tiistai 28. lokakuuta 2014

Kun Cat Ladysta tuli sopivasti Crazy

Cat Ladyn ura on lähtenyt lentoon. Ensikotitoiminta on, sanoisinko, laajentunut sitten Sohvin visiitin.

Cat Lady nimittäin on ensikotilistoilla niin Pesyllä kuin Kisu Ry:llä  ja kuten tiedämme: kissoja tulee ovista ja ikkunoista. Muutama viikko takaperin kaksi villipentua Hannu ja Kerttu  *klik* muuttivat  Cat Ladyn saunaan nauttimaan matokuureja, jatkuvaa lähentelyä ja lääppimistä. 

Ohessa leffa sisarusten ensimmäisestä retkestä isoon maailmaan eli tutustuminen saunan ulkopuoliseen elämään. Hannu on tuo hieman Matzoa muistuttava kaveri ja Kerttu tuo Ellin doppelganger.




Viikonloppuna emailiin tupsahti seuraavat kuvat. Aikamoisia villikissoja siellä kyllä nykyään asuu.

 
Kaksikko näyttäisi olevan valmis muuttamaan omaan kotiin ja seuraakin niistä taitaa jatkossa saada!

Vaan miksi Cat Ladystä sitten tuli sopivasti Crazy?

No, koska se ajelee pitkin Suomea hakemassa lisää kissoja, toimittaa siinä samalla osan niistä toiseen pääkaupunkiseudun Kisu Ry:n ensikotiin ja samalla roudaa vapautuneeseen saunaan uusia pentuja. 4 kappaletta.

Saanko esitellä, seuraavat kodinhakijat:


Ihanhan toi kyllä Crazy on, koko Cat Lady ja onneksi on !


18 kommenttia:

  1. Hienoa työtä tekee Crazy Cat Lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisää Cat Ladyjä tarvitaan kokoajan, ollapa itsellä tilaa tehdä kanssa tuota työtä!

      Poista
  2. Cat Lady tekee mahtavaa työtä! Lakkia päästä hänelle!

    Tuollaisten söpöläisten edessä on kyllä täti kuin täti polvillaan. ♥ Ottaisin meille monta, jos olisi tilat ja muut resurssit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin varmaan olisi pieni kissahautomo täällä, jos vaan tilaa olisi.
      Rankkaahan tuo kyllä on, lääkitseminen, huolesta väärällään oleminen mutta potilaat on vaan niin söpöjä ja työ palkitsee lopulta niin isosti - tuota sohva kuvaa en osannut odottaa näkeväni näin nopeasti!

      Poista
  3. Emäntä: Minä vierailin myös turvakodissa blogissani :-) Aivan ihania kissoja. Nämäkin voisin heti ottaa, jos se vain olisi mahdollista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen pikimmiten lukemaan, nyt jos koska kylmien ilmoijen tullessa kodittomat kissat tarvitsee kaiken avun mitä vaan voi saada!

      Poista
  4. Voi että mitä ihania kissoja! Ensimmäinen parivaljakko on mainio, ihanaa, että heidätkin on pelastettu kylmyys- ja nälkäkuoleman kynsistä, ja nämä kaikki muutkin! Voi noita viimeisen kuvan lautasen kokoisia silmiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä munkin elämä on mennyt aikamoiseksi sössöttämikseksi ja sarjaihastumisiksi, kun saan nähdä kuvia noista söpöliineistä nähdä heti tuoreeltaan :)

      Poista
  5. Hieno Cat Lady! Kunnioitus ja kiitos!

    VastaaPoista
  6. Upeata arvoisa Cat Lady ! Hienoa että jaksat pitää kotia etsivien kissojen puolta.
    Kiva videot ja kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuja pakkauksia noi katit kun pääsevät turvaan, saavat ruokaa ja madotetaan. Ensi ollaan niin suhinakissaa ja sitten kumminkin ajan kanssa aloitetaan sohvalla lötköttely ihmisten kanssa ;D

      Poista
  7. Cat Lady rules!
    Iiiihana tuo pikkukilppari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin rules !

      Mäkin ihastuin neiti-kilppariin ja sittenhän noi siniset kissat on sydäntä lähellä...Mutta sitten ihastuin noihin punapäihin....Hannukin on niin söpö kun näyttää Börjeltä ;)

      Poista
  8. Aivan mahtavaa työtä, moni ei jaksaisi ja viitsisi, mutta onneksi on kaltaisiasi ihmisiä olemassa! Kissat kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti täällä ollaan kyllä ylpeitä Cat Ladyn-ystävyydestä, koska on aivan loistavaa saada seurata vierestä tuon työn tekemistä ja yrittää samalla vähän auttaa näillä tarinoilla täällä blogissa :)

      Poista
  9. Hienoa työtä! Hullun hatunnoston arvoinen GrazyLady

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Mutta hulluutta tohon hommaan tarvitaan, aikamoinen savotta se on kaitsea ja kesyttää pikkukissoja samalla, kun omakin luama pitää hoitaa. Huh.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)