Trio lähtee Hotel Grannylään all-inclusive lomalle. Tiedossa on 7 ******* luxuslomaa katetulla parvekkeella, hyvällä ralliradalla ja auliilla palveluskunnalla varustettuna. Luvassa on myös joka päivä yksi ateria hömppäruokaa: Latziaaaaaaa! Muuten toki ruokaillaan sääntöjen mukaisesti, mutta lomallahan saa vähän irrotella?
Katetun parvekkeen näkymä oravalaan ja lintulaan |
Ongelma on siis lähinnä täti-ihmisellä, kun jo tietoisuus trion tulevasta poissaolosta on itkettänyt viikon verran. Ikävä on kova. Olisi jo sunnuntai.
Kiihdytysajorata |
Lisäys: Kaiken tuon epätoivoisen ikävän keskellä oli täti-ihminen vahingossa jo julkaissut tämän vaikka se oli aivan puolivalmis. Nyt on kuvat lisätty ja ikävöinti voi jatkua.
Lomalla kuuluukin irrotella. Täti-ihmisen täytyy nyt kehittää jotain sijaistoimintoja kissojen silittelyn sijaan.
VastaaPoistaTsemppiä. Kyllä sinä yhden viikonlopun saat kulumaan.
Kiitti tsemppauksesta, sinne jäi katit häntä pystyssä tutkimaan hotellia eikä täti-ihmisen kutsuhuudot kiinnostanut sitten yhtään :)
PoistaKun Mimmi kumppaneineen pääsee lopultakin lomailemaan, kuvioihin ei kuulu palvelijoista huolehtiminen.
PoistaLomalla kuuluu olla kivaa, ja hienolta näyttää tuo kiitorata. Mitäs muuta on lupeissa?
Viimeisimmän puhelun mukaan siellä on ehditty syömään kanaa, leikkimään, pissaamaan ihan oikeaan paikaan, levätty ja taas vähän syöty. Leikitty. Ja lomalla oltu vasta muutama tunti.
PoistaKun Minttu ja Peppi pääsivät hotellilomalle, mie onneton soitin seuraavana päivänä kuullakseni uutisia. Jostain syystä mieheni naureskeli huolilleni.
VastaaPoistaKatit olivat tyytyväisiä hotellissaan, ja kun haimme ne pois, Minttu laittoi hanttiin, olisi viihtynyt pidempäänkin.
Hotellissa sai kattella toisia vieraita, tietysti lasiseinän läpi, mutta kuitenkin ja seinässä oli luukku, josta sai kattella lintuja ja muit joutavampia kulkijoita.
Tottakai sitä pitää omistaan huolta kantaa ja mun mielestä pitää soitella hoitopaikkaan vaikka monta kertaa päivässä !
PoistaIhania noi Peppi ja Minttu kyllä on, nättejäkin kun mitkä vielä :)
Jestas mikä rallirata! Mahtavaa! Vaikeusastetta sitten rallaamalla tuossa seinuvarressa tavaroiden yli ;)
VastaaPoistaMuutoinkin kuulostaa kyllä hyvinkin seitsemän tähden hotellilta! Tipula ja oravalakin, ja herkkuja! Mutta silti ymmärrän hyvin ihmistä, se eroahdistus osaa olla melkoinen.
Hyvää viikonloppua kumminkin, kaikille osapuolille!
9 metriä suoraa kaistaa, siinä saa jo hyvät nopeudet päälle. Täytyy toivoa, etteivät höpökatit keksi sitä seinän seikkailurataa, muuten ei täti-ihmisen äitee saa nukuttua kun tavarat lentelee rallin aikana !
PoistaTäältä kanssa sinne oikein hyvää viikonloppua, täti-ihmisellä on enää vain noin 35 tuntia ja sitten ne tulee taas kotiin. Jibii!
Kun on hetken erossa, on jälleennäkeminen ihana! Sitten kun ovat mokomat leppyneet ;) Aina se ei hoidu hetkessä!
VastaaPoistaParempi olisi leppyä, kun suunnitelmissa on lahjoa niitä sydämellä ja leikillä. Ja vähän karkilla kanssa! Ja jos noi ei toimi niin nöyristely kissoille on ihan kivaa puuhaa ;)
Poista