torstai 19. joulukuuta 2013

Sähkeuutisia

Hyvää iltaa !

Tässä  Triolan sähkeuutisia.

Kosketuskeppi klikkerillä on saapunut. Kevyet harjoitteet kaikilla kissoilla ovat lähteneet hyvin käyntiin ja kolme neljästä on jo ihastunut kuonottelun saloihin, yksi vielä hieman arastelee klikkerin ääntä. Arvioimme Madame Mimmin pääsevän tästä arastelusta eroon piakkoin.

Koskeetuskepin tarkistus

Viime viikonloppuna Herra Nilsson joutui ottamaan kovat keinot käyttöön, kun huomasi ihmisihmisen aikomukset keittää ruokaa hellalla. Ihmisihmisille on tehty selväksi, että keittelyhommia saa tehdä vain silloin kun Triolatkin saavat ruokaa joten rike oli huomattava mutta koska se jäi ainoastaan suunnitelman tasolle, ei tästä Triolat joutuneet langettamaan rangaistuksia.

Pöyristynyt herra Nilsson estämässä väärään aikaan kokkailua.

Nuori aikuinen on tänäkin vuonna Triolan todellinen kissamagneetti. Julkisuudessa yleensä esiintyvä nuori aikuinen  ja Börje jatkavat edelleen halailua päivittäin mutta herra Nilsson vaatii myöskin osansa ja rentoutuu mielellään nuoren aikuisen rinnan päällä aina mahdollisuuden tullen. Molemmat osapuolet nauttivat tilanteesta kovasti ja tapa tullee säilymään tästä eteenkinpäin.

Kissamagneetin syleilyssä
Triolan kassiharrastus jatkuu edelleen. Suosikkeina ovat kissojen Grannyn eli ihmisihmisen äidin kassit. Kuvassa näkyvän mallin tenho oli vastustamaton ainakin kolmelle Triolan jäsenelle.

Matzo kasseilemassa
Triolan projekti "mitä näistä jolly moggyn renkaista" on edistynyt. Ihmisihminen on koittanut renkaisiin hyllynpätkää joka tulee siihen hyvin sopimaan pienen hienosäädön jälkeen. Toistaiseksi ikkunalauta on epäsäännöllisessä käytössä  mutta Triolassa odotetaan laudan kastajaisia kokopäiväiseen käyttöön hyvinkin pian.

Testiryhmä koeajamassa ikkunalautaa
Ja lopuksi pieni kevennys.

Triolan roskakaappi on ollut kovilla, kun herra Nilsson on pitänyt muille intensiivikoulutusta viime päivinä. Oppi on mennyt perille, koska tänään ihmisihminen törmäsi seuraavaan näkyyn keittiössään.

HRH Madamme Mimmi on itse pedannut pienen lepopaikan kaappiin!
Harvoinpa sitä näkee kuninkaallisten itse petaavan! Nimittäin kuvassa oleva kori pusseille kuluu siihen kohtaan missä Madame nyt lepäilee,  saati sitten vielä roskakaapissa !


Tässä kaikki tällä kertaa, hyvää illan jatkoa kaikille.

17 kommenttia:

  1. Toivottavasti kirjoittelet enemmänkin tuosta naksutinkoulutuksesta ja sen sujumisesta! :) Hieno kosketuskeppikin teillä on, meillä on samanlainen mutta mustaoranssina. itse en oikein pidä omasta kepistämme, tuollainen vaalea olisi ollut paljon hienompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi :) Juuri tapailen ohjeita Kissan aktivointi-kirjasta ja kunhan tässä joulun vapaat koittaa niin nappaan kissan kerrallaan temppuilemaan! Mä olisin muuten tykännyt siitä mustaoranssista enemmän ;) Asutko muuten pääkaupunkiseudulla? Voitaisiin vaihtaa klikkerit ?

      Poista
  2. Kiitämme tiedotuksista! Ihmettelemme tosin hieman kuninkaallisen käytöstä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille, kun seurasitten uutisiamme !

      Kun joku rymsteerasi ( kiitos Henna tosta sanasta ;) ) keittiössä, HRH oli viimeinen vaihtoehto täti-ihmisen mielessä!

      Poista
  3. Nerollinen ikkunalauta! Ja hra Nilsson, te komea katti siellä hellalla! Tiedoksi: sinne ei saa mennä. Meil on samalaiset levynsuojukset (aitoa hopeaa, kuten tiiät) ja, niin, sinne ei vaan saa mennä. Siellä voi tulla tassupipi! (Kysyisin tarkennuksena: mun ihmisen ruuanlaittofrekvenssillä, miten muka voi tulla tassupipi?! Mut niin se väittää!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän höntsää että nyt vasta hokasin koittaa tota lautaa tohon mulla on noita hyllynpätkiä nurkassa useampi kappale! Mutta parempi myöhään... Ja sitten vuoro herra Nilssonille:

      Moi Harmaa!

      Kyllä mä tavallaan tiedän noi hellajutut, mutta nyt oli vaan pakko. Se tosissaan meinasi alkaa jotain tekemään sillä ja aika oli TÄYSIN väärä. Mä koitan muistaa jatkossa vältellä hellaa, mutta ei voi luvata. Huonosti käyttäytyvä henkilökunta, juu nou!

      T Nisuri Suuri

      Poista
  4. Ihana kaikenkattava sähke!

    Tuunailu kunniaan kissatalouksissa! Myös roskiskaapin oven tuunaus siis lienee edessä..
    Ehkä sitä ennen ihaillaan uudestaa tuota kuninkaallista Trashion -muotivillitystä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ovi on nyt tuunattu kiinni kissan kaulapannalla. Eilen oli eka päivä kun ovet olivat tästä johtuen pysyneet kiinni eikä meillä ollut trashion-muotinäytöstä tiedössa :D

      Poista
  5. Ikkunalaudan testiryhmä näyttää tekevän tarkkaa työtä! Kyllä siitä tulee vielä ihanan lämmin oleskelupaikka kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tiukka ryhmä joilla on kovaat kriteerit! Vielä on liikaa liikettä laudassa, mutta kunhan sen korjaa niin saattaa olla jonoa lököttelypaikkaan ;)

      Poista
  6. Onpa kätevä tuo ikkunalauta! Nerokas suorastaan!

    Muutenkin hyvät sähkeuutiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme tuplasti :) Kyllä tosta laudasta vielä tosi hyvä saadaan, vähän blingbligiä ja maalia renkaisiin, lauta vakaakaksi ja ehkä jotain pehmykettä vielä.

      Poista
    2. Mitä materiaalia nuo renkaat muuten on? Metallia? Kovaa muovia? Jos metallia, niin koliseeko miten paljon patteria vasten kun porukka tulee ja menee?

      Poista
  7. Kosketuskeppi klikkerillä, mielenkiintoista!

    Sähkeuutisia oli lysti lukea. Pöyristynyt Nilsson kyllä varmasti estää kaikenlaisen salakokkailun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiseen noviisikäteen sopii oikein hyvin tollainen yhdistelmäkeppi, ei tule hidastuksia namin annossa ;)

      Pöyristynyt Nilsson-rukka on joutunut nyt joulun aikana seuraaamaan laittomia kokkauspuuhia ihan liiaksi, rangaistukseksi tottelemattomalle henkilökunnalle sitten harjoitettiin omatoimista ruuanhakua - Lidlin deluxe katkarapuja on kadonnut tarjoiluastiasta ja lautasilta mystisesti pienen siimahännän visiitin jälkeen.... ;)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)