lauantai 24. helmikuuta 2018

One fast cat wheel !

Lisäys: heti kun tämän sain tänne, aloitti Nisu jolkottelemisen. sain siitä videon, joka nyt löytyy tästä:




Täti-ihminenhän on tunnustanut olevansa vähän paljon kateellinen hyvien kissatavaroiden suhteen ja kilpavarustelu on todella lähellä sydäntä.



Kävipä tässä sitten niin, että Kuin kissa kermakupilla - blogin emäntä oli hankkinut Ruusulle lahjan. Kun täti-ihminen näki, mikä se lahja oli niin jo alkoi sisuksissa kateus kalvamaan ja toisaalta myös innostus nousemaan. Se lahja nimittäin oli juurikin se samainen tuote, josta täällä Triolassa on kaiholla haaveiltu  jo vuoden, parin ajan.  Jostain syystä tämä uuno ei vaan ole tajunnut etsiä jälleenmyyjiä Euroopasta.



Onneksi Ruusun äippä on kiva ja reilu. Ja tehnyt taustatyön täti-ihmisen puolesta. Mesettelymme jälkeen mulla oli koordinaatit missä näitä myydään ja puolessa tunnin sisällä  oli ostos tehty.





Paketti saapui Triolan kotiovelle torstai-iltana. Vasta eilen illalla pääsin rakentelemaan pyörää, anteeksi naapurit vasaroinneista, mutta onneksi ne oli ennen iltahijaisuutta (klo 22) naputeltu kumminkin vika naputtelu oli 21.59. !




Kokoaminen oli helppoa. Mukana tulevia ohjeita ei tarvinnut edes käyttää, koska ne oli vähän sekavan näköiset. Youtubesta löytyy video ja sen ohjeiden  kanssa onnistui oman pyörän kokoaminen vaivattomasti . Vähän tuli hiki, mutta tosi vähän.



Kooltaan toi on kyllä valtava. Voisin epäillä, että  traktorin renkaan kokoinen? Tai isompi jopa? Mutta kevyt, muoviahan se on. Vielä en ole löytänyt sille omaa paikkaa, mutta eiköhän sekin joistain löydy.


Nyt meillä sitten alkaa juoksutreenit. Kenellekään on tuskin yllätys, että Nilsson on tuossa jo juossut. Jopa ihan ilman lelun antamaa virikettä. Mimmi on ottanut siinä 3 askelta, mutta ei ihan tajua mitä tapahtuu.
 Ideanahan olisi saada Nisun energiat kulutettua tuossa niin loppuun, ettei sen sitten tarvitsisi sisustella.
Pullukoiden (Elli ja Börje) paino-ongelmiin toivoisin tuosta kanssa apua ja eiköhän näille kaikille sisäkissoille tule tuosta ihan sisältöäkin elämään.

ehhehehheee, one fast cat :D


Tilasin rinkulan Englannista, Pet Planet. Co. Uk:sta. Se oli tarjouksessa, 229.99 GBP, toimitusmaksu 25.99 GBP. Maksu PayPalilla ja euroissa silloisella kurssilla tuo teki 301.00 €. Toimitus Suomessa Post Nordin kautta ja toimitus sopimuksen mukaan.

ISO, ISO, ISO KIITOS Kuin kissa kermakupin emännälle 







23 kommenttia:

  1. Tuo on makee! Täältä tilaus elokuvamateriaalista kissatädin omalla selostuksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa tosi paljon! Vaikka oli kallis niin ihan varmasti tulee ainakin Nilssonilla käyttöön, koska johan se siellä vetelee itsekseenkin ;)
      Tuolla uusin video, ilman selostusta tosin :D . Eikähän näitä tule lisää vielä ja ihan varmasti selostuksen kerakin!

      http://triomiumau.blogspot.fi/p/one-fast-cat-cat-exercise-wheel-in.html

      Poista
  2. Tuo olis ihana... ei vaan mahdu meille minnekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on iso. Vähän jännitti, kuinka paljon se haukkaa meiltä tilaa. Mahtui. Onneksi.

      Poista
  3. Wau, noita siis saa ihan oikeesti ostettua jostain. Ite oon meinaan hiukka googlailla, että mistä noita saisi kotiin asti.
    Videolta ei selvinny, vaikka yritinkin tarkkaan kuunnella, että kummasta tulee kovempi ääni juoksupyörästä vai juoksurallista..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaaaaa <3 <3 <3 Mä meinasin jo aiemmin tilata sen Ameriikoista jo, mutta postimaksut ja tullit onneksi piti mut aisoissa ;)

      Juoksupyörä pitää kyllä ihan kiitettävää ääntä, mutta siihen tottuu kyllä aika nopeasti. Mähän olen herännyt monena yönä klo 05 pintaan, kun Nisu polkaisee itsensä lenkille, mutta nyt jo nukahdan uudelleen heti herättyäni.

      Poista
  4. Vähänkö hieno, ei juma!!!

    Nilsson lenkkeilee videolla oikein taitavasti. Toivottavasti loppuporukkakin innostuu, niin saa niistäkin yhtä hienoja filmejä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä paras ostos kissoille ikinä! Ainakin vielä tässä vaiheessa.
      Vielä ei muut ole uskaltautunut lenkkeilemään, mutta eiköhän ajan kanssa siellä ala näkymään muitakin. Mimmi ei enää säikähdä sitä, vaikka etutassut alkaakin "lähtemään alta", kun mä leikin sen kanssa tossa.

      Poista
  5. Vautsi vaude! Tommonen hamst... eiku kissapyärä on pähee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän hamstereilla pitää olla toi vähän isompi ja komeampi pyärä ;)

      Poista
  6. Nilsson harrastaa kuntoliikuntaa, että jaksaa sitten sisustaa entistä pitempään ja fysiikka riittää entistä hankalampiin sisustuskohteisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiii :D Justiinsa se skenaario, joka ei käynyt mun mielessä ollenkaan :D :D

      Poista
  7. Tämä on ollut haaveissa, ja tuo ostopaikkakin tiedossa, jo vaikka miten pitkään, mutta ei vaan tuo omaisuus anna myöden. Aina tulee joku yllätys, mikä haukkaa budjetista sen kokoisen palan, että ei vaan onnistu. Kyllä meillekin tuollainen vielä joskus tulee. Varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana aparatti <3 Ja tyyris. Mutta sen arvoinen, sitten kun sen aika on.

      Poista
  8. On kyllä mahtava harrastepyörä ! Saas nähdä innostuuko Nilssonin lisäksi muutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivessa ainakin on ;) Voidaan sitten viikon päästä treenauttaa katteja :)

      Poista
  9. Mahtava video! Hienoa, nyt liikkumaan koko kisuporukka, varmasti tulee käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aikamoinen härveli toi on ja todella hyvä meidän laiskanpulleille kotikissoille ;) Kunhan just nekin saisi tohon lenkille :D

      Poista
  10. Mua on houkutellut hirveästi jos rakentais itte tuommosen juoksupyörän. Youtubea on tullut kytättyä senkin osalta, miten ihmiset on noita tehneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pohdin ihan samaa aikoinani, mutta tekijä olisi pitänyt löytää. Mutta jos teille joskus sellainen tehdään niin sun pitää ehdottomasti laittaa siitä tietoa ja kuvia!

      Poista
  11. Mun täytyy myöntää, että olen juoksupyörien kanssa vastarannan kiiski, mutta superhyvä, jos Nisu on innostunut pyörästä niin paljon, että käyttää sitä itsenäisestikin ja etenkin sisustamisen sijaan (jos tulkitsin oikein tuon yhden kommenttivastauksesi)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ olen taas niin pro-juoksupyörä :D Se on aktivoinut minutkin leikkimään noiden kanssa enemmän, Nisu tykkää siinä vetää pientä treeniä ja jos mä sen kanssa siinä leikin niin se saa aina " saaliin kiinni" lopulta. Puhumattakaan, että astmalle tekee hyvää keuhkojen vahvistuminen.

      Saisivat vaan noi loput laiskanpulleat kissakansalaiset innostua siitä kanssa ;)

      Nisu sisustaa edelleen, mutta vähenevästi. Onneksi.

      Poista
  12. It was really insightful.
    Thanks for the info.
    Wanna have more contents from you.
    Cheers
    BTW if anyone interested more have a look Click Here For Visit My Site thanks

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)