lauantai 20. tammikuuta 2018

Viikko 3

Kamalasti oli täti-ihminen suunnitellut kirjoittelevansa juttuja tällä viikolla, mutta sitten se kaatui sairasvuoteelle.



Meno on ollut hurjaakin hurjempaa. Katsokaa vaikka!

Makkarin patteri.


Keittiön patteri.


Makkarin patteri.
Kylmentyneet ilmat on siis ajanut katit pattereiden viereen lötköilemään.  Olen jopa nähnyt sellaisen kombon, missä mukana oli Mimmi ja Nilsson keittiön patterilla pötkönä. Pehvat vastakkain.

Katoton vessa on paholaisesta! 
Eniten aikaa vienyt tuo uusi, kamala katoton veski.
Sen kanssa on ollut helppo vahtia Börjen tuotoksia, mutta koska Mimmi tahtoo sitä käyttää kanssa, eikä Madame pissaa kuin seisaallaan. Kyllä. Vessan normaali paikka on suihkussa. Se helpottaa laidan yli suihkutettujen pisujen siivoamista aika lailla.

Ellin saalis.
Leikkimisestä on huolehtinut lainassa oleva perhoslelu.
Ja Nilsson on pitänyt huolen siitä, että kipeänäkin täti-ihminen saa olla skarppina.

Ihan ite se tonne sitten leiskautti. Kaikki sohvatyynyt jo blokkeina.




17 kommenttia:

  1. Avoinvessaongelma... auttaiskohan siihen muuttolaatikko? Meillä nääs on muuttolaatikot vessoina eikä ylityksiä tule. Tosin eipä meillä kyllä kukaan pissaa seisaaltakaan. Mut halpa testaus tuo olisi ;) Maksaa muutaman euron ja jollei vessakäyttö sovellu, niin kyllä laatikoilla on silloin tapana täyttyä jollain muulla ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan auttaisi, mutkun mä vielä jotenkin vastustelen sellaista vaihtoehtoa. Teillä se veski näytti kyllä ihan okoolta - aika huomaamaton. Mun pitää kovasti ja hartaasti pohtia!

      Poista
  2. Paranemista sulle ja hyvää kehräyttävää oloa muillekin! On muuten hieno tommonen leveä patteri, johon voisi laittaa suoraan pienen patjan. Kissat tykkää varmaan 110%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt jo terveen paperit kädessä, ehhohhohohoo.
      Toi patteri on Mimmin ehdoton ykköspaikka, se on siinä tuunannut yhden mustan verhonkin oan maun mukaiseksi, mikä tosin ei ole mun makuun :D

      Poista
  3. Ehkä sun pitäisi laittaa noihin kirjahyllyn lokeroihin kissanpetejä? Antaa periksi ja toteuttaa Nilssonin unelma? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oikeasti saattaa olla kohta ainoa vaihtoehto :D :D

      Poista
  4. Tai sitten sun pitää toivoa synttärilahjaksi (omana, Nuoren Aikuisen ja jokaisen kissan) lisää sohvatyynyjä?

    Nyt sitten vuorostaan täti-ihmiselle pikaista paranemista! Sovittaisiko, että KUKAAN teillä ei enää tälle vuodelle sairastaisi? Jooko?

    Ai juu ja sympatia myös katottoman vessan kanssa. Meillä Figo tykkäisi, mutta Friede seisontapissii joskus. Pari kertaa en huomannut heti. Vessalootan alla aikansa muhinut pissi vaatii runsaasti kloriittia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIin, sekin. Melkein kallistuisin kumminkin niihin kissapeteihin, kun jotenkaan noi sohvtyynyt esteina ei silleen visuaalisesti muo innosta :D

      Mulla saattoi aikoinaan Modkatissa käydä toi sama, kun en vielä ollut tajunnut laittaa sinne pohjan ja pussin väliin hiekkaa. Nytkin silmät alkoi vuotamaan vaan muistosta :/

      Poista
  5. Ai nyt oli sun vuoro sairastua 🙁 Lepäile itsesi kuntoon!
    Nuo leveät patteri olisivat kyllä mahtavat, kissat ei varmaan muualla makoilisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt jo onneksi kunnossa :)
      Muo harmittaa, että meillä on vaan toi yksi leveä patteri, se olisi nimittäin olohuoneessa ihan törkeän käytännöllinen ja suosittu.

      Poista
  6. Kylläpä teillä nyt sairastellaan. Toivottavasti olo on parempaan päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kunnossa ollaan :). Meillä on kyllä ollut aikamoinen putki monen perheenjäsenen voimin noissa sairasteluhommissa :D

      Poista
  7. Writer's block, been there.

    Parempaa vointia ja pikaista tervehtymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollapa hana, josta luovuutta valuttaa ;)

      Kiitos toivotuksista, nyt on jo olo vallan oiva !

      Poista
  8. Mistähän johtuu että jotkut kissat pissaa seisaalteen seiniä pitkin, hmm. Jännä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko merkkausta ? Meillä on Nisu ja Mimmi molemmat tollaisia pissajia, mutta Nisu ymmärtää reunattoman veskin, Mimmi ei :D

      Poista
  9. Sopiva tasapaino löhöilyä ja jännitystä. :D Seisaaltaanpissailut, ugh. Onnistuuko jos käyttää katon kautta kuljettavaa, mutta jättää katon pois?

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)