keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Zoologischer Garten Berlin

Läntisen Berliinin keskustassa Zoon rautatieaseman vieressä on eläintarha, kokoa 54 hehtaaria.

Leijonasisäänkäynti syksyllä 2010, Zoon aseman kupeessa.
Ensimmäisellä visiitilläni siellä vuonna 2010 näin Bao Bao-pandan, joka kuoli elokuussa 2012 34-vuotiaana. Samaisella reissulla näin myös jääkarhu Knutin,  joka taas kuoli kovin nuorena äkillisesti seuraavana vuonna. Knutista ei ole kuvaa, kun eihän nämä tienneet kuka kukin oli niistä karhusta.

Bao Bao vuonna syksyllä 2010
Eläintarhat ei välttämättä ole täti-ihmisen jokaisella to do-listoilla, koska suhtaudun niihin ristiriitaisin tuntein, kuten varmaan jokainen eläinrakas ihminen tekee. Länsimaissa tosin tilanne on eläinten olojen suhteen sen verran hyvä kuin monessa muussa maailman tarhassa ja eläintarhojen suojelutyö on korvaamatonta näinä päivinä.
Ja onhan se oikeasti jännää nähdä lajeja, mitä muuten ei todennäköisesti koskaan tulisi näkemään.

Virtahepo treenaa vesijuoksua
Berliinissä saa kyllä tuijotella vaikka mitä hassuja kavereita. Apinat on allekirjoittaneen ensimmäinen suuri rakkaus jo ihan pikkuisesta tytöstä lähtien (kiitos Peppi Pitkätossun ja Herra Tossavaisen eli Herr Nilssonin på svenska....), eikä se rakkaus ole kuollut vuosien varrella. Apinat vaan on jotain niin mageeta ettei ole tottakaan.

Orangit lounaalla
Vaan nyt suu tukkoon ja kuvakavalkadia muista eläimistä. nih.

Kirahvit



Elefantit

Piikkisika
Majava
Ja sitten muutama tosi huono kuva Trioloiden kaukaisista serkuista.

Aavikkokissa värisyttelemässä häntäänsä ;)
Leijonat hetkellisesti sisällä, kun niiden hiekkalaatikoita putsattiin ja piffejä piiloteltiin. Suut auki kuumuuden takia, ihan niin kuin täti-ihmiselläkin.
Leopardin turkki on aivan jumalainen !!
Pahoittelen kuvien huonoa laatua, näppäilen kuvia iphonella aina matkoilla kun en viitsi järkkäriä ottaa  mukaan. Vaan kyllä noista varmaan sen verran saa selvää, että mitä siellä on ainakin yritetty saada kuvattua ;)

Kuvaamatta jäi mm. uhanalainen intiansarvikuono, kun tuskastuma 29 asteen kuumuuteen alkoi olla jo 100% ja tarve oli päästä jonnekin ILMASTOITUUN paikkaan ja pian. Intiansarvikuono on todella uskomaton eläin ja antaa pienen idean minkälaisia dinosaurukset olisi voinut olla. Pitää varmaan muutaman vuoden sisällä käydä tuolla taas että saa kuvattua myös tämän ihmeellisen olennon...

Mitä mieltä te olette eläintarhoista? 

18 kommenttia:

  1. Vau, noin paljon kissoja sait kuvattua! :) Se on harvinaista herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritystä oli usemmankin sortin kanssa, mutta pelkkää viuhunaa oli kuvissa ;)

      Poista
  2. Hmmm, hankala kysymys. Lajin säilyttämisen kannalta ymmärrän eläintarhat ja varmasti monessa paikassa on panostettu lajinmukaisten olojen luomiseen. Ruokinta ja terveydenhoito on asiallista ja koulutetut hoitajat todella pitävät eläimistä. Näin siis parhaimmillaan.
    En kyllä muuten ole eläintarhojen suuri ystävä.
    Tuon vierailemasi tarhan 54 hehtaaria kuulosti hyvältä, varmaankin tilavia aitauksia eläimillä? Ja kyllä :-), leopardi <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimillä oli tilaa, mutta sitten sitä pohtii onko sitä tarpeeksi. Berliinissä oli kyllä syntynyt valtava määrä pikkuisia parin vuoden sisällä eli kai sekin on joku indikaatio oloista kun villieläin pystyy vankeudessa lisääntymään?

      Tällä reissulla nähtiin myös hylkeiden silmätarkistukset, nekin on kyllä sellaisia vekkuloita vedessä ettei tottakaan <3

      Poista
  3. Tunteet ovat ristiriitaiset. Kissatkertovat sanoivat asian hyvin!

    VastaaPoista
  4. Emäntä tykkää kovasti eläintarhoista. Siellä näkee niin monia eläimiä :-) Ihania kuvia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet on niin ihania <3 Ja kiitos !

      Poista
  5. Eläin tarhoilla on hyvät ja huonot puolensa... Berliinin eläintarha lienee suurempi kuin Korkeasaari? Aivan hurmaava piikkisika, majava ja kisut! Majavasta puhumattakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se tuntui siinä helteessä ihan tolkuttoman kokoiselta :) Toi taisi olla mun eka majava ja se oli tosi veikeä!

      Poista
  6. Kiistattahan eläintarhat tekevät tarpeellista suojelu-, säilytys- ja opetustyötä. Se vain on välillä vähän niin ja näin miten sitä tehdään. Tilat on yksi asia, mutta toinen on tietysti yleisö. Yleisöä tarvitaan toki rahoitusmielessäkin, mutta samalla heille voisi saada opetettua asioita. Siltikin yleisön läsnäolo stressaa aina eläimiä, ja mitä enemmän ihmiset hölmöilee, sitä enemmän eläimet stressaantuu. Jossain menee raja eläinten stressitason ja ihmisten huvitusten välillä, mutta missä se sitten on. Muun muassa tämä juttu vasta äskettäin sai miettimään: http://www.telegraph.co.uk/earth/earthnews/10976846/Drunken-visitors-pouring-beer-over-tigers-and-disturbing-animals-at-London-Zoo-lates.html Toisaalta esim. Korkeasaaressahan taannoin suljettiin kissalaakso, kun leijonanpennut oli pieniä, jotta saavat ensimmäiset aikansa olla rauhassa.

    Tilat on tietysti toinen. Pietarissa(kin) eläintarhaeläimillä oli sangen pienet häkit. Ja monet eläimet oli selvästi stresaantuneita, kävelivät edes takaisin. Jääkarhu esimerkiksi :(

    Mutta niinkuin sinäkin tuossa sanoit, on se yksi indikaattori eläinten hyvinvoinnista, jos ne lisääntyvät. Monet eläimet (kissaeläimet, jääkarhut, varsinkaan ahmat, pandoista nyt puhumattakaan!) eivät tahdo lisääntyä tarhaoloissa.

    Joka tapauksessa mukavahan noita on katsella! Kaikenlaisia otuksia sitä on maailmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh tota London Zoon meinikiä! Tai siis ideahan on aika hyvä, näemmä loppuukin klo 22 eli mene liian myöhäselle MUTTA IHMISET!!

      Ihmettelin itsekin tuolla reissulla, kun niin kakarat kuin niiden vanhematkin kuvaa salaman kanssa ja hakkaavat laseja. Jotenkin tuntuu, että järkeä ei tarvi olla kauhean paljon tajutaaksen ettei se vaan noin voi mennä, mutta eipä ole.

      Poista
  7. Ihania eläimiä kaikki, kiva oli katsella kuvia :) Tuosta Pandasta tulee etäisesti mieleen eräs amerikanbulldoggi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan muuten, nyt mäkin näen yhtäläisyyden :D

      Poista
  8. Täällä myös ristiriitaisia tunteita. Espanjassa, Fugessa oli sellaine nBiopark, joka näytti perinteisiä eläintarhoja paremmalle. En tiedä onnistuivatko vaan huijaamaan hyväuskoista turistia, vai oliko oikeasti enempi Biopark kuin pelkkä Zoo.

    jos apinoista tykkäät, mitäs sanot lemuureista, ne on mun mielestä tosi suloisia"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä ainakin voisi olettaa, että mitä luonnollisemmat on oleskelutilat niin sitä tyytyväisempi asukas. Espanjassa tuskin salametsästäjiäkään on riesana..?

      Lemuurit rocks! Niillä on niin kamalan ihanat möllöttimet ja raitahäntää ei voita mikään !

      Poista
  9. Kyllähän se hyväkin eläintarha on eläimen vankila, ei siitä pääse mihinkään. Aika ristiriitaisesti niihin suhtaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi vaikea asia, kyllä.
      Ihmisten takiahan lajeja on tapettu siihen tahtiin, että ovat nyt uhanalaisia ja nyt sitten yritetään saada ne pysymään hengissä - vankeudessa. Toisaalta eläimet saavat, kuten kissatkertovat tuolla jo kirjoitti, hyvää hoivaa, virikkeitä ja laadukasta ruokaa. Pohdin tuon elefantin kanssa sitä, että olisko se edes hengissä oikeassa ympäristössään kun noi hampaat on edelleen niin haluttua tavaraa?

      Joistan luin, että lemmikin pito on ihan samaa tomintaa kuin eläintarhat, mikrotasolla.

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)