lauantai 3. syyskuuta 2016

Elli viis vuotta !

Sanotaanko niin, että 4 kissan synttäreitä on välillä niin hankala muistaa.
Nytkin tuli kuukauden huti. Ne oli 4.8.

Ensin olin ihan, että ollaan vaan hissukseen enkä mainitse asiasta mitään, mutta koska Elli on muutenkin niin aliedustettuna täällä blogissa niin ei käy. Elli ansaitsee päivityksensä, vaikka sitten myöhässä!

Tuli kiire soittamaan Mialle, kun tämän kuvan näin! Tässä muuten Ellin kotihoitajan oma blogi, siellä on omia kissoja ja pikkuruisia hoitolaisiakin parhaillaan ;) 
Ellin tarina kerrottuna vuonna 2012.  Ylenpalttinen riehuminen on jäänyt, mutta puskeminen ei.
Kitinä painiessa jatkuu edelleen ja rakkaus ruokaan.

Kah, mun kameralla saa tälläsiäkin kuvia! 
Ihmisen kanssa on kiva leikkiä, karvakansalaisten kanssa taas ei niinkään - paitsi jos on voitolla. Kynsin leikkaaminen on edelleen haasteellista, mutta nykyään me tiedetä daamin kommervenkit ja joku ei vaan pääse pakoon.

Tämäkin filtteri oli ihan kamerassa itsessään mukana. Katoha.
Yksi juttu mitä ei ole muuttunut ollenkaan: Ellin kauneus. Elli ihastuttaa kaikki uudet ihmiset kauneudellaan, Sheba-kissa mainitaan lähes aina.

Ihana Elli ! 
Aikuisen Ellin elämään on astunut rapsuttelu. Ennen niin tarkka katti on tajunnut koko kehon rapsuttelun ihanuuden ja nykyään neitoa saa rapsutella masusta ja leuan altakin. Jos oikein osuu sormet oikeaan kohtaan niin Elliltä lähtee jalat alta ja katti kumoutuu kyljykselleen. Sitten jatketaan rapsuttelua.

Pelkkiä silhuettikuvia tarjolla, huomaan...
Ikävä kyllä Ellin inho kameraa kohtaan on säilynyt muuttumattomana. Jutun ensimmäistä kuvaa lukuunottamatta, kuvat on otettu lauantaina 3.9. Tarjolla profiilia, koska naamakuvat ei vaan Ellille sovi. Ei, ei ei.

Huolimatta siitä, että Elliä ei blogissa niin usein näy niin on se ihan yhtä rakas kuin muutkin. Kotiin tulessani annan ensimmäisenä Ellille suukon kirsulle rapsutusten kera ja sitten vasta muille. Aamulla suukotan Ellin ensimmäisenä ennen kissojen ruokaa.  Ellin kanssa me leikitään nouda-leikkejä.

Elli on ihana, kaunis ja ihmisiä rakastava puskurikatti ja me ollaan todella onnellisia, että Elli on meidän perhettä 

41 kommenttia:

  1. Elli! Mun suosikki! Pusu pusu rapsu sydän ♥ sydän

    VastaaPoista
  2. Onnittelurapsutukset ihastuttavalle Ellille ♥

    VastaaPoista
  3. Onnea Elli! <3 Yhtä kaunis kuin aina =^^=

    VastaaPoista
  4. Onnea Elli! Kaunis hän on ja varmasti upea muutenkin. :)

    VastaaPoista
  5. Onnea ihana Elli! Paljon paljon rapsutuksia ♥

    Elli tietysti ajattelee, että ei sovi katsoa kameraan, kun katsojat kumminkin pyörtyisivät siitä kauneuden määrästä ja satuttaisivat itsensä. Ja kuka sitten ruokkisi kissat, jos kissatädit olisi rikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rapsut hoidettu kissaan asianmukaisin sössötyksin ;)

      Rikkinäisiä kissatätejä ei saa olla, joten jatkossakin kuvaamme profiilia. Varmuuden vuoksi.

      Poista
  6. Suuret onnittelut Ellille! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea Elli-suloisuus! ♥ Sheban kuningattarelle sopiikin hyvin ylelliset profiilikuvat. Lohdullista, että jollain muullakin lipsahtaa välillä synttärit ohi. Meillä niitä on vain kahdet, mutta silti kävi köpelösti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli kiittää ♥

      Kyllä kahdenkin kanssa on haastetta muistaa synttäreitä, tietenkin on ;)

      Poista
  8. Isosti onnea ihanalle kisssneidille! <3

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea ja makeita rapsutuksia possun pumppuaterian jälkeen kauniille Elli-neidille! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥

      Mistähän sä oikein arvasit, että juhlaruokana oli possun ♥ ?

      ;D

      Poista
  10. Kävin kattomassa linkitkin. Ihania... Paljon onnea suloiselle Ellille! Rapsutteluun kaatuva kissa on niin herkku, nam nam... pikkasen samaa vikaa Ilonassakin, mutta ujommalla tatsilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kurkit nekin, Kissakon kuvat on ihan törkyhyviä ♥

      Hyvä Ilona, hienoa että kaunokainen alkaa suvaitsemaan rapsuja noinkin antaumuksella . Tähän sellainen sydänsilmähymiö !

      Poista
  11. Paljon onnea Ellille, siniselle kaunottarelle!

    VastaaPoista
  12. Onnea ihana Elli, meidänkin suosikki - tietenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli kiittää ja kovasti ihmettelee, että oikeinko siellä sinisistä kissoista tykätään ;)

      Poista
  13. Onnea Elli-kaunottarelle! Tuo vauvakuva on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli kiittää ! Vauvakuva hurmasi tämän tädin kertaheitolla, edes tilin saldoa ehtinyt tarkistaa kun piti varmistaa ettei kissa vaan tule jonkun toisen varaamaksi ;)

      Poista
  14. Myöhästyneet onnittelut kaunottarelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myöhästyneet oli synttäritkin niin silloin varsinkin sopii toivotuksetkin vähän myhässä ;)

      Poista
  15. Ihana ihana Elli, myöhäiset onnittelut! <3

    VastaaPoista
  16. Sitten ei varmaan parin viikon myöhästyminen onnitteluissakaan ole niiiiiin paha. :DDD Suuret onnittelut kaunokaiselle! ♥ On se niin mahtava seurata miten luonne kehittyy ajan saatossa, meilläkin meni 3 vuotta ennen kuin Haiku alkoi tulemaan syliin. :)

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)