lauantai 2. joulukuuta 2017

Herra Nilssonin tutkimuksellinen leikkaus

Aloitetaan hassuilla.

Kun menin hakemaan Nisua klo 17 jälkeen, arvatkaa kuka naukui siellä herkeämättä pilli putkella ?
Arvatkaa, kuka oli ehtinyt jo karkaamaan kerran sen omasta sairaalayksiöstä siihen mennessä?

                                        Se on se mun herra Nilsson se ❤️

Jatketaan kivoilla.

Kissaliiton jäsenenä alennusta operaatiosta tuli 129,31€.
Vakuutus korvasi 892, 84 €.
Itselle jäi maksettavaa 357,62 €.
Kissa kiehnää opiaattipäissään ihan kyljessä koko ajan.
Ne oli leikannut sen kynnetkin!
Meillä on Suomen paras kissatohtori lääkärinä.
Imusolmuke oli nyt normaalin kokoinen.

Lasku.
Sitten tylsät.

Lasku oli ennen vähennyksiä 1379,77 €.
Vakuutuksen korvaukset oli aika lailla tässä.
Haava on pitkä ja  kissan olo tukala vielä pitkään.
Jouduin sulkemaan sen lähentelijän makkariin, että voin tarkkailla sen syömisiä ja vessaa.


Leikkaus.

Leikkaus tehtiin inhalaatioanestesiassa ja leikkaushaava on suljettu ihonsisäisin, sulavin tikein.
Koepaloja nappailtiin haimasta, maksasta x 2, mahalaukusta ja ohutsuolesta x 3.
Lisäksi otettiin sappinestenäyte.
Sappinesteen gramvärjäystulos tulee viikossa, koepalat lähti patologille tutkimuksiin ja niistä saadaan palautetta n. kolmen viikon päästä.


Lämmittelemässä
Tässä on leikkauspotilaan hoidon kanssa aikamoinen savotta edessä. Mukaan tuli jokunen troppi, nimittäin:


  • Antapsin suojaamaan mahalaukun ja ruokatorven limakalvoja. Saa antaa mieluusti tyhjään mahaan, joko tunti jälkeen muiden lääkkeiden tai kaksi tuntia niiden jälkeen. 5 vuorokautta.
  • Litalgin eli sisäelinkipua lievittävä tulehduskipulääke. 1/4 pilleri kaksi kertaa päivässä, 5 vuorokautta. Duphalac.
  • Tarvittaessa Mirtazapine 1/8-1/4 tablettia vuorokaudessa. Annettu äsken, koska tänään ei ole maistunut yksikään tarjouttu ruoka. Ei edes possun ♥. 
  • Duphalac, 1/4 pussia päivässä. Kakin pitää olla pefmeää.
  • Normisti annetaan sitten Adursalia, Cerenia ja Samylin kuten ennenkin. Ja astmalääke, tietty.
Tontun vaatteen alla on side, joka tulee poistaa viimeistään huomenna. Apua. Pitää varmaan tähäänkin vähän katsoa, onko haava vuotanut paljon.

Tonttuna ollaan 2 viikkoa. 

1.12, klo 8.25. Täti-ihminen autossa pillittämässä sen jälkeen, kun Nisu meni Felinaan.

Lopetellaan dignoosiepäilyyn.

Nilssonilla epäillään siis olevan kissojen IBD, se selvisi täti-ihmiselle eilen. Ilo ei tule siitä, että kissalla voi olla  krooninen ja hankalasti hoidettava vaiva, vaan että se vaiva on oikeasti hoidettavissa.


Suomeksi ei kamalasti löydy tieteellisempiä juttuja, mutta englanniksi kyllä.










28 kommenttia:

  1. Kyllä Nisuria on nyt kiusattu. Ja täti-ihmistä kanssa. Mut oon kyllä maailman onnellisin, että tunnen tällaisia täti-ihmisiä ja tiedän että niiden kissat saa maailman parhaan hoidon. ♥ Mä pidän täällä peukut pystyssä kuntoutumisen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se raukka on kyllä saanut niin huonot kortit elämäänsä, kaikki taudit ja vaivat sille tullut :(
      Toisaalta, sille on sitten jokaisen taudin kompensaatioksi annettu egoa triplasti ;D

      Minä kiitän ja korotan, koska mä olen maailman onnellisin siitä että tunnen sun kaltaisia aktiiveja jotka hoitaa omat ja kodittomat kissat parhaalla hoidolla kanssa ♥ Et siitäs sait ;)

      Jos tohtorin epäilyt pitää paikkansa niin krooninen vaiva edessä, mutta se voittaa yllä monet muut ja vakavammat vaivat niin ollaan kyllä ihan valmiita ottamaan se vastaan.

      Poista
  2. Voi Nilsson! Aikamoinen lääkelista... Menee yli ymmärryksen miten nuo rytmitetään päivään, jos pitää töissäkin käydä. Ja se sentään olisi suotavaa, jos tuollaisia laskuja pitää maksella! Mutta että tuo Kissaliiton alennuskin on noin paljon!

    Pikaista paranemista Nilsson! Seuraavaksi menen katsomaan mitä sillä epäillään. Jaksamista kaikille osallisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin matemaattisti lahjattomalle on kyllä aikamoinen rutistus saada oikeat tavarat kissaan, oikeaan aikaan :D.
      Näin viikonloppuna tämä vielä meneekin, mutta ensi yönä voi olla, että pitää klo 04 nousta antamaan happosalpaajat, ettei ne vahingossakaan vaikuta aamulääkkeiden antoon. Huh. Ja että menee varmasti tyhjään mahaan. huh huh.

      Kissaliiton jäsen saa 10 % kaikesta alea, joten kun summat on huimat on alennuskin sitten jo ihan tuntuva. Onneksi tajusin hakea viime viikolla lisää Samyleniä (á 43 euroa paketti) kanssa tuolta klinikaalta, kun siitäkin se ale annetaan. Pakko hyödyntää se viimeiseen senttiin. asti ;)

      Mäkin olen nyt kovasti opiskellut IBD:stä, olen sitten valmis jos se diagnoosi sieltä tulee.


      Poista
  3. Onneksi on vakuutus... Meillä on tuttavapiirissä yksi kissa juurikin tuolla diagnoosilla, ja vaikka tuo IBD ei ole kiva, eikä aina edes helppo, sairaus on se silti miljoona kertaa parempi, kuin moni muu. Jos nyt pakko on jotain olla.
    Hirmuisesti voimia tulosten odotteluun ja pikku tontulle nopeaa toipumista leikkauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Vaikka tämän kauden korvaukset on nyt käytetty täyteen kahdessa kuukaudessa niin se on silti en kyllä yhtään itse sitä noin 1500 euroa mitä olemme saaneet ns. puhtaana käteen näissä hoidossa! Vielä siellä taitaa olla tilaa lääkekuluihin, mutta isommat tutkimukset menee onastsa kukkarosta. Ja tähän sitten voinkin taas sanoa, että onneksi liityin kiissaliittoon. Niistä saan sentään sen 10 % jakossakin.

      IBD löytyminen papruista helpotti muo niin paljon. Otamme sen mieluusti vastaan, koska moni muu vaihtoehto on niin paljon kamalampi. Tän kanssa voidaan elää.

      Poista
  4. Nisu on semmonen sisupakkaus, että kulmia lähdetään tutkimaan vaikka leikkaushaava kyljessä! Samalla sisulla ja tietty sen parhaan hoitsupalvelijan huomassa toipuminen varmasti sujuu hyvin. Näin uskon! Iso hali sille palvelijalle ja toipumishali Nisulle ja paijauksia muillekin kisuille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä on, oman tiensä kulkija.
      Tämän aamun olen saanut viettää kissa sylissä. Pussaillaan ja sylitellään niin, että kädet on jo ihan krampissa ;)

      Kiitos haleista, halaillaan sitten me viikon päästä kun nähdään ;)

      Poista
  5. Nisulle voimia toipumiseen ja ihmiselle tsemppiä tulosten odotteluun ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arvostan kovasti tätä henkistä tukea mitä teiltä saa:)

      Poista
  6. Tsempit teille kaikille; potilaalle paranemiseen, hoitajalle hoitamiseen sekä muille kamun odotteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kaverit, toivotukset merkitsee tosi paljon :)

      Poista
  7. Me pidetään edelleen peukkuja, ettei tuloksissa ole mitään ikävää, vaan pikkuinen vauhtipoju saadaan kuntoon! <3 Kuulostaapa hurjalta tuo lääkearsenaali - tarkkana saa olla! :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaverit ❤ Kunhan tulokset paljastaisi vaikka sitten kroonisen, mutta hoidettavan vaivan niin me oltaisiin tosi onnellisia. Ja Nilsson kaahaisi tassut savuten ;)

      Poista
  8. Huh huh. Nisu on tsemppaaja! Varsinainen sisupussi ♥ Tsemppiä! Tsemppiä! Tuhannesti tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Pitkä haava, paranemisaika ja lääkelista; jaksamista Nilssonille ja sinulle! Mut kyllä te siitä selviitte! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤
      Täällä sinnitellään eteenpäin, vaikka mitä tulisi vastaan ! Tonttupukuakaan ei tarvitse käyttää kuin viikko enää.

      Poista
  10. Meilläkin on varmaan pojilla IBD tai ei sitä ole diagnosoitu mutta luulen että on, Ruffella ainakin Cocolla saattaa olla muuten vain herkkismassu. Hirmuisesti taas lääkkkeitä :( Meillä loppuu keskiviikkona antibiootti, mutta syöminen on edelleen vähän niin ja näin Ruffen kanssa. Kontrolli on onneksi ensi viikolla. Voi näitä muruja. Paljon tsemppejä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli täsmälleen sama asia mieleen, kun luin tosta Nisun epäilystä!
      Paljon tsemppiä teille kanssa teidän kontrolliin, toivottavasti Ruffelle alkaisi ruoka maittamaan!

      Poista
  11. Aika jännä tuo mirtazapin kun se on masennuslääke. Auttaako tosiaan ruokahaluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tohtori väittää. Mietin, että lääke lisää ruokahalua ensin ja pidemmän käytön kanssa sitten vasta alkaa vaikuttamaan masennukseen. Tuotahan ei anneta kovin montaa päivää ja jos annetaan, niin ainoastaan tarvittaessa. Meillä esim. annettu sitä vain kerran tässä viikon aikana.

      Poista
  12. Paljon napsimisia. :( Aivan huippu juttu, että tuon summan jälkeen teille jäi maksettavaksi noin pieni osuus, vaikka tuntuva sekin. Peukut pystyssä nyt jatkon suhteen kaikin puolin! IBD on varsin yleinen koirilla, mutta kissapuolella aika tuntematon. Toivotaan, että olisi kuitenkin se syynä eikä mikään vaikeammin hoidettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on vakuutus. Monihan ei ole sitä mieltä, että sen maksaminen on järkevää, mielummin säästää vuosittain jonkun summan ell-kuluihin.
      Mä taas olen sitä mieltä, että se on vuosikulu siinä missä vuokra, kotivakuutus sun muut. Ja nyt se todellakin tuli tarpeeseen: olen saanut sen kautta n. 1500 euroa helpotusta kuluihin.
      Ehkäpä IBD on yleinen myös kissoilla, mutta sitä vaan ei ole tutkittu/dianosoitu. Varma diagnoosihan tarvitsee tuon vatsaontelon leikkauksen koepaloineen.

      Poista
  13. Aika säpö Nilssonin päällä tuo punainen tonttupuku. Tovottavasti diagnoosi selviää/varmistuu ja tulee vastetta hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen sitä mieltä, mutta Nisu ei ole oikein innostunut siitä ;)

      Vielä pitäisi odottaa pari viikkoa, ennen kuin hommat varmistuu. Odottavan aina on pitkä.

      Poista
  14. Voi pientä potilasta! Paranemisia sinne ♥ Edesmenneellä kissallani oli gastriittia, josta kehittyi lymfooma. Eipä siinä ollut oikein mitään tehtävissä. Ikäviä ja mystisiä sairauksia :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥
      Mulla on kauhukuvia juurikin siitä, että vaikka muuten sairaus on hallittavissa niin ne voi silti sitten edetä ihan muuksi. Olen tosin toiveikas, että mikä ikinä Nisulla onkaan niin se on vasta puhjennut ja siten päästään hoitamaan sitä hyvissä ajoin, ennen kuin se on päässyt sisuksissa mellastamaan mielin määrin.

      Pahoitteluni menetyksestäsi ♥

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)