Kaikki varmaan yllättyi, että se oli Nisu joka inspiroitui Böön esimerkistä?
maanantai 29. elokuuta 2016
Päpärätzzi iskee jälleen
Mitä vanhemmat edellä, sitä nuoremmat perässä.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Lure
Lure: Lure houkuttelee paikalle pokémoneja.
Tämän tädin piti eilen käydä asioilla. Rillien sankaa piti kiristää, ruokaa ostaa ja sellaista. Ohimennen tulin heittäneeksi luren sängylle.
![]() |
| Paparazzikuva kännykällä. |
Nimittäin kotiin tullessa tilanne oli tämä. Lure oli kerännyt 75 % talouden kissoista. Luret siis toimii ihan oikeassakin elämässä ;)
torstai 25. elokuuta 2016
Kissaa ei kouluteta suihkepullolla
Fakta: valtaosa kissanomistajista yrittää korjata kissan ongelmakäytöstä väärin. Ja minähän nostan käteni tässä kohtaa ylös, koska kuulun juurikin tähän joukkioon.
Ensimmäisen kerran oivalsin tämän Royal Caninin Suuressa Kissaseminaarissa, Tuire Kaimion luennon jälkeen. Suihkepullo tyynyn vieressä nukkuva täti ruiski sisustajaa yö toisensa jälkeen. Nisu toki sisustuksen lopetti, sillä hetkellä, mutta kissa ei oppinut siitä mitään. Todisteena päivä toisensa jälkeen toistuvat sisusteluyritykset.
Viime lauantaina istuin taas silmät sydämenmallisina Tuiren luennolla. Vaikka olin jo kuullut valtaosan luennosta aiemmin, olin taas aivan ihmeissäni ja täynnä oivalluksia. Tuire on todellakin uskomattoman taitava eläinkuiskaaja ja suurta ihastusta herättää Tuiren kunnioitus kissoja kohtaan. Tai no, siis kaikkia eläimiä mutta varsinkin kissoja kohtaan.
Nyt parin kerran jälkeen on vihdoinkin mennyt tähän päähän - oikeasti , siis - että kissaa ei kannata rankaisemalla opettaa. Terkut vaan sille suihkupullolle. Kissa ei opi yhtään mitään hyvää siitä, että sen kirsua väkivalloin tunkee hutipissaan. Tai karjuu sille. Tai ruiskii sillä suihkepullolla. (Meillä ollut käytössä vain se pullo ja pari kertaa karjasut.)
Palkitseminen, motivointi ja epätoivotun käytöksen estäminen oveluudella toimii paljon paremmin, ks. kameralaatikko ;) Haastavinta kissojen koulutuksessa on kouluttaa ihminen, ainakin tämä ihminen. Kärsivällisyyttä en ole oppinut yhtään. Laiskuuttani oion mutkat ja sekin vähäinen motivointi, mitä yritän saada kissoille aikaiseksi vaikka lääkitsemiseen, menee ihan hukkaan. Näin muutama huomaamani juttu, missä menen metsään.
Tuiren tasoista kissakuiskaajaa tästä tädistä ei tule koskaan. Mutta pienin askelin eteenpäin ja uusia luentoja toiveikkaana odotellessa. Tärkeintä olisi nimittäin sisäistää se, kuinka noi saataisiin niihin huoltotoimenpiteisiin innolla osallisiksi, eikä pakotettuina sietämään. Vielä ei olla siellä asti.
Miten ruudun sillä puolen, onko siellä kissakuiskaajia vai täti-ihmisen kaltaisia kärsimättömiä laiskureita?
Ensimmäisen kerran oivalsin tämän Royal Caninin Suuressa Kissaseminaarissa, Tuire Kaimion luennon jälkeen. Suihkepullo tyynyn vieressä nukkuva täti ruiski sisustajaa yö toisensa jälkeen. Nisu toki sisustuksen lopetti, sillä hetkellä, mutta kissa ei oppinut siitä mitään. Todisteena päivä toisensa jälkeen toistuvat sisusteluyritykset.
![]() |
| Herra Nilssonin tekosia. Emme arvosta kauhean paljoa. |
Viime lauantaina istuin taas silmät sydämenmallisina Tuiren luennolla. Vaikka olin jo kuullut valtaosan luennosta aiemmin, olin taas aivan ihmeissäni ja täynnä oivalluksia. Tuire on todellakin uskomattoman taitava eläinkuiskaaja ja suurta ihastusta herättää Tuiren kunnioitus kissoja kohtaan. Tai no, siis kaikkia eläimiä mutta varsinkin kissoja kohtaan.
![]() |
| Suihkupullo siirtyi eläkkeelle ja Nisun kulkureitti blogattiin kameran laatikolla.Se kun oli oppinut kaatamaan noi kirjat kumoon ja käveli niiden yli hylylle. |
![]() |
| Aina muo syytetään.... |
Tuiren tasoista kissakuiskaajaa tästä tädistä ei tule koskaan. Mutta pienin askelin eteenpäin ja uusia luentoja toiveikkaana odotellessa. Tärkeintä olisi nimittäin sisäistää se, kuinka noi saataisiin niihin huoltotoimenpiteisiin innolla osallisiksi, eikä pakotettuina sietämään. Vielä ei olla siellä asti.
Miten ruudun sillä puolen, onko siellä kissakuiskaajia vai täti-ihmisen kaltaisia kärsimättömiä laiskureita?
tiistai 23. elokuuta 2016
Yhteistyötilanteen tsekkaus ja instagrammailua
Johan tässä elämä on taas ihan hyrskynmyrskyn, työt ja kiireet. Blogissa ei ehdi edes kommentteihin vastamaan, mutta kyllä ne sinne jossain vaiheessa ilmestyy !
Nyt pitää taas painua petiin. Seuraksi odotan Nisua ja yön showmieheksi Börjeä. Jos ei ikkunan päälle pääse, voi aina herättää puskemalla kuorsaavan tädin nenä takaraivoon.
Oiva pikajuttu on tässä; Zooplussan kanssa tekemäni yhteistyön tuloksia as of tudei.
Tämän hetken saldo on 35.05 €. Kun se saavuttaa 50 € rajan, summa maksetaan tälle ja tämä laittaa
sen sitten eteenpäin eläinsuojeluun. Ihan älyttömän iso kiitos kaikille linkin kautta ostaneille ja muistakaa käyttää sitä jatkossakin. Minäkin ostan vaan sitä kautta nykyään mun Zooplussa ostokset ;)
Linkkihän on tuolla yläreunassa ------------------->
( Onkohan toi tarpeeksi suurella toi mun vinkki linkistä ;) )
Sitten tässä jokunen instakuva ja ei -instakuva :
![]() |
| Kesälomalla joku tykkäsi katsella vieraita naisia aamuteeveessä. |
![]() |
| Todellakin. HRH. |
![]() |
| Naapurikyttääjät |
![]() |
| Kiitos herätyksestä, spidercat. Taisi olla eka kerta, kun tonne pääsi kiipeämään. Yritystä on ollut senkin jälkeen. Joku julma vaan on laittanut ikkunan kiinni. |
![]() |
| Mun lempikuva Börjestä. |
Tunnisteet:
Börje,
Elli,
eläinsuojelu,
Instagram,
kissat,
Mimmi,
Nilsson,
Täti-ihminen,
yhteistyö,
zooplus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










