keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Käytiin Nilssonin kanssa vieraissa ja herra Nilssonin syvähaastattelu !

B-vitskut on syöty aikoja sitten ja nyt koitti sitten kontrollin hetki. Nisulla, siis.

Kamalan möykän saattelemana ajoin Felinaan ja samaa älämölöä Nisu päätti jatkaa vielä klinikallakin. Vähän meinasi täti-ihminenkin mölistä, kun kuuli että Teijalla on leikkaus venähtänyt  ja siten pyytänyt, josko suostuttaisiin menemään toiselle tohtorille. 

Luonnollisesti toki suostuin, koska se a) helpotti Teijan työtaakkaa (osa ajoista jouduttiin perumaan, jopa) ja b) se on kissaklinikka, perhana sentään,! Siellä on erikoistuttu kissoihin.
Pakkomielteinen minä huuteli olkapäällä koko ajan, että ei saa muuttaa mitään rutiinia, Teija tiskille heti ja nyt.


Eihän se samanlaista ollut, mutta emme valita. Olemme vain tapojemme orjia.
Veret on saatu kissasta, samalla otettiin vielä mykoplasmanäyte, kun astma ja yskintä on aktivoitunut.

Tulokset julkaisemme täällä, kuten aina.




Oheisessa videossa Nisua haastateltu, kuulette uunituoreet mietteet reissun alkupuolesta. Keskipuoli ja loppupuoli meni samoissa merkeissä.

Paitsi että Nisu keksi pissaa Sturdin luuukun läpi auton lattialle. Koittakaas sitä, hei kanssakissat !






10 kommenttia:

  1. Mikä ääni :D :D <3 <3 Ja kommenttiraita taas on ihan paras! :D

    Toivottavasti tulokset tulevat pian ja mitään mykoplasmoja ei Nilssonissa asusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :)

      Nisu ei järin tykkää matkailusta ja yleensä sille tulee vielä paha olokin. Siksi on toki ymmärrettävää, että vähän pitää huutaa, kun ei meinaa täti-ihminen muuten tajuta kuin tyhmää on ;)

      Poista
  2. Ihana haastattelu; kunnon tositeeveetä! Pissi sturdista lattialle... öö, toivon ettei meillä kokeilla :D - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme :)

      Mä toivon kanssa, että tämä pisu oli ainoa ja ainutlaatuinen ;)

      Poista
  3. Erinomainen haastattelu. Yskintä ja alkanut lämmityskausi. 1+1 = liian kuiva huoneilma, veikkaan. Meillä pöhisee retro ufo -ilmankostutin taas 24/7.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme :)

      Kuivuushan se joka talvi tekee noi tepposet, nyt onneksi ollaan bongilla saatu homma kuriin. Ilmankostutin olisi kyllä ihan tarpeellinen laite täälläkin.

      Poista
  4. Frieden mielestä erittäin mielenkiintoinen keskustelu! Piti ihan saunasta tulla kuulemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilsson on tyytyväinen, että joku oikea kissa kuunteli todellisen tarinan, eikä vaan tota ihmisen värittämää käännöstä ;D

      Poista
  5. Voi Nisu, toivottavasti käynnistä seurasi kuitenkin hyviä uutisia tulosten tullessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurasi, hyvää ja vähän melkein hyvää :) Me ollaan onneksi niin hyvässä hoidossa, että luottavaisin mielin sinne aina mennään. Paitsi Nisu. ei niinkään tohtorointi vaan se matkailu.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)