Joulukalenteri 2015

Tänä vuonna päätimme, että meilläpä onkin Triolassa  joulukalenteri !
Joka aamu, aattoon asti klo 09 aukeaa uusi luukku.

Täh? 

Tervetuloa mukaan, tiedossa on 24 kuvaa tiedätte kyllä mistä jengistä !

Mitä eläinharrastukseni on antanut minulle

Pikkupedot haastoi meidän: mitä kissa-/koira-/hamsteri-/marsu-/fretti-/kani-/lintu-/hevos-/herppi/eläinharrastuksesi on sinulle antanut?"

Oukääk. Aloitetaan pitkällä johdannolla.

Tulen eläinrakkaasta suvusta. En ehkä tykkää kaikista eläimistä ihan yhtä paljon kun Vaasan mummoni, joka sanoi kärpäsiäkin onnenkärpäsiksi. No, kärpäsiä tulee sisälle pyytämättäkin mutta ensimmäisen kissani sain varmaan noin 5-vuotiaana, Tampereen mummon naapurilta. 

Kissa oli kaukana luovutusiästä, mutta mitäpä silloin aikoinaan tiedettiin. Miuli Bamssi Mutikainen oli seuranamme viitisen vuotta. Neitokainen oli leikattu mutta vapaasti liikkuva ja oli jäänyt ilmeisesti auton alle ja raahautunut kotimme lähellä olevalle teollisuusalueelle jossa vartija oli sen päästänyt tuskistaan ampumalla  (?).  Miuli on haudattu Kumpulantien varteen, ristiin oli kirjoitettu "Rakas kissa" .

Kävelin Miulin haudan ohi joka päivä koulumatkalla mennen tullen ja itkin salaa kissan perään 3 vuotta. Ja moikkasin hautaa sen jälkeenkin vuosia.Nyt sille paikalle on rakennettu talo.

Taru ja Miuli 

Allergian aktivoiduttua eläinten kanssa oleminen muuttui kavereiden ja sukulaisten lemmikkien ihailuksi ja naapurin koiran ulkoiluttamiseksi, mutta muuten suhde eläimiin muuttui varsin välinpitämättömäksi. Eläinten oikeudet kyllä kiinnosti, mutta satunnaisia eläinkokeettomia tuotteita lukuun ottamatta en silläkään saralla ollut kovin valveutunut.

9 vuotta sitten aloitin uudessa työpaikassa. Ystävystyin saman tien nuoremman Crazy Catladyn kanssa ja juttua kissoista kuuntelin innolla. Muistan todenneeni jossain vaiheessa, että jos voisin ottaa lemmikkejä, ne olisi kissoja. Ja kissojahan ne sitten oli.

Kun selvisi etten enää olekaan allerginen kissoille ja Börjen muutto kotiin oli varmistunut, alkoi fanaattinen tietojen etsiminen. Tunsin, etten tiedä kissoista mitään. Google kului melkein puhki, kun joka ilta kuukausien ajan  kaivelin tietoja kissojen ruuasta, kissoista yleensä, kissojen terveydenhuollosta, leluista, kielestä jne. 

Ja niin se elämä muuttui. Kissoista tuli harrastus.

Börjen jälkeen nuorempi Crazy Catlady alkoi vinkkailemaan kodittomista kissoista ja kissaseuralaista Börje tarvitsikin. Löytyi Mimmi ja samalla eläinsuojelutyön tukeminen, puhumattakaan Ellistä ja Nilssonista.  Pyrin puhumaan kodittomien puolesta aina kun vaan se on mahdollista. Nisu vaan tekee sen aina välillä vähän vaikeaksi ;) 

Kissojen kanssa olisi voinut arki pysyä muuten lähes samanmoisena kuin ennen, mutta sitten tuli blogi. Kuvanmuokkaus ja kirjoittaminen alkoi viemään illoista aina enemmän aikaa siinä vaiheessa, kun sivupalkissa olikin parikymmentä lukijaa lyhyessä ajassa. Blogin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja päässyt messuilemaan useamman kerran  ja pitänyt haisunäätää sylissä!

Triolan myötä eläimet ja niiden oikeudet ovat  alkanut kiinnostamaan taas laajemminkin. Kuuntelen mielenkiinnolla eri eläimistä faktoja ja suitsutan lajinmukaisen elämän perään niin teollisuudessa kuin lemmikkeinäkin. Kananmunat hankin jo Vaahterameän EggPressin kautta, koska kanojen elämä on mielekästä. Lihahommissa yritän kanssa aktivoitua, mutta tunnustan käyttäväni kaupan lihahyllyä edelleen turhan usein. Kaapista löytyy Animalian keittokirjaa ja WWF saa joka kuukausi pienen ropposen täti-ihmisen palkasta.

Summa summarum: Eläinharrastus on antanut uutta sisältöä elämään sekä uusia ystäviä. Uuden harrastuksen ja herättänyt sen maltillisen eläinaktivistin itsessäni.

Lisäksi tietenkin kuvissa esiintyvät ärsyttävän ihanat ja rakkaat Börjen, Mimmin, Ellin ja Nilssonin. Monesti ollaan nuoren aikuisen kanssa todettu, että mitä meidänkin elämä olisi ilman katteja.
Ainakin monin verroin tylsempää.

Ken haastetta ei vielä ole saanut, ottakoot se sen tästä mukaansa ! 

Alcatraz

Nilssonin sisustushommat alkavat yleensä aamuyöllä.   Koska ne vaikuttaa täti-ihmisen jaksamiseen oikeissa töissä niin jotain oli keksittävä.

Miten meillä sattuikaan olemaan kuuluisa vankila Alcatraz aivan hollilla! 

Vanki N ja vierailja M.

Eli rutiini on seuraavanlainen: kun sisustus alkaa, täti-ihminen nousee ja N juoksee ruokapöydän alle piiloon. Siksipä täti avaa jääkaapin ja simuloi ruuan antamista kippoineen kaikkinen. Sitä N ei vaan voi vastustaa ja kipittää keittiöntasolle. 

HA! 

Kissa kainaloon ja Alcatraziin - > lukot kiinni. Vanki N on poistettu pelistä. Täti pääsee takaisin nukkumaan makuuasentoon odottamaan kellon soimista   ja N laulelee sellissään prison bluesiä, säestäen itseään rämpyttelemällä ovea. 

Hannibal Lecter-tyyppinen selli

Vaikka metodi ei takaa täysiä , voimaannuttavia  yöunia se ainakin pitää vankimme yhdessä paikassa, jossa se välillä on jopa hiljaakin. Odotamme kärsimättöminä vankilarankaisun tuomia posiitivisia vaikutuksia ja sitä myöten pidempiä unia. 

Kuvakaappaus

Mr. November Movember

Meidän kamut Friede ja Figo oli tänä  vuonna sopivan aktiivisia ja muistutti movemberista.
Viime vuonnahan tämä blogi  riehaantui movemberista  ihan täysiä ja vaikka se olikin kyllä tosi hauskaa niin vielä enemmän se oli vaativaa. Ne yhteistyöhaluttomat kuvauskohteet ja pimeys.

Siltikin me tahdotaan tänä vuonna osallistua ainakin tällä yhdellä kuvalla.

Olipa taas helppoa, not.  Vaikka malli olikin tällä kertaa yhteistyöhalukas niin se valo. Ei kun pimeys. Vaikka kuinka tahtoisi realistisen viiksikuvan niin tekotaiteelliseksi se vaan on muokattava.

Olisipa movember keskellä kesää !