lauantai 18. marraskuuta 2017

Leipomo Karamelli Elli

Yksi juttu, minkä Elli ottaa ruuan lisäksi tosissaan on viltin lutkuttaminen ja leipominen.
Katsokaa vaikka, ammattilainen työssään!




Samallahan tuossa tuli kissaekspertin syväanalyysi Ellin motiiveista lutkuttaa, jolla ei ole mitään tieteellistä pohjaa eikä tällä ekspertillä myöskään natsoja moisia syitä levitellä.

Oma kone on edelleen sairaalassa. Niin ahdistavaa oli olla ilman blogia, että täti-ihmisen oli pakko kaivaa vanha, hidas aparaatti naftaliinista, että saisin edes yhden jutun maailmalle. Se oli tämä.




27 kommenttia:

  1. Ihana leipuri ♥

    Minä luulen (ihan yhtä suurella expertiisillä ja runsailla natsoilla kuin videon selostajalla, btw), että pelkällä kieltämisellä Elli ei olisi tapaansa muuttanut. Olisitte vain kaikki tulleet paljon onnettomammiksi. Siitä ei ole aavistustakaan millä tavalla ilman aikuista kissaa kasvaneen voisi saada terapioitua pois jostakin tavasta. Tuo leipominen ja peiton imeskely on kuitenkin niin pieni juttu, että en kyllä itsekään siihen puuttuisi. Ainakaan kun se kissa noin ylipäätään vaikuttaa ihan onnelliselta ja elämäänsä tyytyväiseltä.

    Niin että ihana Elli-Karamelli, makeisleipuri parhaasta ja kauneimmasta päästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja tekee hommia monta kertaa päivässä ;)

      Ja todellakin, jos Elli tahtoo lutkuttaa ja leipoa niin Elli saa. Selostaja tosin saisi opetella vähän johdonmukaisempaa sössötystä ;D

      Poista
  2. Leipominen taitaa olla sinisillä verissä. Meillä Ivan hoitaa tuon homman aika onnistuneesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaativaa hommaa ja kovin tärkeää, siis sinisille ihanuuksille ;)

      Poista
  3. Että Elli osaa olla niin söpö! Ihan sydän pakahtuu ❤️

    VastaaPoista
  4. Elli, sä leivot ihanasti! Hyvä tyyli, erilainen kuin mulla. Voitais joskus leipoa duona. Hirvee lavasuksee. Ja vuoden päästä kambäk-keikka.

    VastaaPoista
  5. Ihana! Antaa Ellin leipoa vaan, on raukka onnellinen niin. <3

    Kommenttiraita on taas kultaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maailmassa fleecevilttejä Ellille riittää ja täti-ihminen sitoutuu niitä hankkimaan ;)

      To kommenttihenkilö voisi kyllä lopettaa ton tajunnanvirran ja ehkä vähän pohtia etukäteen, mitä sössöttää :D Tällä kertaa kyllä ihastuin suuresti yritykseeni tuotaa vakavastiotettavaa anylyysia uutistenlukijana .... ;) ELi kiitos :D

      Poista
  6. Hyvät kommentit ja analyysi, jonka päälle lässytin vielä ihan oman Ellikaramelli-raidan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas minkä idean mä sain: meidän pitäisi sössöttää yhteinen video :D

      Poista
    2. :-D Tämä ilman muuta tekoon sitten, kun onnistutaan käyttämään nykytekniikaa ja järjestämään muutenkin asiat niin, että ollaan samassa paikassa jotakuinkin samaan aikaan.

      Poista
  7. Vilttejä saa kaupasta, mutta Ellin leipominen on ainutlaatuista! (kuten selostuskin :)) Jatkakaa samaan mallin!

    VastaaPoista
  8. Sieltä syntyy ihanaa karvabullaa <3 Meilläkin leivotaan, mutta ei lutkuteta. Ruffe alkoi leipomaan vasta aikuisiällä mikä on ihan hassua. Pentuna sei leiponut ikinä kun taas Coco on aina ollut meidän leiburibulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Best bulla ikinä ;)
      Mutta onpa Ruffe ollut jänskä, kun aloittanut vasta aikuisena ton? Kissat, arvattavia mutta niin arvaamattomia kumminkin ❤️

      Poista
  9. Voi pieni, kauniisti leipoo. ♥ Oletko kokeillut estää lutkuttamista? Meillä kun Haiku tuli se koitti lutkutella mukaan saamaansa petiä, mutta tapa ei onneksi levinnyt muualle ja loppui kun ei enää päässyt pedin luo. Joillakin kisuilla lutkuttaminen voi stressata (pakonomainen käytös), mutta jos siitä ei ole teillä ollut ongelmaa niin sittenhän haitta on ainoastaan materialistinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli ei ole ahdistunut ja tämä on vaan jäänne jostain lapsuudesta. Me varsinkin ollaan kovin tarkkoja näiden meidän kattien elämänlaadusta niin johan tuokin olisi jo varmaan jollain lääkityksellä ;)

      Me vaan ostetaan vilttejä ja Elli lutkuttaa ❤️

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)