perjantai 5. lokakuuta 2018

Kissat kuuluu kotiin, ei luontoon!

Tunnustan tässä ensin jotain. 
Tämä juttu oli alkujaan raivotekstiä täynnä. 

Facebook on tänä vuonna ollut niin täynnä mm. kissanraatojen kuvia, joissa yritetään löytää niiden omistajia. Karanneita, kadonneita ja ei kenenkään kaipaamia.

Kesällä vielä kykenin hillitsemään itseni ja kaiketi puin ajatuksiani rakentavasti.

Nyt en enää jaksa. 

Hienotunteisuus menee nyt hetkeksi kaappiin ja täältä tulee täydeltä laidalta, koska edelleen niitä raatoja on päivittäin nähtävillä. On loukkaantuneita kissoja ilman siruja. On selkeästi hyvinvoivia, leikkaamattomia kissoja maha täynnä pentuja,  kesäkissoja yrittämässä vieraiden ihmisten koteihin peloissaan, nälissään ja kylmissään. 



Ja koska tämä tarina mennä viikolla Facebookin Tampere-sivuilla:

" Yleensä mulla ei oo tapana puuttua muitten asioihin mut nyt on ihan pakko. Pyörilin äsken Kaukajärveltä Linnainmaalle ja puolessa välissä matkaa kuului metsiköstä ääniä, joista tuli mieleen et kettu on saanut kissan saaliikseen ja tappaa sitä. Olin jatkamassa matkaa eteenpäin kunnes pusikosta juoksi kaksi noin 10-13v poikaa jotka roikotti elävää kissaa hännästä ja heilutteli puolelta toiselle. Kissa huusi ku tapettava. Menin paniikkiin ja aloin huutaa näille pojille et laskekaa se nyt alas ja et mitä oikein teette. Pojat heitti kissan komeessa kaaressa puskaan ja sano mulle ”vitun läski haista oikeesti paska” ja jatko matkaa takas kaukajärvelle päin. Annoin poikien mennä ja lähin ettiin kissaa pusikosta, mutta en löytänyt. Jos just sun enkelis on sattunut näillä seuduilla liikkuun tähän aikaan päivästä ni voisit vähän jututtaa ja kysellä et mitä on tullu puuhailtua. Kotona kannattaa myös kerrata miten eläimiä kohdellaan ja mitä siitä seuraa kun niitä kohdellaan väärin. Sosiaalisia taitoja kannattaa myös opettaa ja laajentaa lapsen sanavarastoo aikuisempaan suuntaan. Kissa oli väritykseltään harmaa valkoinen ja sai varmasti vammoja hännän/selän nikamiin, jos oma kissa tulee kotiin vajaakuntoisena ni lähtekää käyttämään lääkärissä koska vammoista saattaa seurata hidas ja tuskallinen kuolema. Saa jakaa. " 

KISSA EI KUULU SUOMEN LUONTOON!

KISSA EI PÄRJÄÄ SUOMEN LUONNOSSA!






  • Kissa on lemmikkieläin. PISTE.
  • Se, että kissa on itsenäisempi kuin koira ei tee siitä erakkoa ja kissan kanssa voi puuhastella vaikka mitä.
  • Suomen talvi on kodittomalle ihmisellekin paha paikka niin vielä pahempi se on kissalle.
  • Kissa ei tunne liikennesääntöjä ja häviää AINA autolle.
  • Kissa on myös saaliseläin ja sillä on luonnossa vihollisia.
  • Vapaana liikkuvat kissat aiheuttavat ongelmia naapureillesi tekemällä tarpeensa heidän pihaan ja uhittelemalla naapurin kissoille. 
  • Luonnossa kissa näkee nälkää, joutuu tappeluihin ja palelee. Yrittää pysyä hengissä, kiitos jonkun välinpitämättömän  ihmispaskan.

Pidä se kissasi siis sisällä. PISTE.




Vain laiskan omistajan kissoilla on tylsä elämä sisätiloissa.

Jos ei huvita tarjota kissalleen virikkeitä niin tottakai se keksii kepposia ajankuluksi. 
Niinkuin minä Nisun kanssa. En mä sitä silti ulos tyrkkää elämään sitä todellista ja parasta kissan elämää.


TODELLINEN JA PARAS KISSANELÄMÄ = ELOSSA OLEVAN, RAKASTETUN KISSAN ARKI!

Jos sitten tahtoo ottaa riskin ja antaa sen kissansa ulkoilla vapaana niin turha sitten on itkua tuhertaa, jos kissalle jotain käy. Olisit vaikka rakentanut aitauksen. Tai valjastellut.

Sitä saa mitä tilaa.




Ja kesäkissan ottajat pitäisi etsiä ja ottaa niiden kotiavaimet talveksi pois. Työntää metsään vuodeksi ja katsellaan sitten, kuinka aitoa se elämä siellä oli.

Enkä muuten pahoittele kenellekään näitä sanoja, pahoittelen niitä kuolleita, kärsiviä kissoja.

Disclaimer: Sori te kaverit, joiden kissat liikkuu vapaasti ulkona. Te kyllä tiedätte mun mielipiteen asiasta nyt kyllä muutenkin ja tiedostatte ne riskit mitä otatte. 
Tämä purkaus ei siis ole kohdistettu teille vaan niille muille.  
















33 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!

    Olisi paljon sanottavaa, mutta en osaa nyt muotoilla mitään järkevää. Raivostuttaa tää kissatilanne ihan saatanasti myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Mulla on ollut vaikeuksia suodattaa sanojani tässä, koska sensuria oli pakko harjoittaa.

      Poista
  2. Asiaa. Taidanpa yrittää levittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mitä enemmän saadaan melua sitä parempi. Vaikka ei se mitään muuta.
      Ihmiset taantuu kissojen kanssa luolaihmisiksi ja sulkevat korvansa.

      Poista
  3. Kannatan sirutuspakkoa! Asutusalueella (tai leikkaamattomana) en kyllä kissaani vapaana pitäisi. Itse kuulun juuuri nuihin, että tiedostan autotien vaaran, mutta muuten ympäristö on turvallinen rakkaan karvapalleroni vapaana olemiseen, kun ei näin taajaman reunalla naapureita ole vieressä ja yöksi otetaan/tulee sisälle nukkumaan villielämiltä turvaan. Kisu tekee meillä hommia; pitää hevostallin hiirikannan kurissa, mutta samalla saa olla siellä missä mekin eli työnjohtajana pihahommissa. <3 (Kisu liikkuu niin paljon, että toivottavasti välttyy elintapa sairauksilta, joita tiedän ihan liikaa tuttavieni sisäkissojen sairastavan). Pidetään me kissoistamme huolta ja annetaan niille paljon pusuja ja haleja. <3 Kamala tuo Tampare teksti! :,/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih. Onneksi peilistä löytyy syyllinen jos kissasi kituen raahautuu joku päivä kotiin otettuaan matsia auton kanssa.

      Poista
    2. Jenspa : Sirutuspakon tahtoisin minäkin. Sen kanssa vaan ongelmaksi varmaan muodostuisi se, että ihmiset ei rekisteröisi tietojaan systeemiin. Olenpa mä varsinainen positiivisuuden lähettiläs tässä ;)
      Te olette hyvä esimerkki varsin vastuullisesta vapaaliikuntaisesta kissanpidosta: asuinalue suht' turvallinen kumminkin ja riskit tiedostettuina, Kisu leikkattuna, yöt kotona ja hyvällä hiiriravinnolla. Rakastettuna ja välitettynä. Kyllä mä tämän ymmärrän :) . Ja ihana sinällään kuulla tallikissasta, joka ei joudu viettämään elämäänsä siellä tallissa yötä päivää. Niitä kun on aikalailla. Rapsuja Kisulle :)

      Ano: Toivotaan kumminkin, ettei näin käy :)

      Poista
    3. Olisi niin hyvä, että siruttaessa eläinlääkärit rekisteröisivät samantien, mutta eipä se silti takaisi, että kaikki kissansa siruttaisivat. :,/
      Kyllä tuo kissamme viettää myös päivisinkin paljon sisällä aikaa; jos ei häntä keli miellytä. Lumisena aikanakin ja pakkasillakin se vaatii pihalle, mutta käy tekemässä vain tarpeensa ja todella pääsee sisälle heti, kun vaan tulee sitä pyytämään, eli todellakin valvonnan alla ulkoilee pakkasilla.
      Päivittäisen hiiri ravinnon lisäksi saa myös kuiva ja märkäruokaa.Tietenkin kaikki vuosihuollot huolletaan. Turkkia ei ole kuitenkaan tarvinut hoitaa; en siis ole koskaan tuota pessyt vaikka jossain ohjekirjassa niin käsketään kissalle tehtävän (vain muutamia räkättirastaan kakkoja huuhtaissut); en ole toista nuin silkkistä ja hyvä karvaista kissaa kohdannut kuin meidän kissa; silkkiturkki. <3 :D jenspa_kemp insta-tilillä rutkasti videopätkiä Kisustamme, se todella on siellä missä mekin. <3 Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
    4. Pakollisen sirutuksen lisäksi kun saisi vielä pakollisen kissakortin eli jos otat kissan, joudut kurssittamaan itsesi kissanpitoon! Utopiaahan nämä ajatuksen on, mutta onneksi saa haaveilla ja toivoa, että joskus ehkä:)

      Teidän kisu on SÖPÖ <3 ! Heti laitoin muuten sun instan seurantaan, sulla on muutekin hyviä kuvia.

      Meillä Mimmiä pitäisi pestä, mutta en pese kun se traumatisoituu siitä ja mä olen revitty riekaleiksi. Me siis jatkamme parturointilinjalla ;)

      Kivaa uutta viikkoa sinnekin :)

      Poista
  4. Ulkokissanomistajilta saisi ottaa joka hiivatin kissan pois. Pehmolelut riittää heille. Jos ei kiinnosta aktivoida turvallisesti, ei tarvi ottaa elukkaa lainkaan.

    VastaaPoista
  5. Kaikkein surullisinta on se, että toistuvin väliajoin samat tyypit etsii paikallispuskaradiossa sitä ulkoilevaa kissaansa, joka ei olekaan palannut kotiin. Ja joka kerta etsitään eri kissaa kuin edelliskerralla eli mitään ei opita. :( (Tämmöistä ainakin täällä pohjoisemmassa.)
    Jos sun kissa on sulle rakas, sä ET päästä sitä pihalle yksinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin toi. Kuvastaa juurikin sitä, mikä kissan arvostus on. Aika mitätön, siis.

      Poista
  6. Painavaa asiaa! Tämä on kestoraivonaiheuttaja kyllä.

    Minä ymmärrän ulkokissat maalla, jossa niillä on tuholaistorjujan virka. En kuitenkaan ehdoitta: myös maalla kissamäärän pitää olla järkevä (esim. 15 kissaa ei ole järkevä määrä, 2 kissaa on) ja niiden pitää olla leikattuja ja hoidettuja. Niiden ruokinnan (hiirten lisäksi siis) pitää olla kunnossa ja eläinlääkäriasiat pitää hoitaa säännöllisesti. Pitää olla olemassa ihminen, joka tietää, huomaa ja reagoi, jos ne tarvitsevat eläinlääkäriä tai jotakin muuta. Ja niiden todellakin _pitää_ olla leikattuja. Maallakin ulkoilussa on totta kai riskejä, mutta mielestäni virantoimituksessa ollessa riskin voi ottaa, kunhan muut asiat on kunnossa.

    Sen sijaan taajamissa ei ole ensimmäistäkään syytä, miksi kissan pitäisi ulkoilla vapaana. Siinä on pelkkiä riskejä ja typeryyttä.

    Tuosta facebook-tekstistä en voi edes sanoa mitään. Pistää niin vihaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhautumisen määrä on vetänyt mulla prosenttikäyrät muutaman kerran ympäri !

      Musta Jenspa tuossa yllä on hyvä esimerkki maaseudun vastuullisen ulkoilusta. Työkissa, seurassa paljon, johtotehtävissä -luonnollisesti- yöt sisällä eikä ulkona, leikattu ja rakastettu osa perhettä. Ja kyllä mä tämän tajuan, enkä tavallaan laske sitä oikeastaan vapaana ulkoiluun. Työkissa on aikalailla omalla reviilillään, koska ruokaa (hiiriä ja muita öttiäisiä) piisaa kodin vieressä eli saalistushommat voi hoitaa kotona, seuraa on ihmisistä eikä kissalla ole tarve lähteä lenkkeilemään pitkälle.
      Toisaalta sitten maaseudulla ne paikat, missä ei ole työkissahommia, se aitaus olisi ehdoton.
      Mutta taajamat, just noin. rivitalot, omakotitalot, kerrostalot. Suojattu parveke, valjastelu aitaus. Mikään muu ei ole hyväksyttävää.

      Tampareen juttu on niin pöyristyttävä, että sanaton olen minäkin.



      Poista
    2. Itse asiassa kissat tutkitusti on surkeita tuhoeläinten hävittäjiä. Niiden takia tuhoeläinten käytös muuttuu piilottelevammaksi, jonka vuoksi ihminen ei samalla tavalla niitä havaitse, mutta määrän lasku on melko vähäinen. Rottien kohdalla lähes olematon.

      Tuholaiskoira sen sijaan hävittää saman verran tuhoeläimiä noin 30-60min (tuholaisten määrästä riippuen) kuin kissa hävittää vuorokaudessa.

      Poista
    3. Okei, tämä on aivan uutta tietoa mulle, kiitos :)

      Poista
  7. Täyttä asiaa.
    Jekku-kissa (typyhani)

    VastaaPoista
  8. Voi kamala, niille kersoille olisin antanut ympäri korvia jos olisin ollut paikalla. Ihan sama mitä muut ajattelevat fyysisestä kurittamisesta. Saisi nekin tietää miltä kipu tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä epäilen, että itsekin olisin saattanut mennä sellaiseen tilaan missä väkivalta olisi mahdollinen - vaikka väkivalta muo pelottaa ja puistattaa.

      Poista
  9. Juurikin näin ja kamala tuo Tampereen tapaus :( :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pysty ymmärtämään, että kukaan pystyy rääkkäämään yleensäkään ketään saati viattomia eläimiä!

      Poista
  10. Snif
    Miksi kukaan haluaa olla julma...

    VastaaPoista
  11. Se on kyllä ikävä miten vieläkin ajatellaan vanhanaikaisesti ja sanotaan että kissa kyllä pärjää siellä luonnosta ja metsästää oman ravintonsa kyllä kun ei se ketään kaipaa kun on niin itsenäinen.

    Tulipa kurja olo tuosta facebook- jutusta. Sanattomaksi vetää tollanen ihmisten julmuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pysty ymmärtämään sitä vastustusta, mikä kissojen kanssa tulee aina vastaan. vaikka miten on esittää jopa tutkittua tietoa kissoista niin ei vaan suostuta edes yrittämään uusia juttuja.

      Julmuus eläimiä kohtaan on mulla sellainen asia, että silmissä sumenee :/

      Poista
  12. Ai kamala. :( Se kun lapsille ei opeteta kunnioittamaan eläimiä... Ja oma surkuhupaisa ryhmänsä on omistajat, jotka kertovat jännittävänsä aina tuleeko ulkokissa päivän päätteeksi takaisin kotiin. Siihen huoleen olisi helppo ratkaisu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin väsynyt ihmisiin, isoihin ja pieniin.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)