sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Messut

Lauantaina täti-ihminen heräsi migreeniin eikä messuja voinut ajatellakaan. Kalenteri raivattiin siis sunnuntaina osalta tyhjäksi, koska messut. On. Käytävä.

Palloseinä.


6834 askelta. 4.4 km. Noustut kerrokset: 3, 3 1/2 tunnissa. Messuilu on oikeasti kivaa, ne on ammattitaidolla rakennettu kasaan mutta ehkäpä tämä täti teki virheen siinä, että kävi lapsimessuilla ensimmäistä kertaa. Tässä tulee se pommi: se täti tykkäsi niistä !  Siis Lapsimessuista, kyllä. Ehdottomasti näiden messujen mielenkiintoisin osasto. OHO.

May the force be with you, too..

Värikylläistä, paljon esillepanijoita Lidliä myöten, puuhasteltavaa ja maisteltavaa.

Garkkii! En ostanut.


Pikkutivoli

Sen vuoksi sitten se oman alan messutarjonta tuntui niin jo nähdyiltä. Samat myyjät, samat tavarat. Paitsi PrimaCat puuttui. Eikä se ollut ollenkaan iloinen yllätys, koska heillä on aina ollut messujen parhaat tarjoukset.

Börjen karva seikkaili messuilla kanssa tädin potkassa! 

Eläinystäväni helli taas kerran  koiraihmisia. Tarjolla oli oikeasti niin paljon koirajuttuja, että kateeksi kävi. Oli monta kehää, oli monta vain koirille omistettua kojua ja koiria, koiria, koiria. Ei sillä, kyllä ne koiratkin on ihania ja kiva, että koiraharrastus on niin suosittua. En siis kritisoi tätä sillä, että koirajuttuja pitäisi vähentää - luonnollisesti sitä annetaan, mille on kysyntää.

Ja olihan kissojakin paikalla reilusti, kun ne näytelmät, mutta ei se sama juttu ole.  Nyt vaan alkaa nämä kissanäytelmät olla niin nähty, että niistä ei niin innostuneen tädin olisi aika pitää niistä pieni paussi?

Tosin näytelmien isoin juttu oli kuvan komistus Emppu, joka suukotti karhealla kielellä nenänpäästä. Rakkauteni roihuaa täydellä liekillä, edelleen.


Kuten myös oli Kermakupin Lilja , joka siis vaan muina kissoina siinä istui oman Emännän sylissä gamalan hälinän keskellä. Vaikuttavaa.


 Tämä merirosvopapukaijakissa!


Oikeat papukaijat taas häiritsi eurooppalaiskissa Ry:n standillä edustavaa Callea, mutta ei onneksi ihan koko aikaa.


Ja näinhän mä ne chincillat.  Ovat kuulemma muuten aika perusterveitä. Ja elinkaari sama kuin kissoilla 10-18 vuotta. Ja näytillä oli yksi vaalea kaveri, jonka nimi oli Pasi. Mieletön nimi, tulin todella hyvälle tuulelle. Chincilla Andeilta, nimeltä Pasi. Hekoheko !

Onneksi kamera tarkensi hihaan, eikä chincillaan....
Hetken harkitsin, että pitäiskö tytöille ihan omat...?

Pinkit vaunut € 75, normaali hinta € 85. Takana sitten sporttiset deluxet...
Empun kanssa halailun lisäksi päivän kohokohdaksi nousi nämä kaksi makkaraminionia.

Itzy ja Mitella.
Syksyllä 2015 pääsin pitämään sylissäni Miikkistä, haisunäätää. Miikkiksen kanssa asuu joukkio frettejä (kannattaa muuten lukea kavereiden elämästä heidän blogista Päärynäeläin ja makkaraminionit).
Keväällä 2017 sain sitten pitää sylissäni kahta näätää. Fretit Itzy ja Mitella tulivat syliin vuorotellen ja täti-ihminen oli haltioitunut ! Jostain kumman syystä fretit on viehättänyt allekirjoittanutta yli 20 vuotta, mutta koskaan aiemmin en ole lähikontaktiin asti päässyt. Vikkeliä ja söpöjä tyyppejä nämä fretit. Kiitos Susanna taas ihanasta kokemuksesta :)

Näädillä on muuten vahva ominaishaju, jota sitten toin sormissa tuliaisina omille kissoille.
Eipä olisi vähempää voinut kiinnostaa. On noi kummallisia otuksia, noi mun kissat.

Omista tärpeistäni nappasin  ModelExpon ja sielläpä sainkin hetken tuntea ammatillista ylpeyttä.

Satamahommia ja omia kontteja pienoismalleina. Yay. Ps. Olen toimistossa töös, en ahtaaja ;) 

Seuraava nukkekoti teki vaikutuksen.

Kah, Simpsonit ! 
Donitsitkin lattialla, ihan parasta !

Kiitos taas kerran messuista. Tällä kertaa tuli rutkutettavaa oman kyllästymisen takia, mutta sehän ei ole messujen vika se. Paljon myös näyttää tulleen sieltä ötökkäpuolelta kumminkin innostuneita fiilareita ja uusia kokemuksia, huomasin tässä tätä kirjoittaessani ja kuvia editoidessani.

Saldo on siis vahvasti plussan puolella, taas kerran.
Ja kaappiin ostin niitä Power of Naturen raksuja. Senkin hokasin omista tärpeistä ;)



21 kommenttia:

  1. Tosi kivan kuuloiset messut! Ihania nuo fretit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fretit on kyllä aikamoisia! Ja yksi päivä tajusin, että mullahan on kotona frettimäinen kissa: Nisu ;)

      Poista
  2. Kiva postaus! Minun lemppari oli ModelExpon moninaiset yksityiskohdat, kuten nuo kontit :D Kissapuoli jätti bloggaajan vaisummaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uskomattomia juttuja on kyllä pienoskoossa rakennettu, ne oli kyllä iso ihmettelyn aihe. Ja kyllä noi kontit lämmitti sydäntä vaikak vapaalla olinkin ;)

      Poista
  3. Onpas salarakas kalpea talven jäljiltä! Noh, kesä ja aurinko korjaa asian ikkunalasinkin läpi. :D Lapsi-messuihin olisi pitänyt näköjään tutustua tarkemmin! Mulla meni ihan oli nuo SW-hahmot..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salarakas on komea, muistakin sitten laittaa sopivasti aurinkokerrointa päälle ettei toi jumalainen hipiä kuumetu liikaa ;)

      SW-tyypit oli ihan Lastenmessujen ja Modelexpon rajamailla, siellä takana.Tai sitten ne oli jo lähtenyt takas enterpricelle, jos kävi siellä suunnalla kovinkin myöhään :D

      Poista
  4. Mun lemppari messuilla oli SER-FER koju :) Näin ekaa kertaa omien tuotteet myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli oikein hyvä lemppari :D Mäkin viihdyin siillä kojulla jonkun aikaa. Pariinkin kertaan ;)

      Poista
  5. Chinchillatpa onkin pitkäikäisiä! En olisi uskonut.

    Tuo sun salarakas on kyllä melkoisen komea. Ja olen vakaasti ja edelleen sitä mieltä, että tuo rakkaus oli tähtiin kirjoitettu. Tuollainen katti sopisi sulle ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ne oli aika söpöjäkin vielä ;) Mutta kyllä mä vaan olen kissaihminen, se taas varmistus.

      Ehkäpä joskus mulla onkin naku söpläinen täällä, jos rescue puolelta sellainen löytyy, joskus kaukana tulevaisuudessa ;)

      Poista
  6. Kiva postaus! Olisin vähän kade, ellen olis itsekin käynyt. Tosin lapsimessuilla EN, eikä kaduta vieläkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä kyllä ihmettelisin suuresti ja joutuisin varmaan ensiapuun, jos SÄ menisit lapsimessuille :D

      Ja kiitos !

      Poista
  7. Hih, lapsimessuilla meitsikin viihtyi varmaan parhaiten. En ois uskonut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin ?!?!??
      Mitä ihmettä on tapahtunut :D ?

      Poista
  8. Ihminen ystävineen oli päättänyt, että lapsimessuille ei sitten ainakaan mennä. Ystävän pentu saatiin lykättyä fudismatsiin Mikkeliin.
    Oli pakko mennä lapsimessujen läpi, kun haluttiin katsastaa outlet-osasto. Iski kyllä panikki: Äkkiä pakoon lastenvaunuvyöryn alta. Aikaa meni kissa- ja koirapuolella, Outletissä ja ennen kaikkea yläkerran luonasbuffetissa, jossa ahneet mätti ruokaa pari tuntia.Jäi harmittamaan, ettei kädentaitomessuille ennättänyt, ei vaikka oli koko päivän paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi tavallaan aika hyvä tsägä sen migreenin kanssa: sunnuntaina ei ole niin paljoa jengiä liikenteessä ja menin lapsipuolelle heti aamupäivästä ;)

      Ps. Buffahommat on parhaita, ikinä ja vähintäänkin siellä pitää käytää se pari tuntia !

      Poista
  9. Eipä kestä :) Söpö kuva meidän junnuskoista <3 Messuilla tytöt leikkivät selvästi roolienvaihtoleikkiä, kun meidän riiwiö oli ihan sylinunnu, ja meidän rauhallisin oli hyvin valppaana ja menevänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan sen sulle emailiin tulemaan, saat sen omiin arkistoihin. Ja saa käyttääkin julkisissakin:)

      Tytöt oli hurmaavia <3

      Poista
  10. Mua alkoi naurattaa tuo papukaijapiraattikissa, kun aloin miettimään miltähän Coco näyttäisi minun olkapäällä :DDD Harmi ettei tätä voi mitenkään kokeilla, eihän tuo pysyisi siinä sadasosasekuntiakaan.. Oivoi, mutta olisipa hulvatonta nähdä joku isoja karvainen kissa olkapäällä. Joskus konalassa näin pyöräilevän miehen jolla oli kisu olkapäällä se oli myös aikamoinen näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkoi muokin naurattamaan, Coco sun papukaijana :D Tai te pyörälenkillä........ :D

      Poista
  11. Börje oli hengessä ja matkassa mukana. ♥ Valitettava totuus, että tällaisissa lajienvälisissä tapahtumissa koirat nostetaan aina isoimpaan rooliin, kun harrastajakunta on sen verran isompi muihin nähden. Mutta taisi siellä olla kissoillekin jotain ja se on hyvä se! Ihania eläimiä siellä ainakin oli! ♥ Ja aina tottakai toiveessa, että kissojen kojumäärä laajenisi ainakin lähelle koirien tasoa.

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)