sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Esittelyssä Börje Böö

Nuorimies Börje on siis meille ihan ensimmäisenä muuttanut, pikkiriikkisen pieni 10-viikoinen  1.4 kilon karvapaketti.  Poikkeustilanteen takia joustimme 12-viikon luovutusiästä koska kissalle oli parempi päästä hoivaan kun vain olla yksikseen.

Joku voisi sanoa Börjeä hieman hitaaksi. Not us. Me sanomme, että Böö on harkitseva. Ja mahdollisesti kielellisten nyanssien uhri: Börje on suomenruotsalainen kissa. Toki perimä näkyy ihan habituksessakin: pitkät jäsenet, hoikka ja tukka on osittain blondi. Tahdikaskin tuo on  eli antaa perheen daamien ruokailla ensin ennenkuin itse alottaa ruokailun. Tähän ei todellakaan vaikuta se, että Böö on pahnan pohjimmainen tässä laumassa. Meidän mielestä se johtuu siitä, että Börjen on vaan niin gentleman.

Nuorenmiehen luonne on hurmannut ihan  kaikki sen seurassa viihtyneet ja vaikka ulkonäöllisesti Börje on aika "tavallinen kissaksi" niin herralla on varteenotettavan suuri fanijoukkio meidän ovien ulkopuolella. Teinarin kanssa Böö on luonut ihan vankkumattoman kiinteän suhteen ja voi sitä onnellista kattia  kun teinarin syliin pääsee halailemaan ja pusuttelemaan. Ei meinaa kissa pysyä karvoissaan! Ilmapullaa leivotaan ja kehräyskin kuulostaa ihan kaksiääniseltä ballaadilta.

Vaellussandaalit koeajossa
Ensimmäisen illan pose
Lento-oravana


Herr Evil face
Teinarin kainalossa


5 kommenttia:

  1. Suloisia kissoja teilläkin! <3

    VastaaPoista
  2. Kovasti nuorimies aikoinaan imitoi tuota liito-oravaa, mutta vanhemmiten nyt kypsällä 1-vuoden iällä on moiset asennot koettu lapsellisiksi ja konventionaalisemmat asennot on ottanut vallan ;)

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)