sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Syömään !

Itselläni lemmikkimessujen odotetuin juttu on PrimaCatin standi ja sen messutarjoukset.
Nyt ei siis puhuta mistään pikkualennuksista, vaan ihan tuntuvista sellaisista.

Yllättäen pussiin pamahti yksi Nilsson.
Muun muassa meille ostettiin:

32 purkkia annosaterioita: 15 €
400g raksupussit: 5 pussia 10 €
Multipack annospussit: 5 kappaletta 10€ x 2

Lisäksi bloggaajille oli  kassillinen maistiaisia. Se on oikeasti aika harvinaista lemmikkipuolella, siis goodiebagit. Valtaosa firmoista ei ihan ymmärrä vielä tätä uuden maailman meininkiä missä blogien tuomaa näkyvyyttä arvostetaan ja halutaan. Onko sitten, että ei luoteta siihen oman tuotteen hyvyyteen ja pelätään negatiivisia arvosteluita?

Tätä en nyt sitten sano sillä, että vinkuisin tällä ilmaisen tavaran perään. Itse vaan teen todella paljon ostopäätöksiä mm. kosmetiikan kanssa ihan blogien arvostelujen perusteella, koen ne luotettavina lähteinä ( feikit kehut kyllä tunnistaa aina, on vaikeampi valehdella kuin kirjoittaa totta ). Vaikka meillä siis ostetaan PrimaCatia ihan omalla rahalla kanssa niin kyllähän se mieltä lämmittää, kun saa kissoille pussillisen ruokaa. PrimaCatilla on promotiohommat hanskassa.



Vaan takaisin asiaan: nyt on sitten lootat täynnä syötävää pidemmäksi aikaa. Säästöä syntyi vaikka kuinka ja luonnollisesti katit aloittivat PrimaCat lakon sunnuntaiaamuna. Yleensä nopeasti ahmitut safkat jäi lautaselle.

Ota niistä nyt selvää. Selvää on, että ruuat on hetken tauolla ja sitten ne alkaa taas maistumaan.
Kissat. 

Ps. Huomioittehan, että ainoastaan raksut on täysravintoa eli jos syötätte noita märkäruokia niin vitskuhommat pitää tsekata!






18 kommenttia:

  1. Sehän on selvä juttu, että kun kerran on raahannut kotiin paljon jotain tiettyä ruokaa, ei kissat sitä suostu syömään :D Eiköhän se siitä vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tiedän, että paussi tulee herättämään mielenkiinnon taas näihinkin herkkuihin. Mutta nauru kyllä pääsi, kun noi KAIKKI alkoi samantien nyrpirstelemään :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ei ollenkaan ! Ja ny ton ruokaa sitten varastossa vaatekaappia myöten ;)

      Poista
  3. PrimaCatilla on näkynyt olevan kunnon promot. Kyllä ne kattiaiset taas pian sitä suostuvat syömään, mitä nyt näyttävät, että ovat Kissoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä on. Niiden kauppahinnat on se verran tyyriitä, että en viitsi neljälle katille sieltä ostaa mutta messuilla ei voisi olla ostamatta ;)

      Tuolla noi ruuat odottaa, kunnes ne alkaa taas maiittamaan. Eikä taida mennä edes kovin pitkään jos kissani tunnen <3

      Poista
  4. Itse ehdin huomata siut messuilla ohimennen, kun kävit meidän ständillä/ohitit sen. Moikkasitkin ja tunnistin siut kyllä, mutta olin siinä vielä sen verran disorientoitunut, että en ehtinyt kunnolla moikkaamaan.

    Oli kyllä taas aika hulinaa messuilla :-) Vähän ehti kyllä myös shoppailla tuliaisikin näädille. Mutta blogipostausta en jaksanut nyt illalla edes miettiä. Josko sen huomenna saisi kirjoitettua.

    Lauantainakin nukahdin melko heti yöpaikkaan päästyä, enkä hievahtanutkaan ennenkuin kello aamulla soitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli siinä kokoajan sellainen tungos, että päätin vaan pikaisesti huikata moikat - ei ihme että olit ihan disorientoitunut. Hienoa tietty, että ihmiset on kiinnostuneita mutta kyllä te olette siinä aika kovilla esittelemässä näätiä!

      Mäkin nukahdin lauantaina sohvalle, sen jälkeen kun sain tiristettyä jutun blogiin. Sänkyyn en edes jaksanut raahatua.

      Mä jään mielenkiinnolla odottelemaan teidän messukoostetta :)

      Poista
  5. PrimaCat on kyllä saanut blogien kautta niin paljon huomiota, että varmasti ovat saaneet monin verroin takaisin sen rahan, jonka ovat bloggaajille annettuihin maistiaiskasseihin käyttäneet. Niillä tosiaan on promootiohommat hallussa. Sellainen kassillinen ei kuitenkaan niille maksa ihan kauheasti kuitenkaan, ei varmaan kymppiäkään per kassi. Satasella saa monta potentiaalista uutta asiakasta. Lehti- tms. perinteistä mainosta ei varmasti saisi muualta kuin jostain peräkylän sanomista (en kyllä mainoshinnoista mitään tiedä, paitsi että kallista on).

    Aina hyvä kun saa kunnollista kissanruokaa halvalla!

    (Kauhea ihme tuo Nilsson kassissa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti ovat saaneet ja kivahan se on hyvälaatuisista, kotimaisista ruuista täällä toitottaakin ;)
      Mä olisin valmis koittelemaan muidenkin juttuja, ruokia jne. , meillä sentään on 4 kattia testaamassa. Mutta ei sitten, kun ei ole ketään joka tuotteitaan tahtoisi koekäyttöön antaa. Höh.

      Mä kanssa olin ihan että, mitä ihmettä Nisu ! Ethän sä yleensä....... :D

      Poista
  6. Mekin saatiin primacattia ja hauhauchampionia, mutta eihän ne meidän kotiin tullut :') Salaa annoin ne sitten parempiin suihin! Kyllä voisin tännekkin ne mieluusti ottaa, muttakun ei voi syödä tai en ole edes uskaltanut kokeilla kun noiden mahat on niin hektisiä! Royal caninilta saatiin kaksi sensitive ruokaa jotka syötin Ruffelle, nyt eletään jännityksessä jääkö karvoihin yllätykset! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hyvä kun saa ne paremmatkin suut sitä ruokaa, vaikkei ne samassa taloudessa asukaan ;)

      Täällä on peukut pystyssä, että se sensitive ruoka toimisi Ruffelle <3

      Poista
  7. PrimaCatilla on kyllä ollut onnistunut markkinointi jo pitemmän aikaa :) Joskus sai ruokakaupastakin ilmaisia näytepusseja raksuista.
    Heh, meillä on tällä hetkellä tonnikala-lakko, arvaa mitä on ruokakaappi pullollaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HA! Kohtalontoverini ! Mä en ostanut tonnikalaa juuri ollenkaan, mutta ajattelin aamulla koitaa maistuisko. No se maistui, oikein hyvin. Koska niitä ei ole kaapissa kovin montaa. Tottakai siis maistui.

      PrimaCat kyllä tietää, mitä tekee. Ja hyvä niin.

      Poista
  8. PrimaCatilla on parhaat mainokset (ei näillä hampailla parsaa purra jne) ja niiden innoittamana olen välillä ostanut kissoille pari pussia! Yleensä ostan samoja merkkejä, joten blogimainonta saattaa innostaa kokeilemaan uusia merkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen varsin ihastunut tuohon pupukorvamainokseen :)

      Kissojen kanssahan se on aina arpapeliä, mikä maistuu mutta kyllä mä äkkiä kauppaan kipitän, jos jossain blogissa joku tuote on saanut hyvtä arvostelut :)

      Poista
  9. Minä ostin myös kolme satsia PrimaCat-pussiruokia, pääosa kana-surimia ja vähemmän tonnikalaa - koska toisen kissan maha vaikuttaa menevän sekaisin paljosta tonnikalasta ja kana on sille aina kelvannut hyvin - ja eipä se kanapöperö sitten kulunutkaan kupista, mutta tonnikala meni kuin kuumille kiville! Patee ei ole ainakaan ennen herroille kelvannut, joten noita purkkeja en ole kokeillut. Ja onpa kaapissa runsain määrin Miamor-pusseja, jotka myös ovat joutuneet boikotin kohteeksi. Epätoivoissani olen kokeillut monia ruokasortteja. Kissat tuntuvat olevan sitä mieltä, että miksi heille ei anneta tosi herkkuja kuten Latzia. (Markettiruokia en ole tavallisesti tarjonnut. Latzia aion nyt sekoittaa Miamoriin saadakseni sen kulumaan, ei se heti tapa.) Porsaan suikaleet eivät enää kelpaa, jauhelihasta puhumattakaan. Mush-lihapullia ei edes maistettu, ja viimeksi ei kelvannut enää porsaan sydänkään. Myönnän, että se oli jääkaapissa pari päivää odottamassa pakastusta, joten kai se ei ole herrojen mielestä tuoretta. Kissat ovat laihoja. Onneksi hyvälaatuiset kuivaruuat ovat tähän asti kelvanneet ja isompi kissa ei välttämättä muuta kaipaakaan. Kissat ne osaavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle on ihan pakko nauraa, sorry :D KISSAT!
      Mulla on Latz kanssa käytössä niille ruuille, jotka ei muuten kelpaa. Latz huntu päälle ja jo alkaa ruuan imurointi ;)
      Paitsi eilen, vaikka kaikki olivat suuressa nälässä tyttöjen hampaanpoiston takia.... Ekaa kertaa ei meinnut Latz maistua.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)