sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Olipa kerran vuosi 2016

2016  jää Triolan ja Nisun historiaan vuotena, jolloin kirjoituksia tehtailtiin vain 127 kappaletta.
Se on aika vähän, koska täti-ihminen tahtoisi kirjoittaa 3-4 juttua per viikko. 
Mutta minkäs teet, kiirettä on pidellyt. Jälkitautina kiireestä on tullut vielä sellainen vaiva, että täti-ihmisellä on krooninen ikävä kissojaan.

Töissä. Ikävä kyllä näitä töitä on ehkä hyvänä vuonna kerran :)

Kissojen terveyshommien kanssa päästiin aika helpolla, mutta tuhottoman kalliilla. Nyt on sitten jokaiselle hammasharjat hankittu ja kaapissa on 3 hammastahnaa innostamassa harjaushommia, mutta arvatkaa vaan kuinka se etenee. Ei etene. On vastustelevia kissoja ja liian kiireinen täti-ihminen. Kaipa se on tukkarahaston kanssa perustettava hammasrahastokin.

Psykiatri Nilsbert Von Riiviöstein

Nisun astmaa hoidellaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja se mikä tuli selväksi on, että hyvänä kautenakin bongia tulee käyttää muutaman kerran viikossa ettei keuhkojen tulehdustila pääse kehittymään. Se on ton astman kanssa se ennaltaehkäisy ja oireiden minimointi aika isossa osassa.

Kissavaunuhommat on myöskin jäissä, koska se vaan ei ole mun juttu. Mutta siitä huolimatta on pakko sanoa, että kätevät ne vaan on. Tyttöjen vieminen bussilla tohtorille olisi ollut tuskainen matka kopissa, mutta vaunujen kanssa se ei olisi voinut helpompaa olla.  Tarvittaessa siis nielen ylpeyteni ja teen reissuja kissat vaunussa.

Rolce Royce


Nuoren aikuisen muutto on lähetänyt Börjeä ja täti-ihmistä. Tai sitten täti-ihminen kelpaa Börjelle paremman puutteessa. Niin tai näin: tämä tätsy on tilanteessa voittaja: rakkautta tursuava Börje ilahduttaa jopa öisin klo 3.30 vaikka silloin ei kyllä voida kauhean pitkään rapsutella ja sössötellä.


Pussaillaanko? 


Kaiken kaikkiaan vuosi oli ihan hyvä, mutta 2017 saa kyllä olla parempi. Ja paremmaksihan sen tekee enempi aikaa kissojen kanssa.

Se olkoon täti-ihmisen uudenvuodenlupaus.

Enempi aikaa kissojen kanssa.










28 kommenttia:

  1. Hyvä lupaus! Kiva aamuherätysaika; sinullehan se varmaan käy ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mieluisa, ainakin tekee kaikkensa pitääkseen ton lupauksen ;)
      Heöön rakkauskohtauksen uhriksi, kello oli silloin4.30. Ei sekään ollut ihan ideaali aika ...

      Poista
  2. Mulla olisi kyllä aikaa harjailla hampaita: kaapissa on elokuusta asti ollut tyttöjen omat pikkuharjut. Mut ku ei mukamas ehdi.
    Kantsii antaa säännöllisesti ( flixotine ?) astmalääkettä niin sydän ei rasitu.
    Kisuille terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan näin, että täällä ei myöskään edes yritetä tehdä sitä aikaa hampaiden harjaukseen...hmm.

      Mä en muuten tota sydänhommaa suoranaisesti edes tiennyt, kiitti ! Tästä eteenpäin Flixotideä menee joka viikko tohon kissaan, silloinkin kun se on täysin oireeton.

      Poista
  3. Hyvä Uudenvuodenlupaus, kissojenkin mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaa kyllä kaikki muut karkkilakko-lupaukset ja on helpompi pitää ;)

      Poista
  4. Haha.. Börje!
    Kyllä tykkää kissat lupauksesta. Itekin pitäisi luvata, mutta kun sille ei voi mitään, että työ matkoineen voi viedä kymmenenkin tuntia päivästä. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se Böö kyllä vähän helppo ;)

      Valtaosan munkin ajasta syö työ, mutta katotaan saadaanko ajasta nipistettyä edes vähän noille kateille.

      Poista
  5. Pussaillaan!! Anytime Börje!

    Toivotaan teille (ja luonnollisesti kaikille muillekin) terveyttä ja hyvinvointia, sekä paljon yhteistä aikaa. Työrintamalla täti-ihmisellä saisi olla tuollaisia kuvanmukaisia työkeikkoja ihan säännöllisesti ;-) Mutta vaan työaikana, ettei yhteinen aika kissojen kanssa kärsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Börje on kyllä olevinaan vähän vaikea, mutta kumminkin se on tosi helppo ;)

      Juu, ei itatöitä, ei ! illat on kissoille omistettu. Nih.

      Poista
  6. Pusut Börjelle ♥ Ja muillekin ♥

    VastaaPoista
  7. Hyviä lupauksia! Samoja voisi lupailla täälläkin, mutta työ, mikä valitettava välttämättömyys, että saa pidettyä possun pumppua pöydässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, työ.
      Vaan eipä noi katit taida muo kaivata, ihan vaan minä niitä ;)

      Poista
  8. Oikein hyvä uudenvuodenlupaus! Meillä kanssa on joo kissoille hammasharjat. Kaapissa. Jotkut ihan pakkauksissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsin mieluisa sitä jopa yrittää pitää ;)

      Mutta hei toi, että ne on pakkauksissaan. Se on hyvä. Suojaa pölyltä ;)

      Poista
  9. Oikein todella hyvä lupaus! Meillä ei oo lupauksia tehty, eikä tehdä, ehkä sitte vuoden päästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli helppo tehdä, muunlaisiin ei täällä edes ryhdyttäisi ;)

      Poista
  10. Hyvä lupaus, toivottavasti toteutuu ja laatuaika kissakansalaisten kanssa lisääntyy!

    Herra Nilsson on erinomaisen näköinen otus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, nytkin istun kotona niin onko niitä kissoja lähistöllä? No ei. Kaikki on nukkumassa, kukin missä lienee :D

      Nisu on kyllä aikamoinen kissakansalainen, Ulkonäöstä lähtien ♥

      Poista
  11. Robert ei saanut mitään hampaiden harjausohjeita, ihme kyllä. Ja me ollaan annettu tikkien parantua jo kohta puolivuotta, ehkä voisi harkita hammaspesujen aloittamista..
    Voi Börje ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään kyllä saatu ohjeita harjata, ihan vaan ite päätin, ostin enkä sitten kumminkaan harjaa ;) Ehkä mäkin vielä odottelen, että ne tikit parantuu kunnolla ;D

      Poista
  12. mitenhän se kissojen hampaiden pesu on niin kovin raskasta, eihän siinä mene kuin hetki mutta silti jää aina itseltäkin tekemättä.. Ihan ihmeellistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Ja kun nyt ei todellakaan puhuta mistään kahden minuutin aamuin, illoin harjaamisesta ? Voi meitä. Laiskiaisia ;)

      Poista
  13. Hieno määrä julkaisuja tuli silti, meillä jäi harmillisesti vain 90 julkaisuun! Ja samaa vikaa, halua olisi ollut enempäänkin. :/

    Meillä harjaus on ottanut uutta puhtia alleen kun olen saanut tsempattua itseäni hokemalla "vie vain 10 minuuttia päivästä, mutta valtava vaikutus suun terveyteen". Tuli huomattua, että kerta viikkoon harjaus on Rakulle aivan liian vähän. Vuosi 2015 oli aktiivisin hampaidenharjausvuosi ja viime vuoden alussa ell sanoi, että Rakun hampaat on niin hyvässä kunnossa, että seuraavaa käyntiä voidaan myöhentää puolella vuodella eli 10-12 kk sijaan seuraava käynti 1,5 vuoden päästä. Nyt kun hampaita katsoo, niin ei millään voida odottaa edes sitä 12 kk mitä tähän asti.... Viimeistään ensi kuun alussa pitää käydä putsaamassa hampaat, jolloin edellisestä putsauksesta on n. 10 kk.

    Ihana Börje! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ton ajan kanssa, kun ei ehdi kirjoittamaan vaikka kuinka tahtoisi :/ Mutta hei, ensi vuonna molemmilla ainakin yksi juttu enemmän kun viime vuonna?

      Sitä pitäisi ajatella toi harjaus justiinsa noin ja vielä vaikka mietti, että se on hyvää bondausaikaa kissan kanssa. Kunhan kissakin iolisi samaa mieltä... :D

      Börje on ♥

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)