuonna, kun kyljestä löytyi kesällä patti. Dramaattisuuteen taipuvainen Täti-ihminen pohti jo eutanasia-asioiden olevan edessä ( koska Elillä koskaan ole ollut mitään niin silloin varmaan just tulisi pesismailasta naamaan ekalla kerralla).  Ei tullut mailaa, oli rasvapatti. Samalla voidaan iloita siitä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen Ellin vakuutusta on käytetty kerran!




Sitten me vihdoinkin keksittiin tänä kesänä vasta, miten Elli tahtoo itseään hyvänä pidettävän.
Siihen tarvitaan avoin koura ja valtavat voimat. Höpsökkää pitää avokämmenellä hakata kylkeen kohtalaisen kovaa, jolloin Elli kellahtaa toiselle kyljelleen ilmaleipumuksia tekemään ja kehräämään kovaa.  Oikeasti, ihan hassu kissa!

Ihan ite olet hassu.



Ellillä on siis edelleen asiat hyvin. Paitsi Ellin mielestä  ruokaa ei saa tarpeeksi ja iän myötä Elli on uskaltautunut nappaamaan toisten lautaselta kananpalan, vaikka Täti-ihminen siinä seisoisi vieressä. Napaa palan ja lähtee livohkaan.
 
Ai niin, Ellikin täytti tänä vuonna 10 v.



Nilsson

Tämä jäbä se on edelleen oma itsensä. 
Sisustus on intohimo, ehkä meille molemmille mutta tyylit meillä poikkeaa aika lailla toistemme näkemyksistä. Edelleen.

Nuortenkirjallisuus menneiltä vuosilta on alkanut Nisua kiinnostamaan.


Terveys rintamalla mennään samojen diagnoosien kanssa ja justiinsa tällä hetkellä on hoitotasapainot kohdillaan niin IBD:n kuin astmankin kanssa. Toki me tiedetään, että tilanteet elää ja huomenna voi olla ihan eri tilanne, mutta iloitaan jokaisesta terveestä päivästä. 

Ihan ite Elli pyysi, että voisinko mä tohon sen päälle tulla makoileen.  Älä yhtään siinä töllötä.


Mimmille Nisukka yrittää edelleen uhoilla mutta kiitos HRH:n parantuneen itsetunnon, on meillä nähty tilanne missä Mimmi antaakin Nisulle takasin tassusta ja sen jälkeen heittää vielä kunniakierroksen toisen edessä. Se oli kyllä hieno hetki. Nisu luikkii karkuun ja MImmi paukuttelee bikinien henkseleitä.

Rakauspörhöjä jaellaan muuten nykyään perheen ulkopuolisillekin henkilöille ja Nisuleinen taitaa nukkua Täti-ihmisen kainalossa/tyynyllä/sängyllä valtaosan vuoden öistä. Täti-ihminen nukkuu sitten siinä osassa sänkyä, missä Nisu antaa mun nukkua.





11 kommenttia:

  1. Ihana Elli 😻😻 Täti on lääpällään kun näkee ja kuulee sinusta 😍

    VastaaPoista
  2. Moi toverit, ootte ihania molemmat! Pysykää terveinä niin, että teistä kuulee vain hyviä kuulumisia. <3

    Rasvapatit on ihan tyhmiä, kun ilmestyvät Elleihin yllättäen ja säikäyttävät.:< Oon myös käynyt lääkärissä samasta syystä. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ellit, saisitte muuten olla samanmoisia mutta tommoiset säikyttelyt pattien kanssa saisi olla olematta ! Onneksi teillä molemmilla oli sama, vaaraton vaiva ♥
      Ja kiitti kehuista, sanoisinkin tässä että Mr. N. on jokseenkin ollut viime päivinä iso ärsytys että ehkä kirjoittelin siitä aivan liian vaalenpunaisin lasein tähän :D

      Poista
  3. Nää on niin ihania nää teidän uutiset, etenkin, kun ovat hyviä! Jos saa pyytää, niin ihan tällaisia blogijuttuja teidän tavallisesta elämästä, eikä vain silloin, kun käydään lääkärillä :-/ On niin ihanaa lukea tästä peruskissanelämästä. Paitsi teillä mitään peruskissoja ole, jokainen on niin iso ja hassu persoona ♥
    Mimmi paukuttelemassa bikininhenkseleitä :-D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No saa pyytää, tietenkin saa ♥
      Ja onhan nämä hassuja kaikki tyynni ja kauhean rakkaitakin vielä ;)

      Poista
  4. Hyvä Mimmi, tassulla naamaan vaan Nisua (ei toki kynsillä, vaan pehmotassulla) 😸
    Kyllä se kakara oppii, että sinä olet Lady of The House 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi Nisulla pikkuhiljaa mennä viesti perille, että ihan kaikkea ei Mimmikään enää sulata ;)

      Poista
  5. Rasvapatit on ikäviä , mutta onneksi yleensä vaarattomia . Meidän Oskullakin on sellainen . Terkkuja taas , kaikilta kaikille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi joo oli hyvälaatuinen patti Oskullakin ♥

      Terkut takas, toivottavasti teillä on asiat siellä kohdallaan :)

      Poista
  6. High five, Mimmi!♥ Ja ihanaa, että kaikki olette kunnossa! Terveitä päiviä edelleen toivotamme teille!♥

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)