keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014

Vuosi sitten täällä hortoili yksi kissa opiaattipäissään yhtä hammasta köyhempänä.



Tiedä sitten, määrittikö tämä käynti vuoden teeman mutta riskiä ei enää otettu tänä uutena vuotena. Onneksi ei tarvinnutkaan, koska 2014 jää kyllä historiankirjoihimme siksi vuodeksi kun täällä tehtailtiin diagnooseja. Meillä asuu sitten 1 x kaliki, 2 x  astma, 1 x forl ja 3 x pullukka ;)

Pillit  pitivät pintansa asiallisena leluna. Ja Elli Nilssonin vinkuleluna.

Ihminenkin olisi saanut leikkiä imurin kanssa enemmän, kuvasta päätellen....

Meillä ollaan myös vastattu haasteisiin jokusen kerran ja itsekin kehiteltiin yksi haaste johon saatiin kivasti mukaan osallistujia. Sisustettu on niin ihmisten toimesta (aika vähän) kuin meidän ammattilaisen toimesta (aika paljon) .


Meillä vaihdettiin savipohjainen hiekka ekologiseen vaihtoehtoon  ja siitä pidettiin.  Kissojen palveluskunta kävi  kahteen otteeseen Berliinissä ja kissat saivat parasta mahdollista hoitoa kotona Grannyn toimesta.

Valta vaihtui, mutta kerran kuningatar, aina kuningatar. Ruokahommat on täällä edelleen lähellä sydäntä ja jos ne on kaukana siitä leikki kaukana !







Vuonna 2014 meillä alkoi ulkoilu sujumaan. Harrastus, jota tulemme jatkamaan.



Blogille vuosi oli todella hyvä. Vaikka postauksia tuli vähemmän kun edellisvuonna, lukijamäärämme kumminkin  kasvoi. Kiitos siis vanhoille ja uusille lukijoille:)

Kesäkussa tuli ilmoitus, että Triolat olisi vähän kuin 10 parhaan lemmikkiblogin listoilla *klik*. Ollaan kyllä tosi lesoina tosta. Toinen huippuhomma oli, kun saatiin bloggajapassi Meidän viikonloppu-messuille. Tupla-leso.



Tähän siis päättyy vuoden 2014 postaukset, seuraavaksi aloitetaan vuosi 2015.

Oikein hyvää Uutta Vuotta ja kiitos viime vuodesta !

Jäikö teille jotain mieleen meidän vuodesta, mitä en itse tuossa maininnut ?

22 kommenttia:

  1. Ihan kattava kooste tämmöiselle vajaan vuoden verran mukana olleelle lukijalle :-) . Kiitos mielenkiintoisista hetkistä kissanelikon ja henkilökunnan kanssa, oikein hyvää alkavaa uutta vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaksatte hengailla meidän kanssa, eiköhän täällä sama meno jatku tästäkin eteenpäin :)

      Poista
  2. Kiva kooste! Kiitos, Ja tulevalle vuodelle paljon onnellisuutta ja terveyttä ja toivotaan ettei SE mellasta pahasti 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Zepa !

      SE saisi olla kyllä tämän vuoden lomalla jossain ihan muualla, todellakin. Meillä kun toi sisustaja on taas aktivoitunut ....

      Poista
  3. Vautsi ootte päässy top kymppiin voikun mekin päästäs joskus, haaveita haaveita ;) Harmi, että teilläkin on sielä päässä ollut paljon sairastelua niin on meilläki,n tais olla aika sairas rikas vuosi.. Toivotaan että tänä vuonna sairasteluja ei olisi niin kissat ja ihmiset saavat mielenrauhan :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijoitus oli kyllä tosi iloinen ylläri , sijalla 8 kaikista blogeista ja kissablogien numero 3 lämmittää vieläkin tosi paljon mieltä :)

      Teille ja meille toivon huomattavasti terveempaa uutta vuotta - se olisi kiva juttu se !

      Poista
  4. Hyvää, vaivatonta ja rauhallista(!) uutta vuotta teillekin! Hyvä kooste tämä oli. Eläinsuojelullisia asioita te kanssa piditti hyvin esillä, ensin helmikuussa oli se haaste, johon otitte teemaksi ne jutut, ja sitten oli Sohvia ja Kisu ry:täkin vielä. Plus tietysti lauman oma rescueus ;)

    Tästä on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sehän on kumminkin meidän punainen lanka tässä blogissa :) Kiva, että se on teillä mielessä meidän blogista <3

      Tästä lähtee sitten uusi vuosi samojen aiheiden ympärillä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Teille kanssa tosi hyvää uutta vuotta !

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta teille! Paljon on vuoteen mahtunut, kaikenlaista kivaa ja vähän ikävääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin !

      Toivottavasti tuleva vuosi tuo enemmän kivaa ja vähemmän ikävää. Vaikkakin,molemmat kuuluvat elämään.

      Poista
  7. Kiitos ♥ Oikein hyvää alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  8. Hyvää Uutta Vuotta teille ihanalle poppoolle :) On ollut ilo lukea blogianne ja välillä opettavaistakin kun ei ole kissoista niin paljon kokemusta. Mun vuoden kohokohta oli tavata meidän-viikonloppu-messuilla teikälänen journalisti, sai olla itsekin tosi lesona ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liinukka !

      Kiva kuulla, että meistä on ollut hyötyäkin :) Tänä vuonna haette tekin boggaajapassia niin päästään yhdessä lesoileen journalisteina ;)

      Poista
  9. Oikein hyvää uutta vuotta Trioloille ja henkilökunnalle, unohtamatta ykkössisällöntuottajaa: ♥ Nisuri I suurta ♥ !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisu, teille kanssa koko jengille oikein hyvää uutta vuotta !

      PS. Nisuri I Suuri on muuten löytänyt taas svenginsä eli inspiraation ja meillä muuttuu sisustukset päivittäin ;)

      Poista
  10. Diagnooseista kun ei puhuta, on teillä ollut varsin mukava vuosi. Ainakin seurata! Kiitos että saimme jakaa kaikki nuo hetket kanssanne :) Oikein hyvää alkanutta vuotta, olemme edelleen täällä ruuden toisella puolen :)

    VastaaPoista
  11. 2014 on ollut sairasteluvuosi itse kullekin (täällä ientulehdusta, allergiadiagnoosi, haavan tulehtuminen), toivottavasti tämä vuosi on siltäkin osin parempi! Hyvä saavutus tuo blogisijoitus ja bloggaajapassi sekä ulkoilu toki! :) Kiva saavutus, että saitte vessaksi ekologisemman vaihtoehdon, mie en viitsi alkaa testaamaan kun monilla kissoilla se ei ole toiminut ja on sellainen tuntemus, että me kuulutaan siihen porukkaan. :D

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)