maanantai 2. marraskuuta 2015

Tylsää kissaneloa ja täti-ihmisen menoa

Se nyt vaan on niin, että täti-ihminen laiminlyö kissoja riekkumalla pitkin maita ja mantuja. Ruokahuolto kyllä toimii niin kuin toimii muutkin huoltotyöt mutta onko täällä kissoille seuraneitejä tarjolla? No ei ole !



Yksi meno joka varmaankin kiinnostaa kissablogissakin ainakin jonkin verran on Indiedays Blog Awards-gaala, jonne pääsin viime lauantaina ystäväni Erjan avecina.

Kännykkä, yökerho ja huono kuvaaja = täti-ihmisen tuotokset.
Positiivisenä ihmisenä uskon, että kissablogeille ei koskaan tule omaa sarjaa eli omaa kutsua ei kannata kamalasti odotella. Siitä syystä oli todella mielenkiintoista päästä katsomaan minkälaista menoa moisessa tilaisuudessa on. Ja siis olihan Erjan blogi Andalusian auringossa kisaamassa vuoden inspiroivimman ruokablogin palkinnosta.Palkintojen jakoa odottelimme möllöttelemällä uskomattoman upeita halloweenasuja, nauttimalla ilmaisia juomia ja syömällä cocktailpaloja. Ja jännittämällä. Ihan kivaa, mutta keski-ikäinen täti on yökerhokiintiönsä jo käyttänyt, joten...

Mutta sitten vasta alkoikin olemaan tosi kivaa.

Numero Yksi. Number one. 
Näin siinä sitten kävi, että poistuin yökerhosta voittajan kera. Siirryimme kantabaariimme juhlimaan voittoa ystävien kanssa. Aamuun asti. Tottakai.

So ? Ei kiinnosta ainakaan kissaa. Ihan. vaan. Tiedoksi. 
Kyllä mulle kumminkin kelpaisi joku gaala meidän kissablogien tiimoilta, mutta sitten en tule jos tarjolla on tonnikalaa ja kissanmaitoa.

Tässä  vielä kaikkien sarjojen voittajat.









24 kommenttia:

  1. Voi Börje tuota sun ilmettäs, et paljon tympääntyneemmältä voi näyttää <3 :D

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Luulisi täti-ihmisen tajuavan tosta katseesta mistä kissan tuuli puhaltaa näistä justuista ;)

      Poista
  3. Tonnigaala on ihan riittävän hyvää, tuumaa KissaKaramelli Böölle.
    Ja onnea voittajalle sekä voittajan ystävälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonnigaala oliskin kyllä aika oiva, mutta kissoille. Ihmiset vaan pilaa bileet räpättämällä tyhjänpäiväisiä ja lisäilemällä huulipunaa kokoajan ;)

      Kiitos toivotuksista, olen vieläkin niin onnellinen Erjan saamasta tunnustuksesta !

      Poista
  4. Nyt mamma pikkasen rauhoitu ja kotiudu kissojen seuraksi...vielä ehdit ennen kuin alkaa pikkujoulukausi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti yritetetään, mutta vielä pitää tiristää pari päivää messuilla, sitten niitä pikkujouluja. Sen jälkeen täti kaatuu sohvalle kuukaudeksi ;)

      Poista
  5. no nyt tuli tippa silmään :-) kiitos sinulle!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sulle vielä kerran ihan miljoonasti onnea ♥

      Poista
  6. Tosi kiva kun tulee lähipiiriin! Ja pileeeet...

    Meiän kissoilla on sama ongelma: tylsää. Ihminen liikaa poissa. Koitan sanoa niille, että SIKSI TEITÄ ON KAKSI - LEIKKIKÄÄ! Joo & joopajoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli tosi upeata olla paikalla todistamassa voitto. Ja juhlia niitä ;)

      Meidän jengillä on muuten sama tekniikka, kavereita olisi koko kämppä täynnä mutta ei. Ei leikitä, vaikka tunnetaan. Täti-ihminen kotiin !

      Poista
    2. Tänään oli päivän kuluessa koko Dog Turbo tyhjennetty! Fiksuja lapsia. Tai Ilona on tyhjentänyt ja toi toinen kattonut vierestä ja napsinut raksuja.

      Poista
    3. No todellakin fiksuja! Hyvin organiseerattu, Zetor.... ;D

      Poista
  7. Voi Börje! Mää sulan ton sun katseesi edessä ♥

    Hyvähän se on täti-ihmisen päästä gaaloihin ja juhliin. Mutta ymmärretään kyllä kissakansalaisten närkästys myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä tunnen syyllisyyttä sen edessä ;)

      Kissakansalaset tulevat saamaan kyllä jossain vaiheessa palveluskunnan takaisin omaan käyttöönsä, mutta että sen eteen pitää tehdä protesti oikein...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Raukat kissakansalaiset, aina kärsimässä ensimmäisenä ;)

      Poista
  9. Voi Börje :D ♥ Kyllä se vielä iloksi muuttuu! Ihan uusi tuttavuus minulle tuollainen gaala, kuulostaa jännittävältä! Onnea ystävällesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaalat on tuolla jumppa-, terveys-,kauneus-, ruoka-, muotipuolella säännöllisiä, siellähän on noita portaalejakin vaikka kuinka. Sponsorit tahtoo näkyvyyttä, kuten bloggaajatkin. Rahaa liikkuu noilla markkinoilla, puhumattakaan kaikista kylkiäisistä (ja aveceista ) ;)

      Börje tajuaa määräillä muo aina mun kotona ollessa oikein kunnolla, että kaikesta huolimatta hypin loppupeleissä jonkun toisen pillin mukaan ;)



      Poista
  10. Siistii, kaverisi voitti! (Ja tämä mamma on kyllä ihan sulaa vahaa Börjen edessä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vieläkin tosi kikertelevän onnellinen oli Erjan puolesta ja itsekin oon vähän lesona, kun se on kumminkin mun hyvä kaveri ;)

      Sulla Minna on tosi hyvä kissamiesmaku, Myrsky ja Böö. Salskeita komistuksia molemmat :D

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)