lauantai 23. helmikuuta 2019

Nilssonin sisutusideoita

Keväisin lisääntyvän valon myötä herää into uudistaa kotia. 
Siis ihmisillä, Nilssonilla on sama into päällä kesät talvet.  


Tässä siis pari ideaa sinne muihin kissakoteihin, kaikki ihan orginaaleja aivoituksia alá SE yksi.



Selkeä vinkki täti-ihmiselle, että olisi korkein aika alkaa keventää ?

Kirjahyllystä löytyy taas vaihteeksi useampikin idea. Kirjat rivissä on niin niin laastsiison, alla meidän nykyinen järjestys. Tai että silmälasit voisi olla hyllyllä. Sekään ei sovi.

Nilsson lenkillä ja samalla varmaan saamassa seuraavaa inspistä.

Makuuhuoneessa inspis iskee aina aamusella, kun täti-ihminen on vielä unten mailla. 
Voin kyllä vahvistaa, että uni katoaa vauhdilla silmästä, kun kuningasajatus iskee ja se toteutetaan.


Varsin hurmaava järjestys, eikö ? Ihan jokainen tavara on Nisun asettelema. Ihan jokainen.
Aamut ei ole meillä sitä ihmisen parasta aikaa. Eikä ilmeisesti kissankaan.

Täti-ihminen ei nouse sängystä ennen kuin sisustusinto on laantunut. Ihan vaan sillä, että Nisu ei saisi päähänsä, että valta on hänen. 


Sinällään turha harjoitus, valtahan on jo Nisulla ja se tietää sen ! 

17 kommenttia:

  1. Niin, nuo on noita ikuisuuskysymyksiä, että haittaako se, jos herää saman tien, vai onko sillä mitään merkitystä. Ransukin harrastaa aamuterrorismia. Sama juttu muuten autossa, Musti purnaa tutkimusteni mukaan yhtä paljon, vastailen ja myötäelän sen vaativan maukumisen kanssa tai en ole huomaavinani. Kai se sitten on ihan se ja sama, teillä sisustetaan joka tapauksessa! Melko jännittäviä ideoita Nisulla kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä paitsi musta tuntuu, että Nisukin päämäärä on saada mut herätettyä. Se, liikunko vai enkö on sille aivan sama.
      Aamuterrorismi, miten osuva termi :D Vertaistuki muuten tulee aina tarpeenseen, kiitos kun jaoit ;)

      Nisun. Näkemykset. on. perseestä.

      Poista
  2. Töllöhän on täynnä kaikenkarvaisia sisustusohjelmia, joten ehkäpä yksi lisää ei haittaisi. Nisu voisi stailata pahaa-aavistamattomien julkisuudenhaluisten henkilöiden asuntoja, jolloin into sisustaa kotona ehkä laantuisi. Sitä paitsi aina löytyy joku, joka haluaa kotiinsa jotain uniikkia, joten tuotantokausia saattaisi järjestyä kaksikin.

    Katsoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän täytyy oikein pohtia lisää :D eä Nisun kanssa mentäisiin sisustamaan ohjelmaan hakeneiden ihmisten luokse. Istuttaisi isäntäperheen kanssa soffalla ja kateltaisi, kun Nisu visoi :D

      Poista
  3. Huh tuota makkarin järjestystä/hävitystä. :'D Onneksi kirjahyllyn kirjat eivät sentään hajoa ja silmälasitkin ovat yleensä yllättävän tukevaa tekoa!

    Meillä kyllä hypätään ylös sängystä, jos jotain epäilyttävää särkymisääntä tai oksennusääntä kuuluu. Tai siis minä hyppään. Mut nykyään useimmiten nukutaan makkarin ovi kiinni ja kissat ulkopuolella, koska oon liian herkkäuninen ja kaikki viattomatkin riksaukset saattaa herättää ja valvottaa. :/ Yksi yö kuuntelin SEPON KUORSAUSTA kun se nukkui vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi makkariepisodi oli kyllä sellainen aggression_hallinta_hetki, ettei tottakaan :D

      Isot ääneet muualla saa muhunkin liikettä, jos se ääni ei tule samasta huoneesta. Kuorsaaminen ei ole muo vielä herättänyt tai pitänyt hereillä - mutta kiitti vinkistä. Saatoin imspiroitua :D Seppo <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Joo. Kissat. Tai siis meillä toi yksi kissa. Äh <3

      Poista
  5. Voi Nilsson... Ei teillä muut pelästy sitä, kun rytisee ja kolisee?

    (Mut kyllä nää vähän hihityttää näin sivusta katsottuna :-D Sitten ei hihitytä yhtään, jos niiden kanssa pitää elää. Tiedän, koska asun Frieden kanssa, vaikka se on kyllä viime aikoina keskittynyt enempi kaapinovien rämpytykseen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tainnut jo tottua, vähän saattavat pörhöstyä ja stepata mutta ovat sitten samantien paikalla möllöttämässä ;D
      Voimia sinne rämpyttäjän kanssa elämiseen, sekään ei aina ihan herkkua ole :D

      Poista
  6. Nisu otti kasvisruokakirjan hyllystä varmaankin viedäkseen sen roskikseen, koska kissat ovat kuitenkin lihansyöjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten vinkkinä, että ihmisen pitäisi syödä kasveja, että jäisi liharuoat kissoille?

      Poista
    2. Mä uskon, että Nisulla on useampi motiivi mielessä, koska se on Nisu :D

      Poista
  7. Voi Nilssonia :D Meilläkin Roope tutki eilen mietteliäästi kirjahyllyä ja kokeili nenällään, voisiko kirjojen välistä kaivautua kirjarivin taakse nukkumaan. Pitää äkkiä sulkea tämä postaus, ettei kissa ehdi saada vaikutteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, missään tapauksessa tämä postaus ei ole kissojen silmille :D

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)