tiistai 30. tammikuuta 2018

Modko Flip

Nyt kun meillä asuu yksi vakavan pissavaivan potenut potilas ja kaksi suorin jaloin pissavaa tyyppiä niin päätin, että veskien määrä on noustava. Tähän astihan meillä on ollut 3 vessaa.


Sitten meillä on vielä sellainen vaiva, että yhdestä Modkatista on kannen lukko mennyt rikki. Sitä ei voi käyttää (siis kantta), mutta vessa on kyllä keittiössä käytössä.


Eteisen vessa falskaa, kun noin suorin jaloin bishailevat päästelevät vessan takaseinään. Sielä pääsee tosi kivasti nesteet valumaan lattialle ja täti-ihminen saa hysteerisesti siirrellä vessaa ja pissanpoisaineen kanssa siivoilla siellä jatkuvasti.


Vaikka kovasti raivoan Zooplussan toimitusvaihtojen kanssa niin kauppanahan se on mitä parhain. ModKatin toisen vessamallin Modko Flipin hinta on siellä design veskistä varsin kohtuullinen: 60 €.



Nyt sain siirrettyä eteisen falskaavan vessan toiseksi pytyksi kylppäriin ja tämä loota muutti eteiseen, ainakin vähäksi aikaa.


 Eihän tämä yhtään ole niin nätti kuin noi meidän toiset veskit.


Silti se on esteettisempi kuin niin moni muu kissan vessa ja se on myös tosi käytännöllinen. Kansi on helppo nostaa vessaan siivotessa ja lapionkin saa veskiin kiinni. Meillä se kyllä painui muiden vessalappareiden kerhohuoneelle heti kuvauksen jälkeen. Lapio on muuten kumimaisempaa, joustavampaa muovia kuin Modkatin aikaisemmat lapiot. Ihan vaan tälleen huomioina tähän.


Kovasti se on korkeampi kuin vanha vessa.  Mutta koska se ei näytä kissanvessalta, I like! Viikonloppuna täällä  saattaa pyöriä vessaruletti, kun täti-ihminen yrittää saada veskit loksahtamaan oikeille paikoilleen. Toi saattaisi olla nimittäin kylppärissä (suihku samassa tilassa) aika hyvä, kun siinä  on noi jalat ja katto peittää hiekan...

Muuten, onko kellään tietoa mistä löytyisi  Modkattiin varaosana kansi ? Niitä on joskus ollut Zooplussalla, mutta ei kuulemma ole enää. Modkatin sivuilta voisi tilata, maksaisi kokonaiset pari kymppiä euroina, mutta kun toimitusmaksu olisi sitten kevyet 170 euroa.

Ps. Jos sillä puolen ruutua on vielä joku, jolla ei ole tullut bäniä Zooplussan kanssa niin tosta meidän linkistä pääsee kätsästi ostoksille ja ostoksen komikat tämä sitten tilittää eteenpäin eläinsuojeluun.

10 kommenttia:

  1. Ei yhtään huonon näköinen vessa! Mitä oon nettikaupassa kuvia katellu, on jääny kyllä ihan erilainen vaikutelma, kuin näistä sun kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään pöllömpi ostos, vaikka itse sanonkin :) Kansi tuntuu vähän heppoiselta, mutta muuten se on ihan jykevä.

      Poista
  2. Hieno on veski! Meidän pitäs varmaan ostaa uusi kun meiltä meni heiluriovi rikki ja nyt sieltä lentää kaikki hiekat ulos noin vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa ei ole heiluriovea, mikä on kyllä vähän buuu. Toisaalta, oli tossa eteisessä heiluriovellisen vessankin kanssa hiekkaa, että ei se nyt kamalasti ole tilannetta muuttanut meille.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Onneksi on tarjolla tollaisia tyylikkäämpiäkin vessoja. Mulle se on tosi tärkeää, että ulkonäkö ei ole liian veskimäinen. Nyt ei ole :)

      Poista
  4. Kivat postikulut. :'D Toi on tosi hyvän näköinen! Korkeus on must meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kohtuulliset, eikö :D
      Tässä veskissä muuten ilahduin siitä, että reuna on oikeasti todella korkea ja noista ei kumpikaan pissisisäpussin ohi. Siinä toisessa Modkatissa nimittäin pussin reuna ei aina riitä.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)