lauantai 14. lokakuuta 2017

Sappirakon kontrolliultrassa

Kuukausi sitten alkoi Nils Nilssonssenin sappirakkotulehduksen hoito. Pilleriä jos toistakin on asennettu kissaan sen etuluukun kautta (sormien vaaravyöhyke) joka päivä ja ne ovat vaikuttaneet potilaan oloon positiivisesti.

Dösäpysäkillä.
Ultra näytti saman. Sappirakon seinämä on paremman näköinen kuin viimeksi, mutta edelleen se on jonkin verran paksuuntunut ja runsaskaikuinen. Ihanaa on myös se, että katti ei enää arista sappirakon aluetta.
Tajuisin muuten vihdoinkin kysyä mikä ennuste tällä tulehduksella on ja se on hyvä eli hoidettavissa. Sitkeä se kylläkin on, mutta lopulta meillä on kissa, joka on täysin terve. Olin jo valmistunut, että tämäkin joku krooninen vaiva. Ei onneksi oo.

Tohtorin pöydällä, tuttu mesta.

Tällä kertaa pääsin mukaan toimenpiteeseen, koska TADAA : se tehtiin nukuttamatta, opiaattiruiskeen voimin. Säästin anestesiakulut, jeeesh! Samalla sain pidellä Nilssonssenin koipia ja häntää kurissa tutkimuksen ajan. Saattaa olla, että mulla alkaa eläinlääketieteen tutkinto olemaan pikkuhiljaa valmis. Kröhömpsis.

Pieni, söpö huumehörhö.

Seuraavan kerran mennään ultraan taas kuukauden päästä. Tässä välissä heitellään seuraavia lääkkeitä siihen etuluukkuun:

 - Adursal jatkuu, 1/2 tabua päivässä.

 - Apoquell 1/2 tabua aamuin, illoin 2 viikkoa ja sen jälkeen kerran vuorokaudessa. Toistaiseksi.
(Anti-inflammatorinen lääke kroonistuneen tulehdustilan rauhoittamiseen.)

 - Samylin, ravintolisä 1 tabu päivässä. Kuukauden kuuri.
(Maksan ja sappiteiden sairauden tukihoito, joka auttaa maksasoluja uusiutumaan ja suojaa soluja vapailta happiradikaaleilta.)

 - Cerenia lopetettiin. Paitsi jos oksentelu palaa, niin sitten pitää hakea klinikalta uusi satsi.

Hyviä uutisia tuli siis ihan kunnolla, maksukin oli siedettävä 119 euroa.  Tästä innostuneena kipitimme trippailevan Nisukan kanssa ruokakauppaan!  Kyllä: Nisu pääsi Alepaan ostamaan illaksi piffit kissakansalaisille.

Nisu kävi ruokaosotoksilla ! 
Menomatkalla matka meni muuten molempien laulellessa. Ohessa tosi pimeä video Nisun esityksestä, täti-ihmisen laulut jäi äänittämättä.  Jouduin oikeasti rapsuttelemaan ja laulamaan Nisulle bussimatkan, kun se rauhoitti sitä. Oltiin varmaan aika koomisia.v

(muokkaus: video ei olekaan enää pimeä vaan ihan valoisa. Aina jotain juttua noiden  it-hommien kanssa. Pah.)




Seuraava kontrolli on kuukauden päästä.

20 kommenttia:

  1. Mutta! Eikös ole kätevää, kun on vähähampainen kissa? Vähempi vaaraa sormille pillerihommissa ;)

    Maailman parhaita uutisia, että Nisurin kunto kohenee (ja että täti-ihminen selvisi tällä kertaa suhteellisen vähin taloudellisin menetyksin (tai no, mihin vertaa, mutta kumminkin)! Sama kehitys jatkukoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on :D Vaikka kyllä nytkin saattuu, mutta ei niin paljoa :D

      Kulut on suhteellisia, mutta aina kun vertaa Börjen hammashoitoihin niin kaikki sen alla vaikuttaa lähes ilmaiselta ;)

      Poista
  2. Kuuntelin ihan korvat pystyssä sun laulua! Kuulostaa ihan siltä että olisit saanut kunnon pöllyt! - Max

    Miten ne suhtautuu kaupassa, kun menee kissarattaiden kanssa kauppaan? Minä en ole vielä uskaltanut testata.. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ei vaan aina osaa arvostaa näitä kissojen biisejä, hyvä että Max sulle toimi ;)

      Ne ei tainnut kaupassa edes tajuta, että kärryissä oli kissa. JA sittenhän sen verkon päälle voi heittää vaikka jonkun peiton kaupassakäynnin ajaksi, niin sit ei ainakaan tiedetä kuka on kyydissä. Paitsi tietty, jos se laulaa.

      Poista
  3. Hyviä uutisia! Hyvä Nisu, hyvä Taru! Vaan oli kyllä painavaa asiaa, täällä ei pystytty katsomaan videota äänet päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihanaa katsoa tota Nisukkaa, kun nyt tietää että se voi paremmin.

      Video olisi varmaan pitänyt merkata adult advisory - explicit content merkillä, koska ihan ei kyllä mitään lasten musiikkia siinä tainnut olla :D

      Poista
  4. Mahtavaa että kehitys on oikeansuuntainen ja ennustekin hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita uutisia ikinä. Tai no, vielä parempi olisi ollut että kissa on jo kunnossa ja meidän ei enää tarvi laukata tohtorilla ;)

      Poista
  5. Paranemista tapahtuu, jee!!! Isot silitykset herra Nilssonille ja myös täti-ihmiselle. :)

    Etuluukun kautta, onneksi ei taka-. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toimitetaan Nisullekin toi silitys - itseäni olen jo koko päivän silitellytkin ;D

      Kerran olen käynyt Nisun takaluukulla ja toivon, ettei enää ikinä :D

      Poista
  6. Sadantonnin onnittelut Nisun paremmasta kunnosta. Hyvät uutiset lämmittää täällä asti! Ja joo, jännä tuo ruokakauppakeikka... ei välttämättä kannata siel paikanpäällä mainostaa, että kyydissä on kissa; ne ei kumminkaan osaa arvostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tziljoonat kiitokset <3 Aina se stressaa, se kisujen sairastaminen.

      Seuraavalle kauppareissulle (jos sellainen nyt ikinä tulee) peitän kyllä vaunujen etuverkon, varmuuden vuoksi. Koska just toi: ei ne osaa arvoistaa ;)

      Poista
  7. Ihanaa, että Nisuri voi paremmin! Pian lääkkeetkin on muisto vaan.
    Näen sieluni silmillä teidät bussissa laulelemassa, olisi ollut kiva olla kuulemassa :) :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskanhiki otsalla mä siinä hoilotin kovaa naukuvalle Nisulle - oltiin ihan varmasti aikamoinen näky :D

      Vielä jaksetaan noiden troppien kanssa tovi, mutta ihanaa kyllä on kun teitää ettei ne ole ikuisia <3

      Poista
  8. Ihme ettei tullut valitusta kaupassa, mut jos eivät tajunneet niin eihän sillon voi valittaa. Kauppaan kun ei saisi ottaa lemmikkiä sisälle. Joskus kävin ruffen kanssa hakemassa pikaa paketin niin sain heti sanomista... Ja ihanaa ettei vaiva ole krooninen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei oikeasti kiinnittänyt mitään huomioita meihin, noi menee niin lastenvaunuista.
      Mutta kyllä muo vähän jännitti, kun todellakaan ei saisi lemmikin kanssa ruokakauppaa mutkun vaunuissa, hei ;)

      Oli kyllä iso helpotus, kun kuulin ettei toi ole kroonista. Astma riittää.

      Poista
  9. Hih, mä olen monesti leikitellyt ajatuksella, että menisin kissa(t) rattaissa ruokakauppaan, mutta ei mulla riitä pokkaa. Ehkä tämä tarina antaa rohkeutta moiseen toimintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä sit tosi jännää :D Ja sit kun teet sen, siitä on saatava raportti !

      Poista
  10. Voi Nisu kun sinulle sattuu ja tapahtuu! Onneksi tämä on paranemaan päin ja sisukas poitsu on varmasti terve tuotapikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt saisi riittää nämä terveyshommien pettämiset, oikeasti :/

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)