tiistai 9. marraskuuta 2021

Mikä kissakriisi?

Onhan ne niin hurjan söpöjä.





Onhan ne syntyneet populaatioon ja ovat täynnä korvapunkkeja ja väiveitä.
Onhan niiden silmät tulehtuneita ja vatsat täynnä matoja.
Onhan niillä myös isoprora felis.
Onhan ne jo jokusen viikon vanhoja ja olleet henkihieverissä syntymästään lähtien.




Näillä kavereilla oli onni matkassa. Rekku Rescue loukutti ne ja ne päätyivät Nuoremman Crazyn Catladyn kotihoitoon.



Siellä osaa ruokittiin tunnin välein, osaa kolmen tunnin. 
parin pennun elämä oli aika liipaimisella, aika pitkään. 
Kaikkia lääkittiin ja lääkitään monta kertaa päivässä ja silti 6 viikon hoitojakson jälkeen hoitohuone haisee edelleen ja koko ajan kakalta. Ripuli ei vaan laannu.
Pentujen yleiskunnon vuoksi  madotus on viivästynyt.
Ulkoloiset onneksi saatiin häädettyä ja isopsora on hoidettu antibiootilla. 





Mutta onhan ne niin hurjan söpöjä.


Elämän vaan soisi olevan kaikille kodittomina/populaation syntyville pennuille helppo. 
Ei sen elämän kuulu alkaa kivuliaana taisteluna hengissäpysymisen loisten, matojen ja kissaflunssan kourissa. 

Eikä muuten aikuisten kissojenkaan elämän kuulu olla sitä.



Kissakriisi on paha. Edelleen. 
Ei muutosta aikaisempiin vuosiin, paitsi ehkä huonompaan suuntaan  -koska covid.







18 kommenttia:

  1. Tulisipa vielä joskus se päivä, että kaikki vapaasti ulkona liikkuvat kissat olisi leikattuja. Leikkaamattomat olisivat vaan heillä, jotka vastuullisesti kasvattavat kissoja. Voi kun sellainen päivä vaan vielä joskus tulisi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä toivon minäki ja vuosittaiset eläinlääkäritarkistukset päälle :)

      Poista
  2. Nuorempi Catlady on loistavalla polulla. Hyvin kasvatettu! 😍❤️ Ja voi mikä mini-Nilsson sieltä löytyy, en ehkä kestä. Kissakriisi tosin saa 👎👎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä vähän sekoitit nuoremmat kissatädit, tää on se mun kaveri, joka perheineen ostaa asunnonkin sen mukaan, että kissat viihtyy ;) Ja joo, pikku Nilsson onkin ihan pikku Mimmi nykyään - luonteeltakin!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Paljon tsemppiä nuoremmalle Catladylle ja noille pikkuisille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli <3
      Näiden hoito on ollut kyllä haasteellista ja vieläkään, muutaman viikon jälkeen ei olla täysin selvillä vesillä. Mutta kisulaiset on on ihania ja hassuja. Niin ihania ja niin hassuja <3

      Poista
  4. Voi näitä pieniä , ihan särkyy ❤️ .

    VastaaPoista
  5. Minä en voi ymmärtää miten samoista asioista joudutaan pauhamaan vuosikymmenestä toiseen. Ihmiset on kuitenkin toisissa asioissa fiksuja. Monet osaavat käyttää koneita ja laitteita, laskea laskuja, jotkut keksivät ja valmistavat kaikenlaisia asioita, toiset osaavat rakentaa rakennuksia jne. Miten voi olla mahdollista, ettei kissoille saada eläinlääkäriaikoja varattua? Helpompaa se on kuin monet muut asiat. Sen nyt vielä jotenkin hahmotan, jos rahasta on kiinni, vaikka uskonkin eläinlääkärin apua löytyvän varattomankin ihmisen kissalle. Kaikki Suomen kissapopulaatiot ongelmineen kaikkineen eivät kuitenkaan ole peräisin siitä, että jollain on rahat vähissä. Ei, ne ovat peräisin siitä, että ei ole viitsitty alkujaankaan huolehtia asioista.

    Minä en ymmärrä.

    Ja nuoremmalle Crazy Cat Ladylle cat lady (ja gentleman) -kollegoineen kiitos ja jaksamista! (Täytyykin taas seuraavalla kerralla eläinkaupassa käydessään ostaa eläinsuojeluyhdistyksen keräykseen jotakin, onneksi niillä on sellaisia nykyään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa noin, samaa jankataan vuodesta toiseen ja kuuroille korville. Kissan arvo on edelleen ... tai no, mikä arvo ?

      Ja ihanaa te, kun autatte <3

      Poista
  6. Niin totta joka sana! Muistetaan kaikki antaa avustuksia eläinsuojelutyötä tekeville yhdistyksille. Kunnianosoitus Crazy Cat Personille, jotka jaksavat tehdä tätä työtä vuodesta toiseen. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Pienikin avustus auttaa aina eteenpäin ja vapaaehtoiset, wow. Miten rankkaa hommaa se on, olla vapaaehtoinen ja kohdata kerta kerran jälkeen ihmisen välinpitämättömyys. Kaikki kunnia heille.

      Poista
  7. Voi itku ♥ Ja voi liikkis. Ja tuhat pusua Nuoremmalle Crazy Catladylle siitä, mitä tekee näiden hyväksi!!!
    Tuo harmaavalkoläikkäinen ♥
    Kiitos hyvästä jutusta, ja niin toivon, että tämän lukee joku muukin kuin me kissaihmiset, jotka täällä aina norkoillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, välillä tuntuu ihan turhalta huudella näitä samoja asioita täällä, kun mehän ollaan se tiedostava jengi alunalkaenkin. Mutta kun hiljaakaan ei voi olla. Jos ei muuta, niin josko joku uusi henkilö heltyy auttamaan.

      Poista
  8. Voi pieniä <3 Tuntuu, että tämä on asia, joka ei muutu, vaikka vuosia kuluu. Kumpa tilanne muuttuisi kissojen hyväksi! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa, kun tilanne ei muutu vaikka kuinka asiasta puhutaan. Niin kovin turhauttavaa.
      Kun kävin katsomassa näitä pentuja ensimmäistä kertaa, mietin Naukulassa syntyneitä pentueita ja miten ihanaa se on, kun elämä on alusta alkaen toivottua. Semmoisen alun ansaitsisi jokainen kissa. <3

      Poista
  9. Sydän särkyy! Niin tärkeää työtä, jota mekin halutaan tukea lahjoittamalla rahaa ja puhumalla aiheesta.♥ Kaikkea hyvää näille pienille - ja jokaiselle kissalle, joka tarvitsee hoivaa ja rakkautta.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te oeltte hyvänä esimerkkinä tässä muille, kiitos siitä ♥ Moni ei muuten edes tajua, että auttamisen ei tarvitse olla sen kummempaa kuin juurikin rahallinen auttaminen ja asiasta puhuminen. Summan ei tarvitse olla edes suuri, pienikin summa auttaa.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)