sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Poikapändi turneella

Tätä on koitettu aikaisemminkin. Ja kerran ennen tätäkin kertaa. Vaan me emme lannistu  ja ei kahta ilman kolmatta.

Meikä hei pitää tätä puuta pystyssä ja heitän laaserit päälle niin kukaan ei uskalla tulla häiritseen, jooko?

No mut meikä sit vaikka vähän makoilisi ja katselis maisemii, jooko?


Miten toi HURTTA ja TÄYSIN TUNTEMATON IHMINEN pääsi tonne 50 metrin päähän, voihan pershele! meikä on vähän paniiiiicissa kohta...
Mihinköhän toi vanha muija kantaa mut seuraavaksi istumaan?
Matkassa mukana tänään siis meidän poikapändin jäsenet. Börje oli 1000 % rohkeampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta selkeästi ulkoilu ei ole sen juttu ja nyt me haudataan nyt tämä unelma.

Herra Nilsson. Ei juurikaan pelännyt muttei myöskään jaksanut innostua koko jutusta. Kiinnostavinta reissussa oli Börjen flexin naru. Luonnollisesti. Kuka niitä ötöjä ja lintuja nyt ulkona viitsisi metsästää. Ja niin että tiedätte, kynsien terotukseen on ihan omat laudat ja tuolit - kukaan trendikäs  kissa enää mitään puita käytä siihen, se on noloo. ( Börje kyllä rapsutti , mutta vaan ihan yhden kerran vaan ).

Miten niin  - punainen-  kirsu?  Itelläs on!
Odotettavissa on toki ulko-oven edestä kuuluvaa käskytystä jossain vaiheessa kun Matzo muistaa kokemuksen  ihan toisin ja pitäisi päästä ulos taas olemaan tosimieskissa ja pelottaa kaikki kylän koirat pois maasta.


25 kommenttia:

  1. Kannatti kokeilla! Mistäs sitä muuten tietää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mieli kyllä näytä Börjellä ainakaan muttuvan vaikka kuinka tarjoilisi ihanaa ilmaa ja luonon nurmea ;)

      Poista
  2. Ahaa. Että ulkona on käyty. Oisin voinut sanoa etukäteen: liian avaraa ja ihan tyhmää siellä on! Ihminen edelleen uhkailee, että vielä kolmas kerta mennään täs joskus kesällä. Miksei mee yksin? Luulisi osaavan, iso ihminen!

    Hienot paniikkikorvat btw.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Harmaa, on se joo kumma kun pitää aina vaan tukea ihmisten typeriä ideoita vaikka kuinka ilmoittaa ETTÄ EI KIITOS ja MENE KESKENÄS! Mä OON soturi ja puolustan meidän laumaa, oonhan mä matzoista matzoin mutta sen pitää sitten tapahtua meillä himassa.
      Paniikkikorvat vaan tuli, mä kelasin että nyt valppaana ettei toi räksytin ala vainuun meitä.
      Keep it real, päätoimittaja!

      - Börje-

      Poista
  3. Ei valjasulkoilu ole kaikkien juttu! ;) Toki siellä ulkona voi käydä vain istuskelemassakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näytä olevan, ei.... ;D Ulkona kun muuten istuksii niin menee pylly ihan törkyseksi ja sitä sit joutuu peseen ja peseen ja peseen koko loppupäivän!

      Poista
  4. Odotahan vain, yön yli asiaa mietittyään börje muistaa asian niinkuin se oikein olikin, se puu kaipaa edelleen halaajaansa eikä se piski ollut kuin ihan säälittävä räksy ja punainen nenä johtuu vilkkaasta verenkierrosta kuten viriilille poikamieskissalle kuuluukin.
    Ja herra Nilsson, maailma on avara, eikä se ole kaikkien juttu ollenkaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin luulin, mutta taidettiin kyllä traumatisoida toi Matzo niin perinpohjin tällä reissulla ;)

      Nisurin pitää vielä kertaalleen kyllä päästä katsomaan, oliko se kivaa vaiko eikö ollut.

      Poista
    2. Me ihmiset emme ymmärrä sitä kissan sieluun ympättyä varmaa tietoa, että haukka tulee ja nappaa. Pakolliset ulkoilut tulisi teidänkin jatkossa suorittaa tiheän pöpelikön suojissa, jotta kissariepu voi unohtaa tämän karsean tosiasian ja ilmojen tihulaisen hetkeksi.
      Täti-ihmisen tulee hankkia maastoasu ja ulkoilureitit valitaan sitten jatkossa niin, ettei kukaan muukaan huomaa etenemistä, takaan jotta kokemus on mitä ihmeellisin kummallekin

      Poista
  5. Ulkoileminen on yksi parhaimpia asioita mitä voi tehdä turkki päällä;)
    T. maalaisserkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Myrsky, sä ootkin tollanen todellinen metsämieskissa, oikea alfamieskissa <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kaikki aistit valppiana kun joutuu ulkoilemaan vastentahtoisesti niin kyllähän siinä alkaa nenä punottamaan ;D

      Poista
  7. Voi teitä kaupunkilaisserkkuja! Ehkä siellä Cityssä on liikaa meteliä ja ihmisiä ja koiria jne.
    Meillä on tällä hetkelllä yhdet valjaat ja kaksi innokasta ulkoilijaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä on niin tyytäväisiä tähän ihan omaan valtakuntaansa ettei ulkomaailma vaan voi olla kivempi. pöh.

      Nyt äkkiä hankkimaan toiset valjaat ja lenkille siitä toisten kanssa, sitten otat kuvia ja sitten mä näytän ne kuvat noille kateille ;)

      Poista
    2. Joo, minä + kamera + kaksi kissaa + yksin ulkona. Siitä tulisi sellaiset opetuskuvat, että kaikki nauraisivat itsensä puol kuoliaaksi :D

      Poista
    3. Miekin olen hyvä antamaan ulkoiluvinkkejä, meillä on kahdet valjaat ja taluttimet ja yksi ainoa valokuva kyseisestä idioottimaisesta touhusta. Kuvassa kaksi liikunnallista upeaa neitosta tönöttää patsaaksi jähmettyneinä silmät ymmyrkäisinä keskellä avointa pihamaata kaikkien haukkojen saalistettavina.

      Poista
    4. Anna, todellista haastetta ;) Mulla on tuottanut ongelmia vaikka mukana on kakkoskuski toisen kissan kanssa ;)

      elosalama, niiiiiin tuttu tilanne....

      Poista
  8. Böön panic face <3 Tui-tui, pieni matzo ja suuri maailma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä niin pusipusi <3 Matzon elämää on uomissaan, miten mä kehtaankaan mennä sotkemaan sitä tasapainoa.

      Poista
  9. Oho, tuollaisen poikabändin turneelle mekin haluttaisiin! Mut ymmärretään kyllä ihan hyvin Börjeäkin, jolle meinaa paniicci tulla, kun on avara maailma ja vieraita ihmisiä!

    Nilssonia ei näytä paljon hetkauttavan suuret maailmat. Ja miksi pitäisikään, kun kerran Nilsson on Maailman Keskipiste (omasta mielestään ainakin)? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä tykkäisin kovasti kivalla säällä vähän elviestellä noilla tuolla ihmisten keskellä ja kylpeä niissä tuhansissa kehuissa mitä ne saisi - mutkun ei niin ei ;)

      Nilsson niin on Maailman Keskipiste ja Universumin Johtaja, ettäs tiedätte <3

      Poista
  10. Mikäli haluat vielä kokeilla aran kissan kanssa ulkoilua, kokeile viedä se ulos illalla kun alkaa hämärtää. Onnistuu tietysti paremmin loppukesästä ettei tarvitse ihan keskellä yötä mennä. Meillä ainakin menestys on ollut taattu, kissa ihan jopa villiintyy ja itseluottamus on ihan jotain muuta kun päiväsaikaan. Puhumattakaan että typerät pyöräilijät ja huutavat lapset ovat poissa kuvioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kannata kyllä totuttaa yöjuoksuille loman aikana kun sitten ne tahtoo jatkuvasti samaan aikaan ulos myös loman jälkeen :D Ehkäpä mä vielä koitan tota tai sitten tyydyn uskomaan ettei meidän citykissat kaipaa isoon maailmaan ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)