keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Kuninkaalliset terveiset

Hyvät ihmiskansalaiset  !

Toivotamme rauhaisaa yhteiseloa vuodelle 2018.

Kaikista eniten toivomme parempia kampaamopalveluja kissakansalaisille ja
moiteetonta ruokahuoltoa.

Ihmiskansalaiset väittävät olevansa maapallon älyllisimpiä olentoja, mutta kovasti menee kyllä niin älyllisellä pieleen niinkin yksinkertainen asia kuin mitä ruokaa kissa tahtoo tänään syödä.

Lisäksi toivomme, että Triolan kissakansalaisista myös allekirjoittanut ja sisareni Elli saavat jatkossa paremmin palstatilaa. Oletamme, että poikkeustila valtakunnassamme alkaa pikkuhiljaa olemaan loppu, jonka vuoksi blogiin tulisi saada lisää laadukasta sisältöä.




Huomasin, että Englannin kollegani yrittävät jo kolmannen kerran onnistua siinä yhdessä asiassa.  Toivotan heille onnea, mutta epäilen että homma menee taas pieleen.


Kaikista eniten toivon, että ihmiset menevät ostoksille tuon meidän Zooplussan linkin kautta, jotta voimme jatkaa hyvän tekemistä. Projektihan on minun, HRH:n suojeluksessa ja siksi asia on lähellä sydäntäni.

Kuninkaallisin terveisin,
HRH, Madame Mimmi






14 kommenttia:

  1. Täälläkin äänestetään (vaikka kuninkaalliset ovatkin rahvaanomaisen äänestyskäytännön yläpuolella) Madame Mimmi -palstatilaa! Vaikkapa kokonainen Mimmin nimikkoviikko. Ja Ellin, tietysti myös - samettiturkkiviikko ♥
    Tämähän tarkoittaisi sitäkin, että huushollin pojat pysyvät niin terveinä, ettei hätäreportaaseja tule, ja sitä toivomme tietysti kaikkein eniten ♥
    Aitona siniverisenä Mimmi harrastaa hyväntekeväisyyden pr-hommia, upea homma. Kaiken kaikiaan niin sydänten kuningatar ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika saada naiskauneutta tänne blogiin ja mitä pikemmin! Varsinkin, kun toi johtopäätös olisi todella mieluisa kaikille meille ;)

      Madame toki tietää kodittomien kissojen olot, hällä itselläänhän on takana varsinainen tuhkimotarina takana: kodittoman äidin kissalapsi, pelastettu ja sieltä ponnistus Triolan valtakunnan kuningattareksi ♥

      Poista
  2. Hyvä HRH, tervehdys täältä hieman pohjoisemmasta valtakunnasta. Puhut asiaa, meidän pitäisi päästä enemmän esille, jotta laatutaso pysyisi parhaana - Pepsi kuningatar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuningatar Pepsi, puhut tärkeää asiaa. Toivokaamme, että ihmispalvelijamme ymmärtävät vinkin ja tilanne saadaan korjattua molemmissa valtakunnissa!

      Poista
  3. Minä, nöyrin alamaisesi, Dals-Edin Prinssi Pena, toivotan teidän koko talouteenne hyvää ja rauhaisaa vuotta. Erityisesti Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne ansaitsee mitä arvokkaimmat tervehdykseni, sillä tuo toteuttamanne keräys on asia, johon ei moni muu yhtä hyvällä menestyksellä pysty. Toivon myös näkeväni ihanan Ellin näillä palstoilla entistä useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dals-Edin Prinssi Pena, tämäpä iloinen yllätys. Komea ja sopivasti ruotsalaistunut Prinssi on meidän ihastuksen kohde ♥

      Meistä on kyllä verrattaen ihanaa, että meidän linkki on löytynyt ja saamme pienin askelin auttaa apua tarvitsevia. Kaikki me yhdessä.



      Poista
  4. Kunnianarvoisa Madame Mimmi,

    Tervehdimme Teitä mitä kunnioittavimmin. Toivomme, että Te ja Elli saatte tosiaan huomiota täällä blogissa. Ehkä jopa aiemmin Sailan ehdottamina teemaviikkoina. Samalla toivomme, että taloudessanne pysytään terveinä ja nykyiset vaivat hellittävät, jotta voitte keskittyä muihin asioihin. Suuresti arvostamme myös panostustanne rahankeräystyöhön!

    Uskomme myös, että arvauksenne Englannin-kolleegoiden onnistumisesta Siinä Yhdessä Asiassa on hyvin valistunut. Valitettavasti.

    Parhain terveisin
    Friede, valtakuntansa valtaapitävän kissan ominaisuudessa demokraattisesti kaikkien valtakunnan kansalaisten puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnianarvoinen Friede,

      Kiitämme kauniista sanoistanne ja arvoistamme demokraattista otettanne
      valtakunnassanne.
      Me tulemme jatkamaan hyväntekeväisyysprojektiamme, tulemme pahoittelemaan Englannin epäonnistumista taas kerran, kun sen aika on.

      Poista
  5. Kiitos mielyttävästä puheesta, Your Royal Highness Madam Mimmi.
    Me alamaisenne, Pricesses of Åbo, vaadimme valtakuntanne ladyjäsenille lisää palstatilaa ja myös sen vuoksi toivomme, että valtakuntanne lordit pysyvät terveinä ja hyväkuntoisina.
    (Tähän kohtaan hoviniiaukset) - Sofia of Åbo ja Olga of Åbo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Princesses of Åbo,

      Arvostamme suuresti kommenttejanne ja ihastuksissanne ihailemme tärkeitä titteleitänne, Sofia of Åbo ja Olga of Åbo ♥

      Poista
  6. Täälläkään noi ihmiset ei ihan tajuu ton ruokinnan päälle, ykskin kerta yrittivät antaa mulle possun suikaleita en tod syö muuta kuin possun ♥ Puhut mimmi myös asiaa noissa parturihommissa ja oon tosi pahoillani kans siitä että teidän täti-ihminen otti mallia meidän mamista. Hohhoijakkaa noiden kanssa.. -Coco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kamala pettymys, että vuosienkin jälkeen ihmiset vaan ei opi.
      Myötäntuntoni myöskin huonosta hovikampaajasta, oliskohan joku valmis kurssittamaan ne edes huonoiksi ? Nythän leikkausjälki on todella huonoa.

      Poista
  7. Hyvin puhuttu.
    Ja se että ihmiset ja äly viihtyis samoissa nahkoissa, no sehän on ihmisten keksintöä vaan. Eli ei kovin varteenotettavaa.
    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kissakollegani, kiitos lämpöisistä sanoista.

      Taidatte olla täysin oikeassa ihmisistä ja älystä, ei niillä liene toivoa.Onneksi kissoina tiedämme tämän ja siedämme sen.

      Hyvää uutta vuotta ♥

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)