Oukääk. Aloitetaan pitkällä johdannolla.
Tulen eläinrakkaasta suvusta. En ehkä tykkää kaikista eläimistä ihan yhtä paljon kun Vaasan mummoni, joka sanoi kärpäsiäkin onnenkärpäsiksi. No, kärpäsiä tulee sisälle pyytämättäkin mutta ensimmäisen kissani sain varmaan noin 5-vuotiaana, Tampereen mummon naapurilta.
Kissa oli kaukana luovutusiästä, mutta mitäpä silloin aikoinaan tiedettiin. Miuli Bamssi Mutikainen oli seuranamme viitisen vuotta. Neitokainen oli leikattu mutta vapaasti liikkuva ja oli jäänyt ilmeisesti auton alle ja raahautunut kotimme lähellä olevalle teollisuusalueelle jossa vartija oli sen päästänyt tuskistaan ampumalla (?). Miuli on haudattu Kumpulantien varteen, ristiin oli kirjoitettu "Rakas kissa" .
Kävelin Miulin haudan ohi joka päivä koulumatkalla mennen tullen ja itkin salaa kissan perään 3 vuotta. Ja moikkasin hautaa sen jälkeenkin vuosia.Nyt sille paikalle on rakennettu talo.
 |
| Taru ja Miuli |
Allergian aktivoiduttua eläinten kanssa oleminen muuttui kavereiden ja sukulaisten lemmikkien ihailuksi ja naapurin koiran ulkoiluttamiseksi, mutta muuten suhde eläimiin muuttui varsin välinpitämättömäksi. Eläinten oikeudet kyllä kiinnosti, mutta satunnaisia eläinkokeettomia tuotteita lukuun ottamatta en silläkään saralla ollut kovin valveutunut.
9 vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa. Ystävystyin saman tien nuoremman Crazy Catladyn kanssa ja juttua kissoista kuuntelin innolla. Muistan todenneeni jossain vaiheessa, että jos voisin ottaa lemmikkejä, ne olisi kissoja. Ja kissojahan ne sitten oli.
Kun selvisi etten enää olekaan allerginen kissoille ja Börjen muutto kotiin oli varmistunut, alkoifanaattinen tietojen etsiminen. Tunsin, etten tiedä kissoista mitään. Google kului melkein puhki, kun joka ilta kuukausien ajan kaivelin tietoja kissojen ruuasta, kissoista yleensä, kissojen terveydenhuollosta, leluista, kielestä jne.
Ja niin se elämä muuttui. Kissoista tuli harrastus.
Börjen jälkeen nuorempi Crazy Catlady alkoi vinkkailemaan kodittomista kissoista ja kissaseuralaista Börje tarvitsikin. Löytyi Mimmi ja samalla eläinsuojelutyön tukeminen, puhumattakaan Ellistä ja Nilssonista. Pyrin puhumaan kodittomien puolesta aina kun vaan se on mahdollista. Nisu vaan tekee sen aina välillä vähän vaikeaksi ;)
Kissojen kanssa olisi voinut arki pysyä muuten lähes samanmoisena kuin ennen, mutta sitten tuli blogi. Kuvanmuokkaus ja kirjoittaminen alkoi viemään illoista aina enemmän aikaa siinä vaiheessa, kun sivupalkissa olikin parikymmentä lukijaa lyhyessä ajassa. Blogin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja päässyt messuilemaan useamman kerran ja pitänyt haisunäätää sylissä!
Triolan myötä eläimet ja niiden oikeudet ovat alkanut kiinnostamaan taas laajemminkin. Kuuntelen mielenkiinnolla eri eläimistä faktoja ja suitsutan lajinmukaisen elämän perään niin teollisuudessa kuin lemmikkeinäkin. Kananmunat hankin jo Vaahterameän EggPressin kautta, koska kanojen elämä on mielekästä. Lihahommissa yritän kanssa aktivoitua, mutta tunnustan käyttäväni kaupan lihahyllyä edelleen turhan usein. Kaapista löytyy Animalian keittokirjaa ja WWF saa joka kuukausi pienen ropposen täti-ihmisen palkasta.
Summa summarum: Eläinharrastus on antanut uutta sisältöä elämään sekä uusia ystäviä. Uuden harrastuksen ja herättänyt sen maltillisen eläinaktivistin itsessäni.
Lisäksi tietenkin kuvissa esiintyvät ärsyttävän ihanat ja rakkaat Börjen, Mimmin, Ellin ja Nilssonin. Monesti ollaan nuoren aikuisen kanssa todettu, että mitä meidänkin elämä olisi ilman katteja.
Ainakin monin verroin tylsempää.
Ken haastetta ei vielä ole saanut, ottakoot se sen tästä mukaansa !
9 vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa. Ystävystyin saman tien nuoremman Crazy Catladyn kanssa ja juttua kissoista kuuntelin innolla. Muistan todenneeni jossain vaiheessa, että jos voisin ottaa lemmikkejä, ne olisi kissoja. Ja kissojahan ne sitten oli.
Kun selvisi etten enää olekaan allerginen kissoille ja Börjen muutto kotiin oli varmistunut, alkoi
Ja niin se elämä muuttui. Kissoista tuli harrastus.
Börjen jälkeen nuorempi Crazy Catlady alkoi vinkkailemaan kodittomista kissoista ja kissaseuralaista Börje tarvitsikin. Löytyi Mimmi ja samalla eläinsuojelutyön tukeminen, puhumattakaan Ellistä ja Nilssonista. Pyrin puhumaan kodittomien puolesta aina kun vaan se on mahdollista. Nisu vaan tekee sen aina välillä vähän vaikeaksi ;)
Triolan myötä eläimet ja niiden oikeudet ovat alkanut kiinnostamaan taas laajemminkin. Kuuntelen mielenkiinnolla eri eläimistä faktoja ja suitsutan lajinmukaisen elämän perään niin teollisuudessa kuin lemmikkeinäkin. Kananmunat hankin jo Vaahterameän EggPressin kautta, koska kanojen elämä on mielekästä. Lihahommissa yritän kanssa aktivoitua, mutta tunnustan käyttäväni kaupan lihahyllyä edelleen turhan usein. Kaapista löytyy Animalian keittokirjaa ja WWF saa joka kuukausi pienen ropposen täti-ihmisen palkasta.
Summa summarum: Eläinharrastus on antanut uutta sisältöä elämään sekä uusia ystäviä. Uuden harrastuksen ja herättänyt sen maltillisen eläinaktivistin itsessäni.
Lisäksi tietenkin kuvissa esiintyvät ärsyttävän ihanat ja rakkaat Börjen, Mimmin, Ellin ja Nilssonin. Monesti ollaan nuoren aikuisen kanssa todettu, että mitä meidänkin elämä olisi ilman katteja.
Ainakin monin verroin tylsempää.
Ken haastetta ei vielä ole saanut, ottakoot se sen tästä mukaansa !
Hieno tarina ja liikuttavaa tuo Miulun poismeno ja kun moikkasit sitä vuosikaudet.
VastaaPoistaKitios :) Vuosien varrella puinen risti lahosi ja kirjoitus katosi, mutta oli aikojenkin päästä helpottavaa nähdä se.
Poista♥ ♥ ♥ ♥
VastaaPoistaMitä sitä olisi ilman kissoja, siinä todellakin kysymys! Kerran kysyin Friedeltä, että mihinkähän minä joutuisin ilman sua. Se vastasi, ettei uskalla ajatellakaan.
Mainiota sunnuntaita nelikolle ja palvelusväellensä!
Friede on viisas kissa ♥ Ja kyllä vähän hassukin :D
PoistaKiitti toivotuksista, sinne se vilahti se sunnuntai. *huoh*
Bloggaaminen ja verkostoituminen on kieltämättä joskus vaarallista :D Meilläkin Mihailin piti tulla ihan vain lemmikiksi ja kotimaskotiksi rottaharrastuksen oheen. Nyt paria vuotta myöhemmin Mihaililla onkin sitten blogi ja facebook-sivut, näätäpäiviä on tullut pidettyä jo useampi ja sitä on päätynyt Suomen lemmikkihaisunäädät ry:n perustajajäseneksi ja puheenjohtajaksi. Siihen päälle kaikki ne pojan myötä tavatut toimittajat, ja nyt ollaan ensikuussa menossa myös Ylen studioon. Että ihan vain lemmikinomistajana tässä mennään ;D
VastaaPoistaTeillä on vielä sen verrran erikoisemmat noi lemmikit, että osutte silmään ihan toisella tavalla :D
PoistaHyviä filmauksia, Miikkkiksestä on kyllä kehittymässä aikamoinen julkkis !
Ihana Taru!
VastaaPoista♥
PoistaHieno tarina! Muutamia yhtymäkohtia omaan kissaelämään: lapsuuden kissa, sen jälkeen allergia, josta päässyt eroon ja sitten oman kissan hankinta :)
VastaaPoistaAllergiasta paraneminen taitaa olla aika yleistä, mä ja sä ei olla ollenkaan ainoita jotka on aikuisena päässyt vaivasta. Eikä ollenkaan pöllömpi juttu, terkkuja vaan meidän kaikkien kateille ;)
PoistaOlipas tätä kiva lukea! Tosi kiva tarina :)
VastaaPoistaKivakiva:)
PoistaIhana tarina. Mahtaakohan siinä talossa, joka on rakennettu siihen Miulin haudalle, kulkea kissa, joka käy lohduttamassa surullisia ja hoitamassa sairaita kenenkään näkemättä...
VastaaPoistaIhana ajatus, mun Miuli olisi pitäässä huolta siellä oman kodin lähellä ♥ ♥ ♥
PoistaVoi pientä täti-ihmistä ja Miulun kohtaloa. Minäkin muistan ensimmäisen kissamme kuoleman -se oli aivan kauheata:(
VastaaPoista♥ ♥
PoistaIhana tarina, johon helppo samaistua =)
VastaaPoistaSe on jännä miten toisista tulee – ei kissaihmisiä vaan– kissaentusiasteja (lue: kissahullu). Termeissä on merkityseroa, minkä tunnistaa toinen samanlainen ;)
Ihana toi kissaentuasti , kuulostaa niin paljon paremmalta kun kissahullu :D
PoistaJa kyllä, kissaihminen ja kissaentuasiasti on täysin eri asia. Kissablogistaniasta löytyy jälkimmäisiä reilusti :D
Kiva postaus!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIhana tarina ja tunnelmalliset kuvat! Tosi hienoa, että Miulin aikaan oli kuitenkin leikkausjutut jo tiedossa, vaikkei luovutusikä ollutkaan! :)
VastaaPoistaEpäilen kyllä, että mun äiti oli vaan edistyksellinen ja muuten kissoja ei juurikaan leikattu. Kauhulla ajattelen sen ajan kissaraukkoja, tietämyt kissoista oli niin vähäistä ja kissojen elämät oli täynnä sairauksia, korvapunkkeja ja huonoa ruokaa. Meillä toisin Miuli söi paistettua maksaa ja jauhelihaa. Jos ne ei kelvannut kissalle, oli mulla ja mun isällä ruuaksi maksa- tai jauhelihakastiketta ;)
PoistaJa kiitos, kiva kun tykkäsit tarinasta !