lauantai 12. marraskuuta 2016

Messuttelua

 Tänään oli messupäivä. 

Päivä alkoi kissabloggareiden sumppituokiolla ja olihan siitä pakko saada kuva.

Jaaha. Vähän heikohkoa varjoeläinkuvaakin siinä, selvät sormethan ne.
Vaan kuinkas yhden kissabloggaajan kävikään? No silleen, että sen kamera ei tominutkaan. Toi Nikon tossa kuvassa. Oliskohan syynä ollut kotona edelleen latauksessa oleva kameran akku ?

Siinä se muo odotti akku täydessä latingissa, kun tulin kotiin. Kuvaa somistaa Nisun häntä.
Plan B otettiin käyttöön ( ei tosin sitä viiniä) ja kännykkä sitten on syyllinen kaikkiin kuviin tällä kertaa.


Mutta siis nyt niihin messuihin. Tarjolla oli taas vaikka mitä ja järjestelyt on hoidettu yhtä laadukkaasti kuten aina.  Tänä vuonna keskityin vaan Elmaan, koska Elma on parasta maailmassa. Ja tietty Lemmikkimessuihinkin. Tottakai.

Lilli ja Lyyli nokosilla.
Eikä  muuten vähiten possujen takia. Lilli ja Lyyli tosin olivat erittäin väsähtäneitä, kun shöyt oli tosi rankkoja: tylleröt oli ilmeisesti tänäänkin keskittyneet tonkimiseen, kuten eilenkin.  Vaan ihania ne oli tossa kuorsatessaankin.

Tässä muuten pari menovinkkiä Elmaan, siellähän siis voi tehdä muutakin kuin vaan ihastella eläimiä.

Valion  lypsylehmät.

Valion pisteellä pääsee harjoittelemaan lypsämistä. Vielä en ole uskaltautunut, josko ensi vuonna?

No mutta, B-MAN*  jengin kokoisisia poneja ;)
Perheen pienimmille shetlanninponiratsastusta tarjolla. Mini-ihmisten suosikki, jonoista päätellen.

Kenkiä, isoja ja pieniä. Ja sitten tosi isoja.
Huomenna pääsee seuraamaan kengitysseppien SM-kisojen finaalia, on muuten rankan näköistä hommaa. Viime vuonnahan tehtiin historiaa, kun Riina Villanen voitti ensimmäisenä naisena tittelin !

Kengättömiäkin hevosia on tarjolla.



Keppihevosareenalla tapahtuu, voisin ehkä haluta nähdä tuon  klo 12 alkavan isä&lapsi kepparikisan ! Epäilen, että lapset on tässä lajissa parempia kuin isänsä...

Kepparit tallissa.

Eikä Elmat olisi Elmat ilman Rekku Rescuen pistettä  ja Miracle's Nails  Miran kynsistudiota. 5 euroa:  lakkaus ja leimaus. Itselle sievät kynnet ( kävin titenkin, koska tämä on mun traditio ) ja Rekuille rahaa kodittomien hoitoon. WinWin.

Ihan vaan pari kynsilakkaa....
Voi sieltä ostaa vaikka joululahjojakin.

Rekut osastolla 3c3.

Lemmikkimessuilla  on tarjolla kissanäyttelyitä, kahden eri järjestön toimesta.

Tämä komea sphinx herra on nimeltään Jacko.  Hurmaava.
Ostettavaakin löytyy, mutta niitä en kuvaillut. Olin nimittäin kerrankin maltillinen, enkä tuhlaillut. Olin myös yllättävä ja istuin kuuntelemassa Lemmikkilavan ohjelmia.

Sunnuntaina tarjolla.
Tänään ihastuin kesyrottiin, kuuntelin Suuren kissatutkimuksen tuloksia ( vaikka ne olen jo kuullutkin  Suuressa kissaseminaarissa). Suosittelen myös Sirpa Pietikäisen haastattelua. Ja tietty Kissojen maailmanhistorian esittelyä, itse kirjailijan toimesta.

Tämä siili on nimeltään Eve. Eve on vähän ujo, mutta hurjan söpö.
PrimaCat ei taaskaan pettänyt. Messutarjoukset on taas loistavat.



Meille ostettiin massiivinen lasti ruokaa, kahden ison pussillisen verran. Siitä sitten ihan oma juttunsa tuloillaan.

Ruokaa! 
Tämän päivän erikoinen oli Kissakkaan Minnan auttaminen olemalla ihmisjalustana Kissakaan facebook sivuston livelähetyksissä.  Minna haastatteli Sympaatti eläinklinikoiden paria eläinlääkäri ja nyt sitten tapani mukaan alan valmistelemaan puhettani parhaasta kuvaksesta seuraaviin oscareihin...

Nämä olisi kissan hampaat.

Sitä voisi luulla, että jokainen vuosi on saman toistoa mutta ei se vaan ole. Vaikka vuosittain mukana on samoja juttuja ja firmoja niin itsestä on paljon kiinni mitä messuilta saa mukaansa.

Ensi vuonna saatan jopa mennä metsämessuille kunnolla ihmettelemään maailmaa, mistä en tiedä mitään!  Ja sitten ihastelen taas possuja.


22 kommenttia:

  1. Pakko ihan ensiksi korjata, että varjoeläinkuvassa on selvä Hapsiainen, ei mitkään sormet! :P

    Siili on maailman söpöin! Niin pieni ja suloinen, ei voi ymmärtää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan mennä katsomaan, kuka Hapsiainen on ja totta puhut: Hapsiainenhan se kuvassa on :D (Mä olen niin vanha ja roikun Tavastian ovella odottelemassa keikkojen alkua kun Hapsiainen oli teeveessä ).

      Siilin söpöysarvo on joitan 1000000, kun maksimi on 100 <3

      Poista
  2. Paras kamera on se, joka on saatavilla ;)

    Mutta mää en varmaan koskaan pääse tonne :( Taaskaan en, kun just olin reissussa toisaalla. Vaikka nuo olis niiiiin kivat messut varmaan, ja siellä olisi kaikkea mielenkiintoista ja ihanaa. Siispä sanon saman kuin vissiin kolmena tai neljänä edellisenä vuonna: ehkä ensi vuonna sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kävi :D Onneksi oli kännykkä mukana JA laturi. Sain sentään jotain kuvia.

      Ensi vuonna varaat marraskuun tokan viikonlopun messuille, eikö?

      Poista
  3. Ai niinkö kameran kanssa kävi, vaikka akku oli täynnä ;D

    Messuilla saa kyllä aikansa kulumaan. Possuja tosiaan nukutti kovasti. Siili ei kävellyt minua lainkaan vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vaan kävi :D Aloin kuvaamaan noita messarin palloja ja luulin, että kamera on mennyt rikki. Kunnes tajusin....

      Mä lähdin messuilta vasta vähän vaille kuusi, työpäiväksi voisin sitä jo melkein sanoa. Ja kotona aloin kirjoittamaan ja editoimaan kuvia. vaan on se sen väärti, kiva päivä !

      Siili oli esittelyssä lemikkiareenalla ja käveli mun eteen omistajansa kanssa :)

      Poista
  4. Mä näin varjokuvassa luppakorvaisen saksanpaimenkoiran. Ja NYT muistin laittaa kameran akun vihdoin lataukseen! =) Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Vaikka näin messujen jälkeen. Sait messuista kyllä paljon irti! :) Mun yksi kohokohta oli, kun pääsin silittämään vaaviräggäriä. <3 (Ja haisunäätyläistä! <3 <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, saksanpaimenkoiran jopa :D mä näen vaan sormet tai sitten Ellin mainitseman Hapsiaisen ;)

      Kamerahommissa on niin kamalan paljon muistettavaa! Muo vähän nauraataa, kkun justiinsa enne tota kuvaa olin niin kehuskellut että muistin ladata sen akun...iin no. Jotain muuta en sitten muistanutkaan :D

      Mä en nähnyt vauvvelikissoja ollenkaan, hööööh. Ja Miikkis - se haisunäätä, se on blogitähti: http://paarynaelain.blogspot.fi. Mähän pääsin viime vuonna pitämän Mihailia sylissä ja rakastuin ihan kamalasti :)

      Poista
  5. Elman puolelta löytyy, kieltämättä kaikkea jännää menoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmat on kyllä ihan huikeat messut, ihan parhaat :)

      Poista
  6. Heh, sellanen varjoeläin... Kukahan noin törkeesti tunkee sormensa toisten kuviin... :D
    Keppihevoset jäi kokonaan näkemättä, muuten on aika paljon samoja juttuja onnistuttu näkemään. Nyt kun vielä sais blogitekstin aikaseks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi edes tehnyt jotain valtavan upeita kuvioita niillä nakeillaan, mutkun ei. Pelkät sormet vaan ;D

      Toi keppihevostelu oli mulle täysin uusi juttu ja ne oli siellä samalla sunnalla missä oli seppien SM:t. Että hevostelua ihan kunnolla on sekin laji :)

      Poista
  7. Kiitos messuraportista! Mulla jäi väliin ku on kamala lentsu. Elma on ihan parasta ja koko syksyn sitä odotti, sitt kävi näin:( Metsä on sitt toiseks paras, suosittelen ens vuonna sinne. Tosi, tosi mielenkiintoista tietoa sieltä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaatten hyvä, kiva että kelpasti :)

      Toivottavasti lenssu alkaa jo helpottamaan ! Tosi harmi, että justiinsa tämän viikonloppu sulla meni sairastellessa :( Ensi vuonna paremmalla onnella, sitten :)

      Ja kiitti vinkistä, ensi vuonna tutustun sitten metsämessuihin suositusten mukaisesti ;)

      Poista
  8. Hitsit, sä olet ehtinyt tekemään vaikka mitä! Meitsi vaan pyörii kotosalla... Ensi vuonna menet lypsylle, se on helpompaa kuin livenä. Noi lehmät ei taatusti potki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sulla onkin siellä hoidettavana minimies ja isot tilukset ja talo. Ja Jalo ;) (Pakko oli alkaa riimittelemään :D )

      Oikean lehmän utaresiin en uskaltaisi kyl koskea, joten ensi vuonna sitten tota ehmää lääppimään. Jos siis siinä ei ole kauheat jonot ;)



      Poista
  9. Voi kun siellä oli taas kaikkea kivaa! Miten tuossa ehtii minnekään kiertelemään kun päivä täynnä mielenkiintoisia luentoja? :D

    Onneksi kännykkä pelasti, tosi kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, onneksi toi kännykän kamera ei ole ihan fiasko :)

      Periaatteessa jos kaiken tahtoisi nähdä ja kokea niin sitä pitäisi käydä tuolla vähintään kahtena päivänä. Tai jopa kolmena: perjantaina kaikki muut messut. Lauantaina Elma ja Lemmikki. Sunnuntaina luennot. Tai sitten toistepäin.

      Poista
  10. Mulle taisi käydä vuosi sitten niin että muistikortti jäi kotiin.. onneksi kaveri lainasi omaansa sitten huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounoooooou :D Mullakin meinasi pelastuminen melkein tapahtua, Kissakolmion väellä oli ylimääräisiä akkuja mukana. Canoniin :D Ja mulla siis Nikon....

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)