sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Bloopers !

Bloggaminen on hauskaa, mutta haastavaa. 

Tekstiä voiskin syytää vaikka kuinka, mutta se kuvaaminen.



No, jollain on likainen tassu kello vaille 9.
Olipa kerran kissa, jolla ei ollut päätä.



Kivasti huomioitu tausta. Ja MATZO alistaa Elliä. MATZO! 


Hurjasti hauskaa.


Liikkuva kuva. Voisi onnistua vain vahingossa.



Oli tossa myös kissojakin, äsken.


Onneksi oli apua, koska 4 kissan kuvaaminen helpottui ihan älyttömän paljon!

Helppoa on, niin helppoa!


20 kommenttia:

  1. Talvisin pimeällä sisällä kuvaaminen osaa kyllä olla mahdottoman työlästä ja hankalaa! Etenkin mustien kissojen kuvaaminen, kun kamera ei tajua minne tarkentaisi... I feel your pain:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MImmin takia poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa - Mimmistä en saa kuvia, koska Mimmin väri -> blogissa toooosi vähän Mimmin kuvia ja juttuja sitten sen takia. Ihan kun Mimmi ei olisi muka tärkeä, höh. On hän. Erittäin tärkeä ja rakas ♥

      Poista
  2. Valitettavan tuttua :Ddd ajattelin jo lokakuussa että täytyy saada napattua hyvä jouluaiheinen kuva kun aikaisemmiltakin vuosilta on ja asia on vain jäänyt ja jäänyt ja nyt puolestaan olen alkanut stressata kun kuvailuista ei meinaa tulla mitään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuvat pitää varmaan ottaa kesällä, että valot on oikeasti kohdallaan :D
      Mä en ole koskaan koittanut, pitäisköhän tänä vuonna vaikka yrittää. Ja koska kesällä en muista kummminkaan niin pimeessähän en tulisi otettua ;)

      Poista
  3. Jep, tämä pimeys! Omat tyypit on saunassa jatkuvasti, sieltä ei mitään kuvia saa ja jos ovat jalkeilla, tulee silti pimeitä, rakeisia ja tärähtäneitä kuvia, koska valo ei riitä niin mihinkään. Tosin nythän se alkaakin epäilyttää, että mitäs on onkin sellainen kuva kuin malli?? Jos meillä ollaan pimeitä, rakeisia ja tärähtäneitä koko sakki :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogikissoilla on ihan liikaa oikeuksia :D Nimittäin kissojen vika, kyllä kuvaajat on tasapainoisia ja tosi vähän tärähtäneitä ! (Oliskin ;D )

      Poista
  4. Heh, mä hommasin "kissahuoneeseen" tehokkaimman ledilampun mitä löytyi ja taitaa taas tänä talvena kaikki jutut tulla ko huoneesta :D Eli rispaantunutta sohvaa taustalla joka ikisessä kuvassa...
    Ai niin, tehokkaimmassa lampussa pikku vika; ei mahdu kuvun sisään enää joten ilman sitä mennään. Ja juu..u, talvella saa olla onnellinen jos 1 kuva kymmestä on julkaisukelpoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lamppu oli kyllä todella hyvä, oli ilo kuvailla silloin ristiäisissä ♥
      Mulla on apaut kaikissa kuvissa risa valkoinen sohva, pimeässä. Koska istun yhdessä ja samassa paikassa aina :D

      Poista
  5. Liikkuva kohde ja talven pimeys tekee kyllä julkaisukelpoisten kuvien ottamisesta yhtä juhlaa. Etenkin kun sen ainoan edes auttavasti valoisan pätkän on arkisin töissä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin. VIikonloput menee kamera kädessä ja karvakansalaisia ei kiinnosta yhtään poseerata.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ja ihan oma vika, mitäs aloitin kissablogin - liikkumatonta kohdetta voisi olla niin paljon helpompi kuvata ;D

      Poista
  7. Tunnen tuskasi! Joulukorttikuva on vielä hakusessa..

    VastaaPoista
  8. Hyviähän nämä ovat, kun kaikissa kuitenkin on kissoja! Paitsi tuossa yhdessä, mutta sitä ei sitten lasketa. :'D

    Ja joooo, kissakuvaus on vaikea taiteenlaji. Koirakuvaus on paljon helpompaa: "istu, paikka." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa pelastaa kyllä paljon ja on silleen kissablogissa, kissajutussa sellainen vähimmäisvaatumus, tavallaan :D

      Ai niin, sä saat treenata Pablon kanssa ♥

      Poista
  9. Mut sä saat sentään kirjoitettua! Mulla on sekin suoni tukossa. :-D Nooo, ehkä tämä tästä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten mä vaan luulin, että saisin - tukossa taitaa olla täälläkin se hana :O

      Poista
  10. Hahahahah niin tuttua, niin tuttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jou hyväntekijä saisi kyllä lahjoittaa studiovaloja meille ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)