sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kauhukakara !

Syksy on ollut täällä todella kiireinen. 
Töitä on paiskittu niin, että kotona olen käynyt vaan nukkumassa. 
Samalla olen saanut suorittaa tutkimusta kissoista. 

Herra Nilsson on normaalia enemmän varsinainen kiusankappale ja kauhukakara!

Oikeasti, tyyppi on RASITTAVA.




Kotiintulo lupaa ihanaa. 
Rakkautta ilmassa, mutta täti-ihminen on ainoastaan rakkauden sijaiskohde  - ruokahan se siellä kissan sydämessä herättelee suuria tunteita.
Kunhan eväs on saatu kissaan, se alkaa.

Herkeämätön huomion hakeminen. 

Rämpyttely, sisustus, muiden kiusaaminen. Välillä  on perä raivopörhössä, sitten rakkauspörhössä. Elli huutaa, Mimmi hiipii peloissaan. Börje möllöttää jokaista kriisiä silmät suurina.




Parina iltana olen kaapannyt raivopörrösen kissan kiinni, kun se juoksuttaa Elliä. Sitten se kissa on ihan, että mitämitä ? Mitään tehnyt. 
Joskus olen joutunut laittamaan sen jäähylle makkariin, jossa se on sitten tyytyväisenä köllinyt tuolilla, kunnes pääsee nukkumaan mamman kainaloon.




Virallisen ja tieteellisen tutkimukseni tulos: Nilsson kaipaa ja tarvitsee ihmisen seuraa. 


Ps. Kyllä muutkin kaipaa seuraa, mutta ne osaa käyttäytyä.





16 kommenttia:

  1. Hän on ihana. Huikea tuo kuva missä istuu kiipeilypuussa, upea kissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitit varmaan sanoa tuosta kuvasta, että missä "pelottava petoeläinleijona" vähän rentoutuu, petoeläinleijona hommien välillä ;) ?

      Kiitos Tiia <3 Kuva on vanha, mutta niin toimiva että laitan sen aina tasaisin väliajoin tänne. Se kuvastaa Nilssonin luonnettakin niin hyvin.

      Poista
  2. Voi Nisukka sua! Vai ihmistä pitäisi olla enemmän, vaikka on kolme lajitoveria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin lahjakas kun Nisu onkin niin kissasuhteissa hällä on iso puute. Kommunikaatio ei toimi kissakansalaisten kesken ja sitten kun vielä Nisulla on se isotteluoireilua niin ihminen se on ainoa, joka antaa kunnolla lämpöä ;)

      Poista
  3. Voi, jaksamista kauhukakaran kanssa! Kuulostaahan se hilpeältä näin sivusta, mutta "kaikki" ymmärtää, että kyllä se sulla hermoihin ottaa :-D

    Mutta kissa on suunniteltu tässäkin valmiiksi: ne saa loppujen lopuksi kaiken anteeksi ihan vain olemalla kissoja ja suloisia. Kissat *syvä huokaus* ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :D

      Hilpeää se täälläkin yleensä on, oikeasti. Paitsi silloin, kun Herra N sisustaa hyllyllisen valokuvakehyksiä lattialle ja minä nukun ( se vaatii sen, että ole ignoorannut tyypin ensin ) ;)

      Mutta on se vaan rakas, kumminkin ♥

      Poista
  4. Mikähän ihme siinä on, että toiset osaa käyttäytyä ja toiset ei. Tasan ei ole kohteliaisuutta jaettu, täälläkin Kassiselle on annettu kauhalla ja Sepolle teelusikalla... :'D

    Tsemppiä! Voi kokeilla ruokailun vaikeutusta, jos Nisulla riittää keskittymiskykyä? Ja hei siitä saa ainakin 10 min(whoohoo!!!) epä-ärsyttävää aikaa, jos esim. ruokaa laittaa härpäkkeisiin vaikka viiden minsan ajan ja kissa syö sen sieltä neljässä minsassa ja sitten käy vielä nuolemassa kaverin kupin. Ja kyllä lyhykin epä-ärsyttävä aika on hyvästä, ainakin meillä. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina kelannut, että olisi edes tyhmä kissa toi Nisu niin pääsisi helpolla. Mutta ei. Tyyppi on fiksu kun mikä :D

      Ruokahommia ollaan koitettu, mutta se on niin mun perään että multa se on huomioi saatava. Se 5 minsaa kyllä meilläkin on rauhaa ja kaverien ruuat syöty omien lisäksi. Sit onkin energiaa kiusata muita ja sisustaa.

      Poista
  5. Hihii, voi kauhukakaraa, nyt huomiota ja heti! ja tsemppiä, tiedän kyllä tunteen=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyppi on kyllä omasta mielestään niin kuningas :D Kiitos tsempeistä !

      Poista
  6. Kuulostaa niin kovinkovin tutulta, meilläkin huomaa kyllä heti, jos Chaplin ei ole saanut mielestään tarpeeksi, tai yhtä paljon huomiota kuin muut, tai jos joku asia nyt vaan sattuu kiukuttamaan. Silloin sitä kiukkua sitten siirretään muihin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, samat ongelmat teillä :D Nisuhan joo laittaa varsinkin tytöt koville aina turhautuneena. Kamala kiusaaja <3

      Poista
  7. Syksy on sellaista aktivoitumisen aikaa. Meilläkin on Jujua juoksutettava ja koulutettava ekstrapaljon, tai muuten se yrittää nujuttaa Nuppu-raasua. Ja hallitsee niin ikään tuon ”ihan kiltisti olin” -lookin! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?!?!?! EN olisi IKINÄ uskonut Jujusta :O Voi Nuppu parkaa, mä symppaan sitä ihan kamalasti <3
      JPs. uju on <3

      Poista
  8. Äh, tuo on niin "ihanaa" kun huomionhakeminen puretaan sitten myös vastentahtoisiin kavereihin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin olen odotellut, että Nisu rauhoittuisi iän myötä, mut ei...

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)