lauantai 9. joulukuuta 2017

Salainen joulukissa 2017

Tassulinna järjesti tänäkin vuonna legendaarisen salaisen joulukissan, johon meidän oli ihan pakko taas osallistua. Tämä on tosi kivaa, ostaminen on hauskaa, antaminen on hauskaa ja saaminenkin on hauskaa.

MEIDÄN! 
Meille tuli jo tiistaina ilmoitus, että nyt olisi paketti haettavissa Kaaresta. Ongelmana oli vaan se, että täti-ihminen oli firman pikkujouluissa. Itsenäisyyspäivänä aika meni taas Nilssonin tarkkailuun. Torstaina sitten oli se paniikki-Felina-episodi, joten pääsin hakemaan paketin vasta perjantaina. Kamalaa. Ihan liian monta päivää se siellä joutui odottamaan. häshtäg-eienääikinä!

Ihan pasko kuva, mutta kaikki 4 siinä yhdessä - hei ! 
Kiusasin uteliaisuuttani vielä sen verran, että päätin avata kissojen kanssa lahjat vasta seuraavana päivänä eli tänään lauantaina ! Luonnonvalossa kuvaus vei voiton, vaikkei näistä kuvista pysty sitä edes huomaamaan. Ha, paraskin wannabekuvaaja, taas kerran.

Niin ihanaa, että kissakin kaatuu kyljelleen ! 
Meidän salainen joulukissa on Pikkukissa ja piipittäjä-blogi.

Kiitos jo heti alkuun mieluisasta lahjasta! ISO SYDÄN!



Osa paketeista lähti jo kissojen leikkeihin ennen kun ne oltiin saatu auki - niissä oli punainen ja vihreä kiiltopallo ja palloissa ehkä maailman parhaat pössyt sisällä ! Lisäksi saatiin hiiriä, hiuskoru, iso rotta, höyhenlelu  ja ...  HERRRKKUJA!

Ellin ehdoton suosikki. Sen häntä (lelu) on jo käsitelty puolta lyhyemmäksi.


Täti-ihmisen herkut.
Ihaninta oli itse asiassa nähdä Mimmin, Börjen ja Ellin innostuvan lahjoista  ihan älyttömästi, kolmikko kun on jäänyt viime viikkoina vähemmälle huomioille Nilssonin sairastelun takia. Reaktio, mitä en osannut itsessäni odottaa. Taitaa alitajunnassa painaa huono omatunto niiden laiminlyömisestä, vaikkakin ihan ymmärrettävistä syistä.


Sitten vielä kun olisi saanut kuvattua kaikki lahjat yhdessä kasassa, mutta nämä tuholaiset levitti ne niin ympäri kämppää että tarjolla on vaan nyt vaan näitä tilannekuvia.

Se Punainen Pallo ! 


Kiitos kirjeestä, naapuri :)
Kiitos Tiuke vielä kerran ihanasta lahjasta! Keksit oli niin hyviä, että ne meni melkein yhdellä istumisella aamukahvin ohessa. Tai siis ne piti syödä tosi nopeasti, että saan sinne siis kissojen karkkeja säilöön. Siis. Oikeasti. Siksi vaan ;)

Paperit !!! 
Ei muuten pidä aliarvioida lahjapapereiden kiehtovuutta. Niiden kanssa on nyt temmelletty vuorotellen täällä jo jokusen tovin!  Kissat. Sydän.


Nyt ei täti-ihminen raaskisi nostella uusia leluja ja lahjapapereita lattialta, mutta treffit imurin kanssa kutsuu...

Ps. Makeinta kirjepaperia ikinä !


17 kommenttia:

  1. Ai kun ihania hetkiä kaiken tapahtuneen jälkeen! Jokaiselle vielä löytyi se oma suosikki. Ja se lahjapaperi! Parhautta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä niin hyvä mieli, pitkästä aikaa <3
      Lahjapapru rocks!

      Poista
  2. Vähän makeet pikkujoulubileet teillä!! Hienoa että teillä oli niin hauskaa 😁 Paperitkin on kivoja, eikö sitä imurointia voisi vielä siirtää kiltti Taru? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaat bileet, kerrankin jotain kivaa :)

      Imurointia siirrettiin hieman myöhemmälle, kun karvakaverit oli kaikki luovuttaneet ja menneet nukkumaan.

      Poista
  3. Selkeesti hyvät lahjukset ja paperit.

    VastaaPoista
  4. Kiva että tykkäsitte! 😸 Yllätyin itekin niitä keksejä nyt ekaa kertaa tehdessä miten hyviä niistä tuli.

    Ja se glitterpallojen huumaava tuoksyäu on nimeltään Ame.. niissä ei ole minttua tai muuta vastaavaa, mutta mahdollisesti hieman Amen kuolaa kun ne yritettiin paketoidessa varastaa. Piti käydä hankkimassa tänne omat pallot kun ovat niin kivoja. 😹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme kovasti, lahjat oli mieluisat ♥

      Mutta että pallot olikin Amen terkuilla täytetty :O Niiden kanssa on kiehnattu niin paljon, että oikeasti luulin kissanmintuksi. Hyvä Ame, sä oot meidän kissoista ihan hurjan ihana ♥

      Poista
  5. Aivan täysin onnistuneet lahjat siis. ♥ Ihana nähdä, miten tänäkin vuonna lahjoihin on panostettu. Nämä julkaisut jos mitkä kohottaa joulumieltä, mikä itsellä on jostain syystä ollut hieman hukassa. Ei millään uskoisi, että jouluun on enää 2 viikkoa! Lahjoja kylläkin on ollut kiva ostella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mieluista lahjat kyllä oli, musta tämä on tosi kiva juttu!
      Joulumieltä kaivattaisiin tännekin suuntaan, viikko enää ja mitään en oo sen eteen tehnyt.

      Poista
  6. Makoisat joulukissailut! Ja tilannekuvat on ihan parhaita, näkee kyllä että paketti oli huippumenestys. :)

    VastaaPoista
  7. Joulukissalta joulukissoille! Nää on niin kivoja postauksia ja ihanaa on myös itse lähettää ja vastaanottaa joulukissapaketti.
    Te saitte oikein mainiot lahjat, jokaiselle jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään ! Tämä on ihana hyvänmielen juttu :)

      Poista
  8. Siellä on ollut lystiä kerrakseen!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)